keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Final Fantasy IX -päiväkirja osa 3: Zidane ja Garnet

On aika käydä pelipäiväkirjassa ensimmäiset hahmot läpi. Pyrin tekemään tällaiset postaukset jokaisesta päähahmosta, mutta toiveesta voin toki ottaa muitakin hahmoja käsittelyyn. Ehdota siis rohkeasti! Tämän päivän postauksessa käsitellään Zidanea ja Garnetia. 

Postaus sisältää jonkin verran spoilereita!


Zidane Tribal


Final Fantasy IX:n hahmoista esitellään luonnollisesti ensimmäisenä pelin päähahmo, Zidane. Hän on 16-vuotias nuorukainen, joka muistuttaa muuten ihmistä, mutta hänellä on häntä. Hän ei tunne vanhempiaan eikä muista mitään varhaislapsuudestaan paitsi salaperäisen sinisen valon, jonka lähdettä ei ole etsinnöistään huolimatta ole löytänyt. Kodin hän sijaan on löytänyt Tantalus-nimisen näyttelijäryhmän riveistä ja pitää ryhmän päämiestä, Bakua, isähahmonaan, vaikka heidän suhdettaan voisi kuvailla vähemmän lempeäksi. Pelissä kerrottujen asioiden pohjalta voidaan olettaa, että Baku on katsonut mm. pieksämisen sopivaksi kasvatuskeinoksi. Tämä tietysti voi sopia pelin maailman ajankuvaan, mutta ei herätä ainakaan minussa erityisen lämpöisiä tunteita herraa kohtaan.

Saamastaan kasvatuksestaan huolimatta Zidane on pitkälti iloluontoinen, mutta uskon tämän olevan osittain pintaa. Zidane saattaa antaa itsestään tyhjäpäisen kuvan. Hän ajattelee vain tyttöjä ja lirkuttelee ottamatta elämää kovinkaan vakavasti. Syvällä sisimmässään hän on kuitenkin myös herkkä ja hämmentynyt nuorimies, jolla ei ole käsitystä juuristaan.

Kun pelasin Final Fantasy IX:ää ensimmäistä kertaa, ihastuin Zidanessa erityisesti tuohon pintaan. Hän oli minulle jotain tuoretta ja raikasta synkempien Cloudin ja Squallin jälkeen. Olin peliä pelatessa myös itse varsin nuori, joten en osannut katsoakaan häntä yhtä tarkasti kuin nykyisin. Silloin oli helppo nähdä pintakerros, mutta sen alla piilottelevat elementit saattoivat jäädä minulta huomaamatta.

Zidaneltakin nimittäin löytyy tuo synkempi puoli, joka myös pelin aikana pompahtaa pinnalle. Ensimmäisellä pelikerralla tuo kohta ärsytti minua todella paljon ja se tuntui kestävän ikuisuuden. Nyt näen sen eri tavalla. Se on hetki, jona Zidane murtuu ja kulissit romahtavat. Se on hetki, jolloin hän saa kosketuksen juuriinsa ja totuus sattuu. Se on hetki, jolloin hän kiistää oman arvonsa eikä usko ansaitsevansa muiden ystävyyttä. Se on hetki, jolloin hän uskoo, että hänen täytyy jatkaa yksin. Se on hänen pohjakosketuksensa, mutta pohjalta voi suunnistaa vain yhteen suuntaan: ylöspäin. Nykyisin pidän tuota kohtaa pelissä koskettavana ja raastavana, mutta myös onnellisena. Vaikka Zidane kärvistelee tuskissaan, hän saa myös kokea toisten välittämisen ja ystävällisyyden. Hän oppii oman arvonsa ja ymmärtää, etteivät juuret lopulta määritä häntä.

En ole enää samalla tavalla ihastunut Zidaneen kuin nuorempana, mutta tykkään hänestä kuitenkin hahmona todella paljon. Hän on hupaisa olematta ärsyttävä ja hänestä löytyvät myös ne tummemmat sävyt, jotka syventävät hänen hahmoaan. Vaikka ihastus on ajan myötä kaikonnut, rakkauteni Zidanea kohtaan ei koskaan kuole.


Prinsessa Garnet til Alexandros 17th


Toinen tärkeä hahmo Final Fantasy IX:ssä on prinsessa Garnet, jonka 16-vuotissyntymäpäiviltä tapahtumat saavat alkunsa.

Garnet uskoo olevansa Alexandrian kuningatar Brahnen ja tämän edesmenneen puolison ainut lapsi. Totuus kuitenkin on, että oikea prinsessa Garnet kuoli 6-vuotiaana hallitsijaparin suureksi suruksi. Samoihin aikoihin Alexandrian rannikolle kuitenkin haaksirikkoutui pieni purjevene, jossa oli kaksi matkustajaa: nainen ja pieni tyttö, joka muistutti suuresti kuollutta prinsessaa. Koska nainen oli jo menehtynyt, kuningaspari otti tytön huostaansa ja kasvatti hänet omanaan kuin prinsessa ei olisi koskaan kuollutkaan. Heidän tarvitsi vain poistattaa tytön otsasta sarvi ja hän kävi ihmisestä. Garnetille itselleen totuutta ei koskaan kerrottu.

Garnet aloittaa tarinansa tietämättömänä menneisyydestään. Toisin kuin Zidane, hän ei edes koe tarpeelliseksi kaivella totuutta, koska hän ei osaa kyseenalaistaa sitä. Hän on kuitenkin huolissaan äidistään ja valtakunnan tilasta, sillä kuningatar Brahne on alkanut käyttäytyä omituisesti ja vallanhimoisesti. Garnet päätyy Zidanen matkaan yrittäessään päästä livahtamaan setänsä luokse naapurivaltakuntaan, Lindblumiin.

Jos Zidane on pinnalta iloluontoinen, Garnet on jo kasvatuksensa puolesta jäykempi. Hän on kyllä ystävällinen ja välittää muista, mutta pitää myös kiinni rajoistaan. Hän on aidosti huolissaan valtakunnastaan ja äidistään, mikä painaa hänen mieltään. Samaan aikaan hän on aito teinityttö, joka kuvittelee olevansa kaikkivoipa ja tietävänsä kaiken. Ei hän tätä tietenkään sano ääneen, mutta hänen ajatusmaailmansa on luettavissa rivien välistä. Hän on kokenut taisteluammattilainen kuljettuaan hetken Zidanen matkassa ja uskoo voivansa pysäyttää Alexandrian sotakoneiston ihan vain juttelemalla äidilleen. En tuomitse häntä, mutta naiivius suorastaan paistaa hänen teoistaan ja sanoistaan, mikä on luonnollista ja uskottavaa.

Garnet joutuu kuitenkin pelin aikana aikuistumaan ryminällä, kun kuningatar Brahne saa surmansa aseellisessa selkkauksessa ja valtakunta jää Garnetille. Kruunun paino on liikaa ja Garnet rymähtää omaan pohjakosketukseensa epäonnistuttuaan suojelemaan omaa kotikaupunkiaan. Psyykinen järkytys on lopulta niin suuri, että hän menettää äänensä väliaikaisesti.

Siinä, missä Zidane kiskotaan syövereistä muiden avustuksella, Garnet vetää itse itsensä pinnalle. Kyllä, muilla hahmoilla on osuutensa asiassa, mutta lopulta hän raivaa itse tiensä huipulle ja ottaa vastaan vastuun, joka hänelle kuuluu. Hänestä kasvaa kuningatar, joka hänen kuuluukin olla.

Myös Garnetin osalta näin ensimmäisellä pelikerrallani vain pinnan. Tykkäsin hänestä ja koin hänet samastuttavana, mutta sen syvällisemmin en häntä ajatellut. Vasta nyt aikuisiällä olen tajunnut, miten pelin aikana juuri kukkaan puhkeamaisillaan olevasta tytöstä kasvaa lyhyessä ajassa vastuunsa kantava aikuinen nainen, joka tasapainoilee henkilökohtaisten toiveidensa ja valtakunnan velvollisuuksien välillä.

Vaikka Garnetin naiivius on ajoittain rasittavaa ja aiheuttaa pään puistelua, en voi olla pitämättä hänestä edelleen. Hän kulkee pelin aikana valtavan matkan, jota on ilo seurata.

Lue myös


Final Fantasy IX -päiväkirja osa 1: Vihdoin uusiksi!
Final Fantasy IX -päiväkirja osa 2: Kun peli alkaa

Millaisia ajatuksia Zidane ja Garnet herättävät sinussa?

Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti