sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Final Fantasy -isiä

Monissakin peleissä vilahtaa ainakin jonkin verran perhesuhteita. Isänpäivän kunniaksi ajattelin kuitenkin nostaa esille muutaman isän suosikkipelisarjastani Final Fantasystä. Ihan kaikkia en kuitenkaan käy läpi, mutta kommenteissa saa toki kertoa omia ajatuksiaan FF-isistä ja mikseipä muidenkin pelien isähahmoista.





Final Fantasyissä esiintyy isiä, jotka eivät ole erityisen hyviä roolimalleja. Esimerkiksi voisin nostaa tässä kohtaa vaikkapa Final Fantasy VII:n Hojon, josta ei hyvällä tahdollakaan saa väännettyä vastuuntuntoista ja kunnollista isukkia. Myöskään Final Fantasy X:n Jecht ei varsinaisesti ole vakuuttanut minua siitä, että isyyden osaamispisteitä olisi kerrytetty ennen lapsen hankkimista. Tänään en kuitenkaan ruodi näitä tapauksia sen enempää vaan nostan esille vähän paremmin plussapojoja keräilleet isät, vaikka heilläkin voi omat heikkoutensa olla.


Laguna Loire - Final Fantasy VIII


Laguna on Final Fantasy VIII:n päähahmon, Squallin, isä. Laguna ei kuitenkaan ollut paikalla Squallin syntyessä (ilman omaa syytään!) ja koska Squallin äiti, Raine, kuoli pian tapahtuman jälkeen, Squall ja Rainen aiemmin adoptoima Ellone, toimitettiin Edean ylläpitämään orpokotiin. Laguna sai kyllä kuulla Rainen kuolemasta, muttei pojastaan.

Tuohon aikaan Laguna oli noussut Estharin presidentiksi, missä tehtävässä jatkoikin seuraavat 17 vuotta. Hän kyllä ajatteli Ellonea, johon oli kehittänyt siteen asuessaan Rainen kanssa, muttei ilmeisesti koskaan edes haaveillut hakevansa tyttöä luokseen. Ehkä hän sitten ajatteli Ellonen olevan turvassa orpokodissa.

Squallin lapsuudessa Laguna ei luonnollisesti pystynyt olemaan läsnä. Voisin kuitenkin kuvitella, että hän olisi ollut Squallille varsin hyvä isä ja kenties Squallin persoonakin olisi hänen vaikutuksestaan voinut kehittyä vähemmän jurottavaksi. Lagunan hieman hönö luonne olisi kenties hionut pahimmat särmät Squallista tai ehkä ne eivät olisi edes päässeet syntymään, jos poika olisi saanut kasvaa vanhempiensa ja adoptiosiskonsa kanssa.

Näinhän tarina ei valitettavasti kuitenkaan mennyt vaan Squall kasvoi orpokodissa ja päätyi lopulta SeeDiksi. Peli ei taida missään vaiheessa paljastaa suoraan Squallin ja Lagunan välistä todellista suhdetta, mutta rivien välistä se on kuitenkin pääteltävissä. Muun muassa Lagunan läheinen ystävä Kiros sanoo Squallille, että hän hyvä, että Squall ei juurikaan muistuta ulkoisesti isäänsä vaan tulee enemmän äitiinsä. Tämä tarkoittaa vähintäänkin sitä, että Kiros tuntee Squallin vanhemmat. Toki on mahdollista, että kyse on joistakuista muista kuin Lagunasta ja Rainesta, mutta sanoisin sen olevan vähintäänkin epätodennäköistä.


Wakka - Final Fantasy X / Final Fantasy X-2


Wakka ja Lulu saavat Final Fantasy X-2:ssa pojan, jonka Wakka nimeää Vidinaksi. Tuoreen perheen elämää ei pelissä kuvata kovinkaan laajasti, mutta he kuitenkin vilahtavat tarinassa mukana.

Olen muutaman kerran blogissa saattanut mainita, ettei Wakka itse asiassa lukeudu suosikkihahmoihini vaan varsinkin ensimmäistä kertaa Final Fantasy X:tä pelatessani pidin häntä erittäin ärsyttävänä. Wakka kuitenkin parantaa huonoja tapojaan ja asenteitaan pelin edetessä ja siten kasvaa vähän kivemmaksi hahmoksi. En silti ymmärrä, mitä Lulu hänessä näkee, mutta se ei onneksi ole tämän postauksen aihe.

Vaikkei Wakka ole suosikkilistallani ykkösenä, uskon häneen isänä. Hän on kokenut kovia ja onnistunut muuttamaan asenteitaan. Hänellä voi olla hyvä käry siitä, miten muksu siis kannattaa kasvattaa. Hän on luonteeltaan myös lempeä (varsinkin, kun on päästänyt irti rasismistaan) ja iloinen, mikä ei varmastikaan ole muksun kannalta huono juttu. Hän myös saattaa tasapainottaa Lulun hitusen jäykkää luonnetta.

Lisäksi Wakka on hyväsydäminen ja haluaa tarpeen tullen piristää ystäviään. Hän ei aina siinä onnistu, mutta ajatuskin on tärkeä. Hän myös huolehti veljestään, Chappusta, kun heidän vanhempansa kuolivat. Hänellä on jo kokemusta vastuusta, jota jokainen vanhempi joutuu kantamaan. En ehkä itse opi koskaan pitämään Wakkasta, mutta uskon silti, että hän voi olla Vidinalle hyvä ja esimerkillinen isä.

Sazh Katzroy - Final Fantasy XIII


Sazh on Dajh'n yksinhuoltajaisä. Hänen vaimonsa kuoli kolme vuotta ennen pelin tapahtumia, ja hän on siitä lähtien huolehtinut pojastaan yksin. Valitettavasti Dajh'sta kuitenkin tuli Sanctumin l'Cie ja PSICOMin joukot sieppasivat hänet. Sazhin suurin motivaatio selviytyä pelin aikana onkin yritys pelastaa Dajh. Hän asettaa poikansa oman hyvinvointinsa edelle, ja on valmis jopa uhraamaan itsensä PSICOMeille estääkseen Dajh'n muuttumisen Ciethiksi.

Mielestäni Sazh on erinomainen esimerkki välittävästä isästä. Lisäksi hän on luonteeltaan välitön ja eläväinen, hän osaa antaa anteeksi ja vaikuttaa varsin hyväsydämiseltä mieheltä. Vaikka hän saa tietää Vanillen osuudesta poikansa kohtaloon, hän antaa lopulta tälle jopa anteeksi.

Sazh ei ole hänkään lempihahmojeni joukossa, mutta esimerkillinen isä hän silti on. Hän on tasapainoinen ja huolehtiva. Pelin pelanneet tietävät, että Sazh saa pelin lopussa poikansa takaisin. Olin tästä käänteestä kovin iloinen ja mielestäni se olisi ollut hyvä päätös isän ja pojan tarinalle.

Final Fantasy XIII-2 ja Lightning Returns jatkoivat kuitenkin tarinaa myös heidän osaltaan. Molemmissa peleissä Dajh toimii jälleen Sazhin motivaationa. Tuntuukin, ettei isä-poikasuhde pääse kehittymään eteenpäin Dajh'n ollessa toistuvasti pulassa ja Sazhin pelastajan roolissa. Haluan silti uskoa, että Lightning Returnsin jälkeisessä uudessa maailmassa nämä kaksi pääsevät vihdoin elämään tavallista perhe-elämää ja uskon Sazhin myös olevan Dajh'lle erinomainen isä.

Lue myös


Suuruudenhullu tiedemies - Final Fantasy XII:n tohtori Cid

Keitä muita videopeli-isiä sinä haluaisit  nostaa estraadille? Onko joku mielestäsi oikein esimerkillinen tapaus?


http://www.pelit.fi/

4 kommenttia:

  1. Jechthän on malliesimerkki erinomaisesta, kannustavasta ja välittävästä isästä. :D En tiedä, olisko Tiduksesta tullut yhtään siedettävämpää hahmoa, vaikka Jecht olisi sen kasvattanut. Kuka muuten kasvatti Tiduksen? Pelikaani?

    Mitenhän muuten Squallin mielenterveyden käy, jos K:sta tulee sille äitipuoli?

    -N

    VastaaPoista
  2. Niin, kyllähän Jecht osittain on Tiduksen kasvatuksesta vastannut. Olisikohan kuusivuotiaaksi asti? Muistaakseni Jecht katosi Yunan aikaan kymmenen vuotta ennen peliä... tosin en kympistä ole niin kauhean hyvin perillä.

    Ja voihan se olla, että Tiduksen kasvatti tosiaan sen jälkeen pelikaani ;D

    Squall toteaa "Whatever" xD Tai sitten ei... tuo voisi olla jo sen tason juttu, että jopa järkyttäisi jätkäparan maailmaa.

    VastaaPoista
  3. Vaikka Lagunan isäsuhdetta Squalliin ei FFVIII:n aikana suoraan kerrotakaan (eikä sen suhteen myöskään Julian äitisuhdetta Rinoaan), on juttu aika ilmiselvä todisteiden valossa. Ei ole mitään syytä uskoa että Kiros ja Ward tietäisivät Squallin vanhempien ulkonäöltä, jos kyseessä eivät ole Laguna ja Raine. Lisäksi jos Lagunalle juttelee ennen Lunatic Pandoraan astumista, hän kertoo heillä kahdella olevan paljon puhumista kunhan tämä kaikki on ohitse. Lisäksi Lagunalla on poikansa Triple Triad kortti!

    Paljon mielenkiintoisempi asia on Lagunan ja Ellonen suhde, sekä se, miksi he eivät tapaa melkein kahteenkymmeneen vuoteen Rainen kuoleman jälkeen. Laguna sai kuulla vaimonsa kuolemasta, mutta lapsukaiset laitettiin kuitenkin orpokotiin, vaikka toisella puolella maailmaa oli varsin vaikutusvaltainen isukki. Ja miksi Ellone ei edes aikuisiällä yrittänyt päästä Lagunan luo? Vastaus saattaa piillä Ellonen epätoivoisista yrityksistä muuttaa mennyttä voimiensa avulla. Tavattuaan Squallin ensimmäistä kertaa Balamb Gardenissa, hän lähetti tämän ajassa taaksepäin estääkseen Lagunan lähdön, jotta tämä voisi olla Rainen kanssa pojan syntyessä. Vai olisiko kuitenkin niin että Edea kertoi Ellonelle tulevista tapahtumista ja Squallin kohtalosta Ultimecian tappajana molempien ollessa White Seed Shipillä ennen kuin U riivasti Edean? Oli niin tai näin, vaikka Laguna olisi varmasti aivan loistava isä, hän on myös aivan liian kiltti ja altis auttamaan. Näin ollen esim. Estharin juttujen junaileminen menee perheen edelle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin hyvä analyysi Lagunasta. Sinulla on kyllä tuo FFVIII hallussa etu- ja takaperin. ;D

      Poista