7-vuotias Level up! ja synttäriarvonta

Taas on vuosi blogissa vierähtänyt ja on aika juhlia synttäreitä. Juhlan kunniaksi kurkistan blogin alkuaikoihin vuoteen 2011 ja kerron, mikä kaikki on muuttunut sen jälkeen, kun julkaisin ihkaensimmäisen postaukseni. Lisäksi postauksen lopussa on arvonta, johon olet tervetullut osallistumaan!



Level up! täyttää tänään 7 vuotta. Se on blogille kunnioitettava ikä. Nämä syntymäpäiväpostaukset kuitenkin ovat muodostuneet minulle vuosi vuodelta vaikeammiksi kirjoittaa, koska aihetta on hankala keksiä. Niinpä tällä kertaa huutelin tuskaani Suomen pelibloggaajien Discord-serverillä ja sain ehdotukseksi kirjoittaa ensimmäisen blogipostaukseni uudestaan. 

Käytyäni lukemassa itse kyseisen postauksen, päädyin siihen, etten nyt tähän kopioi sen formaattia jo siitä yksinkertaisesta syystä, etten todellakaan jaksa listata hyllyistä ja digitaalisesta kirjastosta löytyvää pelikokoelmaa (tuolloin listasin vain Final Fantasyt, koska blogi alkoi Final Fantasy -päiväkirjoina). Näin ollen uusioversion sijaan nostan ensimmäisestä postauksesta pointteja ja kerron, ovatko asiat yhä samalla tolalla vai onko jokin muuttunut.

Postauksen lopussa on myös synttärien kunniaksi arvonta, joten jos muut höpinäni eivät kiinnosta, kelaile siis suoraan loppuosioon!

Pelihyllyn syövereistä


Sanoin, etten listaa pelikokoelmaani, mutta onhan siitä nyt hieman puhuttava tässä yhteydessä. Blogin ensimmäisessä postauksessa tosiaan kerroin, mitä Final Fantasyjä tuolloin omistin ja mitkä olin aikeissa hankkia. Kaikki hankintalistalla olleet pelit tuli myös myöhemmin ostettua, vaikkakin Final Fantasy versus XIII ehti matkalla muuttua Final Fantasy XV:ksi, mutta sitä ei voitane minun viakseni laskea, heh.

Kun vuonna 2011 aloin kirjoittaa blogia, pelikokoelmani koostui lähinnä Final Fantasyistä. Toki omistin joitain muitakin pelejä, mutta aika paljon olin niistä myös vienyt vaihdossa takaisin pelikauppaan. Nykyisin melkeinpä kaikki ostettu tulee myös pidettyä hyllyssä, vaikkei kyseistä peliä jaksaisikaan pelata loppuun.

Sittemmin myös valikoimani on laajentunut. Final Fantasyille on varattu oma hylly, mutta sen alapuolella on useampi hylly muita pelejä. Kaikki kunnia tästä ei kuulu minulle vaan puolison kanssa yhteen muutettaessa pelien määrä räjähti käsiin. Joitain tuplia ja triplojakin meiltä löytyy, mutta ne on varastoitu erilliseen kaappiin.

Kokoelman karttuessa olen myös laajentanut pelaamista Final Fantasy -sarjan ulkopuolelle. FF-pääsarjan pelejä tulee nykyisin niin harvakseltaan, että tylsäähän tässä tulisi, jos niitä pelkästään odottelisi. Siispä mukaan ovat tulleet Tales- ja Star Ocean -sarjat sekä satunnaisia muitakin japanilaisia roolipelejä. Koko ajan pidän silmät auki ja korvat höröllä, josko vastaan tulisi mielenkiintoisia uutuuksia tai remakeja/remastereita vanhemmista japanilaisista roolipeleistä. Tämä tietysti tarkoittaa, että pelikokoelma kasvaa edelleen.

Final Fantasy -harrastajasta jrpg-harrastajaksi


Blogin alkuajoista se ei ole muuttunut, että Final Fantasy -sarja on yhä suosikkipelisarjani. Sillä on aina erityinen paikka sydämessäni, vaikkei pääsarjan tuorein osa minua lämpenemään saanutkaan. Haluan silti uskoa, että vielä tulee uusi Final Fantasy, joka tempaisee minut syvälle syövereihinsä. 

