Naiset japanilaisissa roolipeleissä 2: Agnes Oblige

Kirjoittelin hiljattain naisista japanilaisissa roolipeleissä. Kyseessä oli lukijan toivepostaus ja nyt sille toivottiin myös jatkoa, jossa keskityttäisiin yleisen linjan sijaan yksittäisiin naisiin japanilaisissa roolipeleissä. Toiveita on toisinaan kiva toteutella, joten päätin tähänkin ehdotukseen tarttua.


Luvassa on jonkinlainen määrä naishahmopostauksia, mutta tarkkaa lukua en lähde tässä kohtaa arvailemaan. Kirjoittelen näitä sen verran kuin hyvältä tuntuu ja omaa mielenkiintoa riittää. Pyrin myös valitsemaan sellaisia naisia, joista en ole kirjoittanut kovin montaa postausta tai joista ei ole ollut ihan lähiaikoina juttua muissa yhteyksissä. Näin ollen esimerkiksi Final Fantasy XII:n ja Final Fantasy IX:n naiset jääkööt kyseisten pelien päiväkirjoihin.

Nyt on siis vuorossa ensimmäinen postaus ja sen aiheeksi valitsin Bravely Defaultin Agnes Obligen.

Tuulen temppelineito Agnes


Agnes on yksi Bravely Defaultin neljästä pelattavasta hahmosta. Pelaaja ohjastaa alkuun Tiziä, joten häntä voitaisiin periaatteessa pitää päähahmona, mutta Agnesin tarinallinen rooli nostaa mielestäni hänet lähemmäs tätä titteliä. Toisaalta voidaan myös sanoa, että kaikki pelattavat hahmot ovat päähahmoja.

Agnes on valittu Tuulikristallin temppeliin temppelineidoksi, jonka tehtävä on suojella kristallia. Pelin alussa kristalli kuitenkin joutuu pimeyden valtaamaksi ja tappaa kaikki temppelin akolyytit, jotka suojelevat Agnesia. Tapahtuman seurauksena Agnes lähtee temppelistä tutkimaan maailman ja kolmen muun kristallin tilannetta.

Pelin alkaessa Agnes on hiljainen ja varauksellinen muita hahmoja kohtaan. Hänessä on myös marttyyrin vikaa eikä hän haluaisi ottaa ketään matkalleen mukaan, vaikka on selvää, ettei hän tule pärjäämään yksin. Hän toistelee "en voi hyväksyä tätä" milloin mihinkin asiaan ja saattaa jopa vaikuttaa tylyltä ja kylmältä. Itse kuitenkin uskoisin, että kyse on enemmänkin arkuudesta ja epävarmuudesta, mutta myös toisaalta siitä, että Agnes on kasvanut palvelemaan kristallia ja saattaa jopa itse nähdä itsensä enemmän työkaluna kuin persoonana ja toisaalta myös uhrina, jottei muiden tarvitsisi uhrautua. Hänessä on päättäväisyyttä, mutta samaan aikaan myös hellyyttävää kömpelyyttä.

Tarinan edetessä Agnesin suhde toisiin hahmoihin kehittyy positiivisempaan ja läheisempään suuntaan. Erityisen hyvän suhteen hän luo Tiziin, jonka nimeää luotetuimmaksi kumppanikseenkin. Tämä suhde saa vielä uusia käänteitä pelin jatko-osassa Bravely Secondissa, mutta jätettäköön ne käänteet tästä postauksesta pois. Edeaan ja Ringabeliin Agnesin suhde ei ole yhtä läheinen kuin Tiziin, mutta sekin kasvaa alun epäluuloisuudesta kohti aitoa ystävyyttä.

Omat ajatukseni Agnesista


Pidin Agnesin ulkoisesta olemuksesta kovastikin, kun näin ensimmäiset kuvat Bravely Defaultista. Niiden perusteella oletin, että Agnes saattaisi nousta suosikkihahmokseni pelissä, mutta toisin kuitenkin kävi. Agnesin persoona ja puhetyyli ärsyttivät minua alusta loppuun enkä koskaan oppinut todella tykkäämään hänestä. 

Nyt kun pelin pelaamisesta on aikaa, pystyn kuitenkin suhtautumaan häneen neutraalisti. Ymmärrän myös, miksi hän on alussa sellainen rasittava marttyyri kuin on, joten en sanoisi häntä kuitenkaan huonoksi hahmoksi. Hän ei vain satu olemaan minun makuuni. Tästä huolimatta annan Agnesille pisteitä siitä, että hän sinnittelee lähes mahdottoman tilanteen läpi ja onnistuu sellaisessa, jossa hän ei ole koskaan aiemmin onnistunut. Hänessä on sitkeyttä, uskallusta ja voimaa.

Valitettavasti Bravely Secondissa minulle tuli Agnesista vähän tyhjäpäinen vaikutelma. Hänen hahmonsa tuntui typistyneen pariin ominaisuuteen, mutta tähän voi vaikuttaa sekin, etten vieläkään ole pelannut peliä loppuun enkä siten nähnyt kaikkea hänen osaltaan. Voikin olla, että loppupuolella hänellä on vielä toisenlaistakin roolia varattuna. Tällä hetkellä fiilikseni on kuitenkin se, että kaikesta huolimatta pidin Agnesista enemmän Bravely Defaultissa.

Lue myös


Naiset japanilaisissa roolipeleissä
Turinoita sohvan pohjalta

Mitä sinä pidit Agnesista? Lukeutuuko hän omiin suosikkeihisi?

http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja