Pelaaja lukemassa: Final Fantasy V

Chris Kohler on Kotakun toimittaja ja julkaisi viime vuoden loppupuolella Boss Fight Booksin kautta Final Fantasy V:tä käsittelevän kirjan. Kyseinen kirja on lyhykäinen, vain 176 sivua, mutta yhdistää henkilöhistoriaa, Square Enixin historiaa sekä Final Fantasy -sarjan että tietenkin erityisesti Final Fantasy V:n kehityskaarta ja vaiherikasta matkaa pelattavaksi länsimaissakin.


Kun kuulin Kohlerin Final Fantasy V -kirjasta, en voinut mitään sille, että sormeni lipsahti liki välittömästi. En ole tänä päivänäkään pelannut Final Fantasy V:tä loppuun, mutta yrittänyt olen kyllä monesti. Matkalle on vain osunut kaikenlaisia mutkia, kuten sekoilua emulaattorin kanssa, PS1-muistikorttien hajoamisia ja pelin hankkimista väärälle PS-tilille. En siis ollut kovin yllättynyt, kun kirjan hankkiminenkaan ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

Yleensähän sitä menee verkkokauppaan, klikkaa ostoksensa ostoskoriin, maksaa ja jää odottamaan tuotteen saapumista. Jotain kuitenkin tapahtui kahden viimeisen vaiheen välillä eikä kirja koskaan lähtenyt matkaan. Lopulta reklamoin ja se luvattiin toimittaa minulle pikana suoraan käteen. Hienoa asiakaspalvelua, mutta valitettavasti kuriiri ei vaivautunut soittamaan minulle ja olin kirjan saapumisaikaan Saksassa. Asia, josta olin kuriirifirmaa kyllä informoinut etukäteen. Onneksi eivät kuitenkaan palauttaneet kirjaa lähettäjälle, vaan sain Saksasta käsin järjesteltyä asian niin, että kirja tuotiin minulle seuraavalla viikolla.

Kirja ehti siis lopulta vastoinkäymisistä huolimatta kivasti ennen joulua perille ja sain pakata sen pukinkonttiin: lahjaksi minulta minulle. Näppärää.

Minua vain huvittaa loputtomasti, kuinka paljon vastoinkäymisiä yhdelle ihmiselle voi yhden pelin suhteen osua. Uskallankohan koskaan enää vilkaista kyseisen pelin suuntaan?

Tämän esipuheen myötä onkin hyvä lähteä vähän tarkastelemaan sitä itse kirjaa.

Monipuolinen paketti


Lukumatka Final Fantasy V:n parissa on alkamassa.
Kirjan ulkoasu saattaa olla yksinkertainen,
mutta siltä paljastui puhtaaksi kullaksi.
Tarina alkaa, kun teini-ikäinen Final Fantasy -pelisarjaan kovin ihastunut Chris Kohler saa kuulla, ettei Final Fantasy V saavukaan Yhdysvaltojen markkinoille. Tätä vääryyttä hän ei voi hyväksyä, joten on löydettävä keino, kuinka tuota vain japanilaisille tarjoiltua helmeä pääsisi itsekin kokeilemaan.

Matka on mutkainen ja monivaiheinen, mutta lopulta Kohler saa pelin käsiinsä. Tarina ei kuitenkaan pääty tähän vaan pikemminkin käynnistyy kunnolla. Miten pelata täysin japaninkielistä peliä? Ja mihin tämä teininä aloitettu projekti Kohlerin lopulta johtaa?

Noh, suurikaan juonipaljastus ei taida olla, että Kohler tosiaan työskentelee tätä nykyä Kotakun toimittajana. Hänen muihin meriitteihinsä voitanee myös lukea, että hän loi yhdessä kahden muun kanssa ensimmäisen Final Fantasy V FAQ:n, joka kopioitiin liki suoraan (ja lupia kyselemättä) kahteenkin pelioppaaseen.

Final Fantasy V -kirja on kuitenkin paljon enemmän kuin vain yhden teinipojan matka aikuisuuteen. Kirjassa käydään läpi entisen Square Softin (nykyisin Square Enix) historiaa sen varhaisista vaiheista kohti nykypäivää. Kirjaa varten Kohler on haastatellut mm. Final Fantasy -sarjan luojaa Hironobu Sakaguchia.

Kirjassa sivutaan sarjan kolmen ensimmäisen osan vaiheita, Final Fantasy IV:n ja Final Fantasy VI:n menestystä lännessä sekä myöhempiä vaiheita, joissa mainitaan erityisesti Final Fantasy VII:n läpimurto länsimarkkinoilla. Tärkein paino on luonnollisesti kuitenkin pelissä, joka kirjan nimenäkin komeilee.

Final Fantasy V on peli, joka lännessä nähdään usein sarjan mustana lampaana. Tähän on ymmärrettävät syynsä, joista yksi on jo se, ettei sitä julkaistu lännessä alun perin lainkaan. Se tuotiin markkinoille vasta vuosia alkuperäisen ilmestymisensä jälkeen. Tuolloin ilmestynyt käännös on kivasti sanottuna kömpelö mutta totuudenmukaisemmin lähinnä kökkö. Pelistä on myöhemmin julkaistu tuoreempia versioita, joissa käännöstä on paranneltu, mutta kaikissa versioissa taitaa olla omat vikansa ja buginsa. Edelleen tänäkin päivänä parhaiten toimiva versio länsimaissa saattaakin olla emulaattoreille tehty fanikäännös.

Japanissa Final Fantasy V oli kuitenkin FF-sarjan läpimurto. Se oli peli, joka teki sarjasta valtavirtaa. Tällainen peli ei siis voi olla aivan kökkö, ja perustelut menestykselle löytyvätkin Kohlerin kirjasta.

Tunne-elämyksien täyttämä lukukokemus


Moni kohta kirjassa herkisti minut kyyneliin asti.
Tämä oli yksi niistä.
Minut lähemmin tuntevat tietävät minun olevan kauhea herkistelijä, joka pillittää pienimmästäkin syystä oli sitten kyse ilosta tai surusta. Silti itse yllätyin, millainen itkumaraton Final Fantasy V:n lukemisesta lopulta tuli. Välillä en meinannut nähdä tekstiä itkultani, kun Kohlerin sanat pääsivät oikein kunnolla ihon alle.

Olen fanittanut FF-sarjaa vuosia ja teini-ikäisen Kohlerin jopa hitusen pakkomielteinen innostus pelisarjaa ja sen Yhdysvalloissa väliin jätettyä osaa kohtaan osui ja upposi minuun täydellisesti. Pystyin samastumaan hänen kamppailuunsa, vaikka omat kamppailuni pelisarjan osien hankkimisessa eivät ole olleet läheskään yhtä haasteellisia.

Kohler puhuu myös tunteikkaasti länsimaisesta otakuudesta, mikä tietenkin iski jälleen minuun syvästi. Hän kertoo ajasta, jolloin mangaa ja animea sai hirvittävään hintaan sarjiskaupan peränurkasta ja valikoima oli todella pieni. Myöskin tieto idän ihmeellisistä peleistä, joita ei länsimaihin tuotukaan, kulki vähän eri reittejä kuin tänä päivänä. Tähän fiilikseen ei voinut olla eläytymättä.

Final Fantasy V onkin myös tarina siitä, miten otakuudesta tuli hiljalleen marginaaliharrastuksen sijaan enemmän valtavirtaa. Miten fanit toivat teoksia toisten fanien saataville, miten japanilaisen kulttuurin harrastajille muodostui internetin ansiosta oma yhteisö ja miten maailma myös hiljalleen avartui, tarjonta parantui ja mahdollisuudet kulttuurin kuluttamiseen lisääntyivät. Olen elänyt läpi tuota samaa tarinaa, vaikkakin suomalaisesta näkökulmasta, joten kirja imaisi minut nostalgian pyörremyrskyyn ja palautti mieleen paljon jo unohtuneita tunteita ja elämyksiä.

Inspiroiva teos


Luettuani kirjan en voi olla ajattelematta, että haluaisin itse kirjoittaa jotain samanlaista. Jotain yhtä merkityksellistä ja henkilökohtaista mutta silti tietoa pursuavaa. Kirja nimittäin tarjosi minullekin paljon uutta tietoa ja jäsenteli jo tietämiäni asioita erilaisesta näkökulmasta.

Kokonaisuus oli innostava, jännittävä ja inspiroiva. En muista koskaan aikaisemmin tunteilleeni yhtä paljon tietokirjaa lukiessani, joten saatan vain nostaa olematonta hattuani Kohlerille. Kiitos tästä kirjasta!

Lue myös


Ajatuksia FF-hahmoista osa 18: Faris
Pelaaja lukemassa: Warcraft: Durotan

Oletko sinä lukenut tämän kirjan tai muita Boss Fight Booksin julkaisemia teoksia?

Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

3 kommenttia

  1. Tämä teos kyllä kuulostaa sellaiselta, jonka itsekin haluaisin lukea, mutta myös kirjoittaa :D Meikäläisellä ei ole kerrottavana ihan samanlaista menestystarinaa, mutta muistan aina, kuinka luin FInal Fantasysta ja jrpg-genrestä lapsuudessa sen ajan pelimedioista haaveillen niistä kaikista hienoista seikkailuista, joista ainoastaan Secret of Manaa olin päässyt testaamaan. Ajattelin, että jos kokemukset olisivat puoliksikaan SoM:n veroisia, niin jaappanin maalla vaikutti varsin hulppea peligenre, josta länsimaalaiset saattoivat vain haaveilla.

    FFVII sitten räjäyttikin pankin ilmestyessään ja sen jälkeen olen ahminut FF-sarjan kaikki pääosat ahnaasti läpi ja kourallisen spin-offeja päälle. Intohimoni vaikuttaa vielä tänäkin päivänä, sillä taidan olla ainoa suomitubettaja jolla on tällä hetkellä langoilla valmis pelailu FFVI:stä, FFXI:stä ja FFXII:stä (ja alkuperäisestä Final Fantasysta on ilmestynyt jo 5 osaa :D). Loput tulevat ajan myötä. Jokin näissä peleissä vain iskee niin ihmeellisen hyvin ja sen takia haluan jakaa kokemuksia myös muille. Ja jos jostakin pelailustani saa yksikin katsoja iloa tai sarjasta tietämätön uskaltautuu sen myötä tarttua toimeen, tehtäväni on onnistunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi kirjan lukemista. :)

      Videopelit voi vaikuttaa yllättävän paljon elämään. Sitä ei todennäköisesti tajua, jos ei itse niitä harrasta, mutta harrastajanäkökulmasta ei voi kuin ihailla, mille teille innokas pelaaminen on kenetkin vienyt.

      Poista
  2. Kannattaa pelata FFV, ainakin itselle se kuuluu top 5 FF peleihin. Mullakin muuten kävi niin, että siskon kanssa oltiin tykitelty sitä anthology versiota ykköspleikalle noin 50h kunnes kortille ilmestyi vanha kunnon "corrupted data" laatikko...

    Juonihan siinä on melko pöhkö ja tavanomainen, mutta pelisysteemi (jobit) on yks sarjan hauskimpia! GBA versio emuloiden ehkä paras.

    ...mutta pysy erossa siitä Steam versiosta.

    VastaaPoista