Silti en enää tänä päivänä kutsuisi itseäni pelkästään Final Fantasy -harrastajaksi. Minusta on tässä vuosien varrella kasvanut enemmänkin japanilaisten roolipelien harrastaja. En tietenkään ole pelannut genren peleistä puoliakaan, mutta olen joka tapauksessa löytänyt kotini niiden parissa ja kokemuspisteet karttuvat hiljalleen uusien pelivalloitusten myötä.

Kenties myöhemmin vielä ajaudun pelaamaan enemmän jonkin toisen genren pelejä, vaikkei se tällä hetkellä todennäköiseltä näytäkään. Jos näin käy, blogi saa elää mieltymysten muuttuessa. Jos taas makuni pysyy ennallaan, aion nauttia täysin rinnoin jrpg-elämyksistäni ja jakaa niitä myös blogissa.

Kehittyminen bloggaajana


Jollakulla voi toki olla eriävä näkemys, mutta itse sanoisin kehittyneeni bloggaajana paljon vuodesta 2011. Jutut ehkä ovat aika ajoin edelleen hömelöä fanityttöilyä mutta silti vähän strukturoidumpia ja sisällöltään laadukkaampia. Ja ainakaan en enää ole muka-anonyymi pussi päässä istuva hymiöolento.

Bloggaajana haluan laittaa itseni likoon (mutten enää pussi päässä pölhöillen) ja tuoda persoonani osaksi videopeleistä puhumista. Haluan tuottaa laadukasta sisältöä oman aihepiirini sisällä ja jakaa pohdintojani peleistä. En enää postaile jokaisen pelikerran jälkeen lyhyitä katsauksia pelin tapahtumista vaan pyrin teemoittelemaan postauksia mahdollisimman kiinnostavasti.

Suoranaisestihan nämä muutokset eivät liity tuohon ekaan postaukseen, mutta sen tyylissä, rakenteessa ja ulkoasussa näkyy kokemattomuus. Toisaalta siitä paistaa myös aito innostus bloggaamista kohtaan, ja toivonkin, etten sitä missään vaiheessa hukkaa. Blogi syntyi tuosta innosta ja se on myös blogin kantava voima. Ilman sitä ei olisi mitään.

Tässä kuluneiden vuosien aikana koen löytäneeni ääneni pelibloggaajana ja ehkä myös oman koloseni pienessä suomalaisessa yhteisössämme. Vuonna 2011 olin auttamattoman hukassa mutten vain antanut sen haitata. Nautin kirjoittamisesta tuolloin ja nautin siitä nyt, mutta nykyisin nautin myös siitä, että minulla on selkeä oma konsepti, jota haluan koko ajan kehittää paremmaksi.

Entäs se kuuluisa muu elämä?


Vuonna 2011 kerroin harrastavani lukemista, Final Fantasy -fanifiktion kirjoittamista, cosplayta ja japanin opiskelua. Lisäksi minulla oli lemmikkeinä vesinauhakäärme ja talvikko.

Edelleen luen aktiivisesti ja blogissa olen esitellyt pari peleihin liittyvää kirjaakin. Sen sijaan fanifiktion kirjoittaminen on jäänyt hieman vähemmälle, mutta sitäkin tulee ajoittain harrastettua. Palaan tähän postauksen lopussa.

Pääasiassa kirjoittamiseni painottuu nykyisin kuitenkin tämän blogin ja Keijumetsästä-blogin päivittämiseen sekä omien, japanilaisista roolipeleistä inspiraationsa saaneiden, kirjojen kirjoittamiseen. Kirjojani voit ostaa esim. painettuna Adlibriksestä tai e-kirjoina Elisa Kirjasta. Haaveissa siintää myös ihan suoraan peleihin ja pelaamiseen liittyvä kirja, mutta vielä en ole sitä projektia uskaltanut lähteä toteuttamaan.

Cosplay ja japanin opiskelu ovat tällä hetkellä jäissä, edellinen muiden kiireiden, jälkimmäinen opiskelumahdollisuuksien puuttumisen takia. Tosin pelit (sekä anime ja j-doramat) pitävät kielitaitoa jonkin verran yllä. Lemmikkejäkään minulla ei tällä hetkellä ole, koska ne eivät sopisi elämäntilanteeseen ja -tyyliin. 

Vaikka pikkuasiat ovat elämässä muuttuneet, väitän että ruudun takana hyörii edelleen sama tyyppi kuin seitsemän vuotta sitten. Leveleitä kertyy mutta kykypuun ydin ja hahmoluokka pysyvät silti samoina.

Synttäriarvonta!


Lupasin, että postauksen lopussa on arvonta ja lisäksi sanoin, että palaan fanifiktioasiaan vielä tässä kohtaa. Juttuhan nimittäin on niin, etten minä sitä fanifiktion kirjoittamista ole kokonaan jättänyt vaan viime vuonnakin fikkejä väännettiin miltei hiki hatussa.

Tästä vääntämisestä syntyi yhteistyössä ystäväni Emmin kanssa Fabula Crystallis - Kristallimaailman Final Fantasy 30 vuotta -fanikirja. Teetätimme kirjasta myös pienen painoksen ja nyt arvottavaksi lähtee siis yksi fyysinen kappale kyseistä kirjaa.


Kirjassa on 60 sivua ja se sisältää 15 Final Fantasy -fikkiä eli yhden jokaisesta pääsarjan pelistä. Lisäksi kirjaan kuuluu luonnollisesti kansitaide (Emmin käsialaa) ja esipuhe. Sama kirja on luettavissa ilmaiseksi täältä, mutta nyt yhdellä onnekkaalla on tosiaan mahdollisuus saada se fyysisenä hyppysiinsä.

Huom! Kuvassa esiintyvä moogle ja Vivi eivät kuulu palkintopakettiin.

Ja näin se onnistuu:

Aikataulu
  • Arvonta alkaa tänään sunnuntaina 18.3.2018
  • Arvonnan osallistumisaika päättyy perjantaina 30.3.2018, klo 18:00
  • Palkinto arvotaan osallistujien kesken lauantaina 31.3.2018 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti

Osallistuminen
  • Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä postausta 30.3.2018, klo 18:00 mennessä
  • Kerro kommentissa, mitkä postaukset Level up!:ssa ovat eniten sinua viihdyttäneet
  • Lisää kommenttiin vielä jokin yhteystieto, jolla sinut tavoittaa, mikäli voitat

Huom!
  • Allekirjoittaneen sukulaiset eivät saa osallistua arvontaan
  • Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi vaan se luovutetaan sellaisenaan arvonnan voittajalle
  • Palkinto postitetaan voittajalle

Lue myös


Alku
Level up!:n syntytarina
Kaappipelaajasta bloggaajaksi 


Kiitos juuri sinulle blogini lukemisesta! On ollut mahtavaa kulkea tätä tietä sinun kanssasi kaikki nämä vuodet, joten toivottavasti saamme jatkaa tätä yhteistä matkaa!

Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Paljon onnitteluja merkkipäivän johdosta, siellä on pitkän aikaa jaksettu pakertaa ja tekstiä vääntää! :) Kun nuo Final Fantasy -pelit ovat sinulle lähellä sydäntä, niin myönnettäköön tässä välissä, että aloin itsekin juuri tässä pari päivää sitten pelailemaan FF4:sta. Monta kertaa olen noita pelejä aloittanut, mutta aina jääneet kesken. Saas nähdä jaksaisiko tämän nyt pelata vihdoinkin loppuun saakka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) Onhan tässä tosiaan jokunen vuosi ehtinyt vierähtää.

      Final Fantasy IV on kyllä loistava peli, vaikken itsekään ole sitä ihan loppuun saakka pelannut. Jäin aikoinaan jumiin viimeiseen luolastoon. :D Pitäisi varmaan joskus vain pusertaa sekin paikka läpi... tai sitten vain aloittaa alusta. Tykkään siitä tarinasta tosi paljon.

      Pitkiähän nuo ovat. Sarja alkupään pelit ovat vähän lyhyempiä kuin tuoreemmat (joskin uusin, FFXV, on mahdollista juosta suht nopeassa tahdissa läpi), mutta eivät välttämättä tarjoa sitten niin paljon sitä tarinallista antia. FFIV on kyllä juuri tarinan puolesta hyvä aloituspeli.

      Poista