sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Final Fantasy -blindboxien unboxaus ja blogin lukijakysely

Ostimme kaverin kanssa Square Enixin kaupasta yhteiseksi blind box -setin, jonka availen alta löytyvällä videolla. Postauksessa on lisäksi linkki lukijakyselyyn, johon luonnollisesti toivon vastauksia.


Videon musiikki: Jahzzar - Fireworks

Toivottavasti viihdyit videon parissa. Minulla ainakin oli hauskaa sitä kuvatessa. Ehkäpä saan taas joskus aikaiseksi tehtyä lisää videopostauksia. Pitäisi vain keksiä niille sopivia aiheita.

Alta löydät vielä blogin lukijakyselyn. Kyselyn alussa on muutamia perustietoja, joita kysyn saadakseni kuvan siitä, ketkä tätä blogia oikeastaan lukevat. Toinen osio sisältää blogiin itseensä liittyviä kysymyksiä. Kaikki kohdat ovat vapaaehtoisia, joten jos et halua vastata johonkin tiettyyn kysymykseen, voit vapaasti jättää sen välistä.

Kysely on anonyymi, mutta myös kommenttiboksiin saa jättää kaikenlaisia ajatuksia, pohdintoja ja palautetta. Lukijana olet tärkeä ja haluan totta kai tietää, mitä mielessäsi liikkuu, kun blogissani piipahdat.

Kiitos jo etukäteen!


http://www.pelit.fi/

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Pelisuhteesta parisuhteeksi

Voiko pelaamisen kautta löytää itselleen puolison tai seurustelukumppanin? Voivatko pelit yhdistää kaksi ihmistä toisiinsa? Väitän, että voivat tai ainakin ne voivat toimia hyvänä lähtölaukauksena suhteelle.


Kuten nyt harrastuksilla yleensä, myös pelaamisella on tapana yhdistää ihmisiä. Sitä voi harrastaa yksinään ja monet niin tekevätkin, mutta pelaaminen voi olla myös kaveriporukan yhteistä tekemistä tai vaikkapa verkkomoninpelejä pelatessa voi saada ihan uusia kavereita. Joskus tuosta kaveruudesta voi tulla myös jotain enemmän.

Tämä lienee niitä seikkoja, joita ei juuri mietitä, kun puhutaan pelaamisesta epäsosiaalisena kotona möllöttämisenä, joka on pois muista mielekkäämmistä ja tervehenkisemmistä puuhista (mitä ne sitten lienevätkään, kaiketi sitä kuuluisaa metsään mätänevien marjojen poimimista). Pelaamisen yhdistävä voima voi kuitenkin olla suuri.

Omassa tuttavapiirissäni on useampi pariskunta, jonka osapuolet ovat löytäneet toisensa enemmän tai vähemmän pelaamisen kautta. Kaksi kaveriani on jopa muuttanut ulkomaille pelimaailmasta löytyneen rakkauden perässä ja pari muuta elää tällä hetkellä kaukosuhteessa samaisesta syystä. Yhteisen intohimon kautta on siis ehkä löytynyt jotain muutakin yhdistävää.

Yhteiset kokemukset yhdistävät


Minä en itse asiassa kuulu siihen joukkoon, joka olisi suoraan pelaamisen kautta löytänyt puolison, mutta meidänkin taustaamme pelit liittyvät oleellisena osana. Tapasimme kyllä opiskeluryhmässä, joten siinä oli sinällään yhteistä pohjaa jo hieman valmiina. Ei ehkä kuitenkaan riittävästi, jotta suhde olisi syntynyt.

Opiskeluporukan yhteisissä pikkujouluissa kuitenkin selvisi, että nykyisen puolison suosikkipeleihin lukeutuu Final Fantasy IX, ja kukaan, joka siitä pelistä tykkää, ei vain voi olla täysin paha, jos minulta kysytään. Peli tarjosi spontaanin puheenaiheen ja laajeni muihinkin peleihin myöhemmin, kun juttu jatkui ircin puolella. Nykyisen puolison suosituksesta päädyinkin sitten mm. Star Ocean -sarjan pariin. Käytin myös pelejä ovelasti tekosyynä kahdenkeskisen tapaamisen järkkäämiseksi. Käytännössä kutsuin itseni kylään tsekkaamaan Xenoblade Chroniclesia, jota en itse omistanut. Peli-ilta ja melkein treffit samassa paketissa, kuinka kätevää!

Siitähän se sitten pikku hiljaa lähti. Pelit ovat osa suhdettamme edelleen. Seuraamme vierestä toistemme pelaamista ja joitain pelejä pelaamme myös yhdessä. Peleistä myös voidaan puhua niin aamupalapöydässä kuin illalla nukkumaan mennessä. Onkin mahtavaa, kun oma puoliso ymmärtää intohimoani eikä yritä kahlita sitä. Pikemminkin molempien innostus hitsaa entistä tiiviimmin yhteen.

Verkkopelien maailmasta rakkautta?


Meillä pelit toimivat yhdistävänä tekijänä ihan todellisessa maailmassa, mutta monet kohtaavat ensimmäistä kertaa vain virtuaalisesti. Tuttavapiirissä on tosiaan tällaisia tapauksia tullut vastaan. Sattuma on heittänyt kaksi pelaajaa vaikkapa samaa dungeonia valloittamaan tai kenties he ovat päätyneet samaan kiltaan ja tutustuneet siellä. Alkuun on ehkä tehty erilaisia tehtäviä yhdessä ihan vain kaveripohjalta, mutta jutustelun myötä tunteet ovat syventyneet aste asteelta.

Yksi asia johtaa toiseen ja jossain vaiheessa pelkkä yhdessä pelaaminen ei välttämättä enää riitä. Kenties tässä vaiheessa on jo lisätty toinen Facebook-kaveriksi tai vaihdettu sähköpostiosoitteita tai pikaviestit lentelevät Discordissa, mikä nyt kellekin on se luontevin tapa jatkaa kommunikoimista.

Lopulta todennäköisesti irrottaudutaan sähköisistä viestimistä täysin ja lähdetään tapaamaan uutta ihastusta. Välttämättä ihan perinteiset kahvittelutreffit eivät tässä tapauksessa kuitenkaan onnistu, koska toinen osapuoli saattaa asua eri paikkakunnalla tai jopa eri maassa. Tapaaminen voi siis olla jo heti alkuun pidempi vierailu toisen nurkissa. Siinä on epäilemättä riskinsä, mutta ehkä aikuiset ihmiset osaavat niitä puntaroida riittävästi, ennen kuin säntäävät tapaamaan ketään, johon ovat netissä tutustuneet. Alaikäisten kohdalla vanhempien on syytä käyttää harkintaa, mikä on fiksua, mutta ihastuneen nuoren tunteita ei silti kannata jyrätä vaan keskustella asiasta rauhallisesti. Vaihtoehtoja usein on, jos niitä halutaan löytää.

Etsivä ei silti välttämättä löydä


Vaikka oman kultamussukan voi hyvinkin löytää pelien maailmasta, ei pelaamiseen kannata ryhtyä pelkästään siinä toivossa. Mikä tahansa harrastus on vähän huonolla pohjalla, jos perimmäisenä tarkoituksena on saada seurustelu- tai seksikumppani. Eikä varsinkaan ole hyvä taktiikka pyydellä pelikavereita treffeille välittömästi, kun heihin on tutustunut. Asioiden kannattaa antaa edetä tovi luonnollisella painollaan, ennen kuin ryhtyy ehdottamaan mitään enempää. Ja hyvä on myös muistaa, että "ei" on "ei" myös virtuaalimaailmassa. Niin surullista kuin se onkin, aina tunteilleen ei vain saa vastakaikua. Perään ei kannata jäädä vonkaamaan vaan jatkaa omaa elämäänsä eteenpäin. Roikkumaan jääminen tekee ainoastaan tilanteesta hankalan ja kiusallisen kaikille osapuolille.

Suosittelen siis edelleen pelaamista juuri pelaamisen itsensä vuoksi. Se on harrastus, joka tarjoaa niin viihtymistä kuin haasteitakin. Sitä voi tehdä yksin ja yhdessä aina kulloisenkin mielihalun mukaan. Jos pelkkä pelaaminen ei tunnu riittävän, löytyy netistä erilaisia foorumeita, joilla aiheesta pääsee höpöttämään lisää. Sitä kautta voi löytyä myös niitä samanhenkisiä ihmisiä, vaikkei verkkomoninpelejä pelaisikaan. Kuten sanoin intohimot yhdistävät. 


Lue myös


Mitä tehdä, kun puoliso ei tykkää pelaamisesta?
Pelejä parisuhteessa

Oletko sinä löytänyt seurustelukumppanin/puolison pelaamisen kautta? Mikä on teidän tarinanne? Nyt kommenttiboksiin jakoon ihania rakkausjuttuja!

http://www.pelit.fi/

PS. Liput GameXpoon voitti Marjo Salojärvi. Hänelle on lähtenyt asiasta sähköpostia. Onnittelut voitosta ja kiitokset kaikille osallistujille!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ys VIII:n tarina alkaa hitaasti mutta pitää otteessaan

Ys VIII:aa on nyt tullut pelailtua noin kuukauden verran varsin rauhalliseen tahtiin. Peli on maistunut niin toimintansa kuin tarinansakin puolesta. Tänään halusinkin jakaa muutaman ajatuksen pelin tarinasta.

Luvassa on pieniä spoilereita. Älä siis lue, jos et halua tietää tarinasta yhtään mitään!


Kuten olen jo aiemminkin sanonut, Ys-sarja ei ollut minulle ennestään tuttu. Olin kuullut siitä kaverilta jonkin verran, mutten ottanut itse kovin syvällisesti selvää. Nyt olen katsonut pari videota ja lueskellut vähän lisätietoa. Tosin en silti voi kutsua itseäni minkään sortin asiantuntijaksi. Tästä syystä puhunkin pelistä nimenomaan nyyppänäkökulmasta.

Olen käsittänyt, että varsinkaan vanhemmissa Yseissä tarina ei ole kovin suuressa roolissa. Se on kyllä mukana, muttei ole mitenkään kovin erikoista settiä. Käsitykseni pohjautuu kuulopuheisiin, joten kommenttiboksiin saa tulla vapaasti korjaamaan, jos tuntuu, että olen väärässä.

Lacrimosa of Danassa tarinaa kuitenkin riittää ihan kohtalaisen paljon ja peli on edeltäjiään reilusti pidempi kestoltaan (kuulemma 50-60 tuntia, olen pelannut n. 30). Joku taisi sanoakin, että pituutensa takia Ys VIII ei ole se osa, josta kannattaa pelaaminen aloittaa, mutta itse en ole sitä kokenut ongelmaksi. Ehkä se voi sellainen kuitenkin olla, jos on tottunut lyhyempiin peleihin ja viihtyy tiivimpien pakettien parissa.



Tarina käynnistyy rauhallisesti


Ys VIII:n tarina käynnistyy rauhallisesti. Alussa on kyllä menoa ja meininkiä, kun Adol ja muut matkustajat haaksirikkoutuvat Seirenin saarelle, mutta toiminnallisuus, räiske ja rytinä eivät tarkoita sitä, että tarina itsessään ottaisi selkeän suuntansa välittömästi. Tapahtumia kyllä riittää, mutta juoni ei lähde heti avautumaan.

Alku toimii kuitenkin hyvänä tunnelman luojana. Adol ja kumppanit kuljeskelevat pitkin saarta etsien toisia haaksirikkoisia ja taistelevat vastaan tulevia monstereita vastaan. Samalla haaksirikkoisten kylä kasvaa hiljalleen ja pelaaja pääsee seuraamaan, miten ihmissuhteet siellä lähtevät kehittymään. Kovin syvällisiä sivuhahmot eivät tunnu olevan, mutta riittävän kiinnostavia kuitenkin, joten suhteita on kiva seurata.

Pikku hiljaa saari ympäristönä laajenee ja uusia alueita avautuu juonen edetessä. Samalla Adol näkee öisin unia salaperäisestä nuoresta neidosta, Danasta. Danan tarinaa kerrotaankin alkuun vain näiden unien kautta eikä ole täysin selvää, miten se liittyy haaksirikkoisten kohtaloon saarella. Tässä kohtaa uteliaisuus alkaakin heräillä ja seuraavaa tarinan palasta jää odottelemaan. Niitä kuitenkin tunnutaan tarjoilevan varsin pienissä annoksissa ja väliajat voivat olla pitkiäkin riippuen toki vähän siitäkin, kuinka paljon itse käyttää aikaa eri paikkojen koluamiseen.


Vyyhti alkaa avautua


Kun pelissä on päästy reilusti eteenpäin ja matkattu saaren pohjoispuolelle, ottaa juoni lisää tuulta purjeisiinsa. Adol ei enää vain uneksi Danasta vaan saa neitoon yhteyden, joka ulottuu ajan halki. Dana kykenee näkemään näkyjä ja tietää omaa kotiaan kohtaavasta tuhosta. Adol puolestaan haluaa selvittää saaren mysteerit. Koska Adolin toimet voivat kertoa Danalle, mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja mikä hänen kotiaan uhkaa, hän auttaa Adolia aikojen takaa tekemällä ratkaisuja, joita ei kenties aiemmin tehnyt.

Tietenkin tässä kohtaa päästään taas perinteisiin aikaparadokseihin. Jos mennyttä muuttaa, onko sitä alkuperäistä tapahtumaketjua tapahtunut lainkaan ja jos ei ole, voidaanko uuteenkaan päätyä? Niinpä. Aikakikkailut ovat usein hitusen epäuskottavia ja niissä piilee vaaranpaikka. Ne voivat kuitenkin olla kertomuksina viihdyttäviä, joten en jättäisi teokseen tutustumatta vain sen takia, että ajan kanssa leikkimistä on luvassa. Ja rehellisesti sanottuna tämän pelin kohdalla en sitä edes tiennyt ennakkoon.

Olen päässyt pelissä pisteeseen, jossa Adolin ja Danan välillä voi hypähdellä melko vapaasti. Tähän asti tarina on kulkenut melko lineaarisesti eikä niin sanotusti väärille alueille ole päässyt harhailemaan. Ilmeisesti nyt kuitenkin maailma on avoimempi ja ylimääräiseen puuhaamiseen on enemmän mahdollisuuksia.

Juonen lopullinen suunta on minulle yhä mysteeri, mutta se on oikeastaan hyvä. Tarina ei ole vielä päätöspisteessään, joten olisikin ikävää, jos tässä kohtaa osaisin jo päätellä, miten kaikki päättyy.

(Tai no, pelin aiemmista osista kuulemani perusteella kaikki päättyy siihen, että Adol jatkaa Dogin kanssa matkaa tytön jäädessä ruikuttamaan hänen peräänsä, mutta minua kiinnostaa enemmän se, mitä ennen tuota tapahtuu.)

Tasapaino kunnossa ja sopiva ote pelaajasta


Ys VIII on siinä mielessä tasapainoinen peli, että juoniosuudet ja toiminta vuorottelevat näppärästi. Hengähdystaukoja on sopivasti, mutta ne eivät ole niin pitkiä, että pelaaja ehtisi tylsistyä odotellessaan seuraavaa toimintatuokiota. Samalla tarinaa annostellaan siten, että avoimia kysymyksiä jää roikkumaan sopiva määrä. Ne motivoivat jatkamaan eteenpäin, jotta vastauksetkin joskus löytyvät.

Tarina itsessään on tähän asti ollut viihdyttävä, muttei ole herättänyt sen syvällisempiä pohdintoja. Toki sitä miettii, miten itse selviäisi haaksirikkoisena tuollaisella saarella (voin sanoa, että minulle ainakin kävisi huonosti, ellei joku adol tulisi pelastamaan), mutta isompia juttuja ei ole tullut mielessä pyöriteltyä. Pieniä spekulaatioita tulevasta on lennellyt ilmassa, mutta toisaalta en niihinkään ole lähtenyt kovin syvälle vaan ottanut vastaan sen, mitä tarjotaan.

Erittäin positiivisena pidän sitä, etten ole ainakaan vielä alkanut kaivata pelin loppumista. Monien Talesien kanssa on jossain vaiheessa tullut turhautuminen ja olen vain odottanut, että saan pelin puserrettua loppuun. Ys VIII:n kohdalla fiilis on ollut pääasiassa positiivinen ja jatkaminen yleensä kivaa (totta kai aina välillä kohdalle osuu esim. turhauttava pomo-ottelu). Kiirettä minulla ei siis ole, mutta optimaalista olisi, jos pääsisin pelin läpi samoihin aikoihin, kun saan Veden vaiston raakaversion valmiiksi. Sitten olisi pöydällä tilaa FFIX:n aloittamiselle. Katsotaan, miten käy.

Lue myös


Ys VIII:n demo yllätti positiivisesti
Ensivaikutelmat Ys VIII:sta

Mitä sinä olet tykännyt Ys VIII:n tarinasta? Viihdyttääkö vai turhauttaako? Miten peli muuten maistuu?


http://www.pelit.fi/

PS. Muistathan myös osallistua GameXpo 2017 -lippujen arvontaan!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Arvonta: voita liput GameXpoon! (Päättynyt)

GameXpo järjestetään nyt toista kertaa. Minä olen tulossa sinne ja haluan tarjota myös sinulle ja yhdelle kaverillesi mahdollisuuden voittaa liput tapahtumaan. Lue alta, miten se onnistuu!

Kuva: Messukeskus

GameXpo tulee taas ja se järjestetään tänä vuonna 3.-5.11. Helsingin messukeskuksessa. Tapahtuma tarjoaa monenlaista ohjelmaa ja tekemistä pelaajille.

Itse olen tulossa messuille bloggaajana ja olenkin jo ohjelmaa vähän kurkistellut. Erityisesti muutamat ohjelmat kuulostavat minusta kiinnostavilta:
  • Konsolipeliuutuudet
  • Pelimaailmasta ammatti? - Tietoisku digitaalisista työelämätaidoista nuorille
  • Digitaalisten pelien narratiivit
  • Kohtaamisia pelimaailmassa - ylisukupolvinen pelaaminen

Tapahtumassa on myös pelimusiikkikonsertti ja jaetaan palkinnot sekä vuoden 2017 pelikasvattajalle että suomalaiselle pelinkehittäjälle. Lisäksi paikalla on useita pelialaan liittyviä yrityksiä.

En viimeksi GameXpossa käynyt, joten odotan tapahtumaan osallistumista innolla. Paikalle ajattelin tulla lauantaina.


Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa liput GameXpoon!


Sain GameXpolta blogissa arvottavaksi kaksi (2) päivälippua tapahtumaan: yhden sinulle ja toisen kaverillesi, mikäli voitat. Voit itse päättää minä päivänä osallistut tapahtumaan. Kukin lippu on voimassa yhden päivän eli jos käytät lipun perjantaina, et enää pääse sillä sisään lauantaina.

Arvonnan säännöt


Aikataulu

  • Arvonta alkaa tänään keskiviikkona 18.10.2017
  • Arvonnan osallistumisaika päättyy tiistaina 24.10.2017, klo 18:00
  • Palkinto arvotaan osallistujien kesken tiistaina 24.10.2017 klo 18:00 jälkeen, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti

Osallistuminen
  • Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä postausta 24.10.2017, klo 18:00 mennessä
  • Kerro kommentissa, mikä GameXpossa erityisesti kiinnostaa ja kenet ottaisit mukaan
  • Lisää kommenttiin vielä jokin yhteystieto, jolla sinut tavoittaa, mikäli voitat

Huom!
  • Osallistuthan vain, jos todella pääset paikalle, etteivät liput mene hukkaan
  • Allekirjoittaneen sukulaiset eivät saa osallistua arvontaan
  • Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi vaan se luovutetaan sellaisenaan arvonnan voittajalle
  • Voittaja saa sähköiset liput sähköpostiinsa


Voit tuplata voittomahdollisuutesi osallistumalla arvontaan myös She Never Left Wonderland -blogissa


Sitten vain onnea matkaan!

http://www.pelit.fi/

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

The Zodiac Age -päiväkirja osa 9: Mooglet

Keskiviikkoinen postaus JRPG-maskottihahmoista sai minut taas kerran ajattelemaan moogleja. En taida olla kirjoittanut erillistä postausta moogleista koskaan, joten nyt on aika paneutua aiheeseen Final Fantasy XII:n osalta. 



FFXII-mooglejen ulkonäkö


Yleensä mooglet ovat pieniä ja aika pyöreitä otuksia, joilla on hieman kissamaiset korvat ja luonnonvalkoinen turkki. Hyvä tuntomerkki on myös ohuen varren päässä keikkuva yleensä punainen pompom ja lepakkomaiset siivet.

Final Fantasy XII:n mooglet kantavat kyllä pompomeja päässä (värit vaihtelevat) ja siipiä selässään sekä ovat söpöjä ja karvaisia, mutta muuten eroavat muiden Final Fantasyjen moogleista. Selkein ero ovat korvat, jotka muistuttavat enemmän jäniksen kuin kissan korvia. Muistan pelin ilmestymisen aikaan kuulleeni valitusta siitä, että mooglet näyttävät ihan vääränlaisilta.

FFXII:n mooglet ovat lisäksi vähemmän pyöreitä kuin serkkunsa muista sarjan peleistä. Vaikka heidän vartalonsa on alapainotteinen, ovat he varsin solakoita olemukseltaan. Pelin mooglet myös käyttävät vaatteita enemmän kuin muiden pelien mooglet, joskin esimerkiksi FFIX:ssä osalla moogleista on vaatekappaleita käytössään. FFXII:ssa en kuitenkaan muista nähneeni yhdenkään mooglen juoksentelevan ilkosillaan.

Mooglejen elämä Ivalicessa


Moogleja tapaa hyvin monessa paikassa, yleensä kuitenkin muiden rotujen asuttamilla seuduilla. Poikkeuksena tähän Nam-Yensan aavikolla oleilee yksinäinen moogle.

Mooglet työskentelevät erilaisissa ammateissa, mitä ei ainakaan muistikuvieni mukaan ole kovin monessa Final Fantasyssa nähty. Esimerkiksi Nono työskentelee Balthierille ja huolehtii Strahl-ilmalaivan kunnosta, hänen isoveljensä, Montblanc, on metsästäjäkillan johtaja ja siskonsa, Gurdy, omistaa lukuisia chocobotalleja. Moogleja nähdään myös erilaisissa tekniikan alaan liittyvissä tehtävissä, kauppiaina ja tanssijoina. Revenant Wings on myös paljastanut, että osa moogleista työskentelee ilmapiraatteina eivätkä kaikki ole kovin mukavia tapauksia.

Näyttäisi siltä, että mooglet elävät hyvin samankaltaista elämää kuin Ivalicen muutkin rodut. Sen lisäksi, että he työskentelevät, he voivat esimerkiksi omistaa lemmikkejä.

Lemmikinomistajista Pilika on oivallinen esimerkki... tai no, oivallinen ja oivallinen. Hän on ottanut lemmikikseen kilpikonnan, Rocktoisen, joka karkaa Lhusun kaivoksiin ja kasvaa ilmeisesti usvan vaikutuksesta jättimäiseksi. Rocktoise tekee kaivoksissa liikkumisesta entistäkin vaarallisempaa, joten Pilika joutuu jättämään metsästysilmoituksen omasta lemmikistään. Vähän pelkäsin tämän tarinan päättyvän surullisesti, kun ensimmäisen kerran kävin taistelemassa Rocktoisea vastaan, mutta onneksi kilpikonna palautui taas pieneksi ja palasi omistajansa luokse.

Pilikan päiväkirjasta selviää myöhemmin, että hän on omistanut myös käärmeen ja hukannut sen. Kyseinen käärme vilahtaakin eräässä kaupassa, joten ehkäpä Ivalicen eläintensuojelun tai jonkin muun virallisen tahon pitäisi puuttua Pilikan lemmikkiharrastukseen...

Omat ajatukseni FFXII:n moogleista


Pidän moogleista yleisesti ottaenkin hyvin paljon, mutta FFXII:n mooglet ovat kenties erityisessä suosiossani. Heidän erikoisempi ulkonäkönsä iskee minuun, siinä missä se voi jonkun toisen karkottaa. Minusta he ovat halattavan suloisia. Olisi ihanaa saada vaikkapa Gurdy-pehmolelu, mutta sellaista ei kai ole tehty.

Tykkään myös siitä, miten mooglet eivät vaikuta pelissä vain kivoilta maskottihahmoilta vaan ovat integroituneet osaksi muuta yhteiskuntaa hyvin selkeästi. Moogleilla on myös oma tyylinsä pukeutua, joskin siitä voisi esiintyä enemmänkin variaatioita. Joka tapauksessa he istuvat maailmaan aidosti eivätkä tunnu päälle liimatulta lisukkeelta (en sano, että välttämättä muissakaan Finaleissa tuntuisivat, mutta jotenkin FFXII:ssa tämä fiilis tulee erittäin vahvana).

Minusta olisi todella hienoa, jos päähahmojen joukossa olisi yksi moogle. Nono olisi kenties voinut olla vieläkin aktiivisemmassa ja suuremmassa roolissa. Saataisiinko spin off -peli, jossa Balthier, Fran ja Nono seikkailevat kolmestaan? Se olisi mahtavaa!

Lue myös


The Zodiac Age -päiväkirja osa 1: Ammatinvalintaa
The Zodiac Age -päiväkirja osa 2: Trophyt
The Zodiac Age -päiväkirja osa 3: Ensimmäiset fiilikset
The Zodiac Age -päiväkirja osa 4: Pohdintoja Baschista päähahmona
The Zodiac Age -päiväkirja osa 5: Ivalicen ihana maailma
The Zodiac Age -päiväkirja osa 6: Esperit
The Zodiac Age -päiväkirja osa 7: Rozarrian keisarikunta 
The Zodiac Age -päiväkirja osa 8: Kun pelaaminen menee suorittamiseksi

Mitä sinä tykkäät Final Fantasy XII:n moogleista? Kiinnostaisiko sinua jokin muunlainenkin mooglepostaus?

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

JRPG:n maskottihahmot - ihania vai kamalia?


Monessa japanilaisessa roolipelissä pelaajan tiimissä on oma maskottihahmo tai pelissä muuten liikuskelee hahmoja, jotka ovat kovin maskottimaisia. Minua pyydettiin bloggaamaan näistä hahmoista, joten yritän nyt saada jonkinlaisia ajatuksia niistä kasaan.


Maskottihahmot, joihin olen ehtinyt tutustua


Maskottihahmot eivät ole ihmisiä, mutteivät välttämättä selkeästi eläimeksikään tunnistettavia. Ne saattavat olla joskus jopa nukkemaisia. Ne ovat kuitenkin olentoja, jotka tiedostavat oman olemassaolonsa ja toimivat itsenäisesti.

Final Fantasy -sarjan mooglet voidaan periaatteessa lukea maskottihahmoiksi, samoin sarjan kahdeksannessa osassa esiintyvät moombat, vaikka kummatkaan eivät pelaajan tiimiin liity (poikkeuksena tähän tosin FFVI, jossa mooglen saa mukaan tiimiin). Mooglet ja moombat ovatkin ensimmäinen kosketuspintani maskottihahmoihin, mutten varhaisen pelihistoriani aikana uhrannut niiden maskottimaisuudelle juuri ajatuksia. Ehkä myös FFVII:n Cait Sithin voisi laskea maskotiksi ainakin käsitettä hieman venyttämällä.

Ensimmäisen kerran taisinkin kunnolla havahtua maskottihahmojen olemassaoloon, kun pelasin Tales of Xilliaa. Hieman yllättäen Elizen mukana kulkeva, nukkemainen ja suurisuinen Teepo iski minuun varsin lujaa, vaikken yleensä välitä rääväsuisista koheltajista. Tales-sarjassa nämä maskotit ovatkin tulleet varsin tutuiksi. Tales of Symphonian Noishe jäi minulle aika neutraaliksi, sen sijaan Tales of Zestirian ja Berserian norminit jakoivat mielipiteitäni. Toiset olivat ihan kivoja, mutta esimerkiksi Bienfu koetteli hermojani kiitettävästi (vaikka oli silläkin hauskat hetkensä). Tales of Xillia 2:n Rollo-kissa taas jäi niin neutraaliksi, että jouduin googlaamaan sen nimen tätä postausta varten.

Star Ocean: The Last Hopessa ja Integrity and Faithlessnessissä esiintyvät isohkot puput voisi kaiketi myös lukea maskoteiksi. En niitä tosin The Last Hopea pelatessa sellaisiksi mieltänyt, mutta Integrity and Faithlessnessissä maskottifiilis oli jo vahvempi, kun otuksia alkoi hiljalleen kertyä vilistämään pitkin Fidelin kämppää.

Bravely Defaultin Airy-keiju voisi myös osua maskottisarjaan. Hän oli minusta alun alkaenkin vähän epäilyttävän oloinen enkä kyllä koskaan oppinut hänestä pitämäänkään.

Tuoreimpana pelikokemuksena minulla on Ys VIII, jossa maskottihahmoksi voi lukea Little Paro -papukaijan. En tällä hetkellä oikein tiedä, mitä linnusta ajattelisin. Sillä on hyvät puolensa, mutta toisaalta myös hyvin röyhkeä asenne.

Tuntemani maskottihahmot vielä listana


  • Mooglet - Final Fantasy -sarja
  • Cait Sith - Final Fantasy VII
  • Moombat - Final Fantasy VIII
  • Teepo - Tales of Xillia ja Xillia 2
  • Rollo - Tales of Xillia 2
  • Norminit - Tales of Zestiria ja Berseria
  • Bienfu - Tales of Berseria
  • Noishe - Tales of Symphonia
  • Puput - Star Ocean: The Last Hope ja Integrity and Faithlessness
  • Airy - Bravely Default
  • Little Paro - Ys VIII

Maskottihahmoja on varmasti muitakin, mutta tämä listaus tuli minulle ensimmäisenä mieleen. Voit listailla kyseisiä hahmoja lisää kommenttikenttään.

Ihania, kamalia, kamalan ihania vai ihanan kamalia?


Alun alkaenhan suhtautumiseni maskottihahmoihin oli niin neutraali, etten edes tiedostanut niiden olemassaoloa. Moogleista kyllä tykkäsin kovastikin ja tykkään edelleen. Suosikkejani ovat Final Fantasy XII:n ja Final Fantasy IX:n mooglet, mutta melkein jokainen muukin moogle saa sympatiat puolelleni. Poikkeuksen tässä tekevät FFXIII-sarjan mooglet, jotka näyttävät mielestäni alienvauvoilta. Tosin siitä huolimatta FFXIII-2:n Mogia käy välillä sääliksi...

Yleisesti ottaen pidän ehkä enemmän maskoteista, jotka eivät ihmeemmin puhu. Rollo ja Noishe eivät aiheuta minulle ärtymystä, eivätkä varsinkaan Star Oceanien puput. Jälkimmäiset ovat itse asiassa aivan ihania, haluaisin sellaisen omaksi.

Monella puhuvalla maskotilla sen sijaan tuntuu olevan hitusen ärsyttävä luonne. Cait Sithiä ei aina jaksaisi kuunnella, Bienfu repii hermojani ja Airya jopa miltei vihaan. Paron suhteen en ole vielä päättänyt. Hassusti kuitenkin Teepo on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Teepon jutut voi helposti lukea ärsyttäviksi, mutta minua ne huvittavat. Tämä voi kuitenkin johtua siitä, etten ole erityisen innoissani mistään Xillian hahmosta, joten Teepo sitten nousee persoonallaan ylitse muiden.

Jos maskotteja tarkastelee ulkonäkökeskeisesti, useimmat niistä ovat halattavan söpöjä. Monia olisi ihana rutistella ja ehkä juuri siksi minulla on nykyään peräti kolme moogle-pehmolelua. Haluaisin myös Teepo-pehmon, mutta sen jäätävän kallis hinta on estänyt sormeani lipsahtamasta.

Maskotin olemukseen kuuluukin kai olla söpö, mutta mistä ihmeestä niiden luonne kumpuaa? Miksi niin monet maskotit tuntuvat puhuvan suunsa puhtaaksi tai muuten riekkuvat rasittavalla tavalla? Ehkä tarkoituksena on saada aikaan "huomatkaa minut!" -efekti, joka kyllä toimii, muttei välttämättä hyvällä tavalla. Sen takia monesti mykkä maskotti, joka keskittyy näyttämään suloiselta, saattaakin olla parempi ja kerätä enemmän suosiota pelaajien keskuudessa.

Kuten sanottua, mooglet ovat kuitenkin suosikkejani. Eivät siksi, että ne olisivat söpöjä ja mykkiä, vaan sen takia, että ne ovat söpöjä ja persoonallisia. Moogleja on Final Fantasy -sarjassa niin paljon, että joukkoon mahtuu sekä mukavampia että vähemmän mukavia tapauksia. Ne ovat kunnollisia hahmoja siinä missä muutkin kyseisten pelien hahmot. Tales of Zestirian ja Berserian normineilla on vähän samaa taipumusta, mutta niihin en silti ole kiintynyt yhtä vahvasti. Se saattaa kuitenkin johtua siitä, että minulla ja moogleilla on paljon pidempi yhteinen historia kuin minulla ja normineilla.

Lue myös


Superkamuja vai surkimuksia?
Turhautumisen multihuipentuma

Mitä mieltä sinä olet japanilaisten roolipelien maskottihahmoista? Tykkäätkö vai inhoatko?

http://www.pelit.fi/

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kumpi voittaa, fyysinen vai digitaalinen versio pelistä?

Silloin ennen muinoin, kun aloitin pelaamisen, oli kaikki pelit hankittava fyysisillä levykkeillä, joiden malli vaihteli pelilaitteen mukaan. Nykyisinkin pelit tulevat usein joko bluray- tai dvd-levyillä, mutta niiden lisäksi on saatavilla digitaalisia versioita. Kumpaa vaihtoehtoa kannattaisi suosia?




Yleensä pelaajalle on tärkeintä saada se peli, josta on kiinnostunut. Muodolla, jolla se tulee, ei siis pitäisi olla juurikaan merkitystä. Ennen tällaista muotoseikkaa ei tietysti tarvinnut edes miettiä, mutta digiajan myötä vaihtoehtoja on tullut. Steam on kenties yksi merkittävimmistä digitaalisten pelien myynnin edistäjistä, mutta PC:n lisäksi ovat digiversiot rantautuneet myös konsoleille ladattavana sisältönä.

Pelaaja voi siis valita, millä tavalla pelinsä hankkii. Toiset suosivat fyysisiä kopioita ja toiset digitaalisia. Onko toinen vaihtoehto sitten toista parempi?

Kuten varmaan useimmilta pelaajilta, myös minulta löytyy pelejä sekä fyysisinä että digitaalisina, joskus jopa sama peli molemmissa muodoissa. Tutuksi on siis tullut molempien muotojen hyvät ja huonot puolet.

Fyysiset ja digitaaliset versiot vertailussa


Keräily


Minussa on pientä metsästäjä-keräilijän vikaa, joten (fyysisten) pelien haaliminen alkoi heti, kun oma talous antoi siihen mahdollisuuksia. Alkuun kokoelmani oli kuitenkin hyvin pieni ja mahtui erinomaisesti kirjahyllyyn kirjojen ja leffojen kaveriksi. Vuosien vieriessä kaikki kerättävät jutut ovat kuitenkin alkaneet vaatia omat hyllynsä. Tavaraa riittää, mutta mistään ei haluaisi luopua.

Digitaalisia pelejä voi keräillä ihan samalla tavalla kuin fyysisiäkin. Erona kuitenkin on, että ne eivät näy esimerkiksi sisustuksessa. Pelikokoelman kartutus on kuitenkin nettimaailmassa helppoa eikä aina edes kallista, joten nämä virtuaaliset kirjastot voivat sisältää vielä enemmän pelejä kuin fyysiset.

Kierrättäminen


Tiedän, että jotkut pelaajat kierrättävät pelinsä eteenpäin läpäistyään ne riittävän monta kertaa. Siten säästää uusien pelien hinnassa ja myös kotona on enemmän tilaa käytettävissä muihin asioihin. Tämä on toistaiseksi mahdollista vain fyysisten pelien kohdalla, mutta puheita käytettyjen digitaalisten pelien myynnistä on myös liikkunut ilmassa. Voi siis olla, että tilanne muuttuu joskus. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun digitaalisesta pelistä on maksanut, ei sen hinnasta saa enää mitään takaisin, jos siitä jostain syystä haluaisi luopua.

Kierrätyksen lisäksi fyysisiä pelejä voi myös lainata kaverille. Kannattaa tietysti miettiä, kenelle lainaa. Meillä on varmaan kaikilla tuttavapiirissä se tyyppi, joka ei lainaamiaan juttuja palauta tai palauttaa ne epäkunnossa. Steamissäkin pelien lainaaminen nykyisin onnistuu, jos pelaajat on merkitty samaksi perheeksi. Minä pääsen puolison pelikirjastoon ja hän minun, joten voimme pelata pelejämme ristiin. Tosin yhtä aikaa ei tietenkään samaa peliä voi pelata. 

Sisustaminen ja tilan käyttö


Minulle fyysiset pelikotelot ovat myös sisustuselementti, vaikka tiedän joidenkin vähän intohimoisempien sisustajien haukkovan henkeä tällaisista kommenteista. Henkilökohtaisesti esteettinen silmäni kuitenkin tyydyttyy, kun voin katsella kauniisti hyllyssä rivissä olevia aakkostettuja pelejä (tosin Final Fantasyt ovat numeerisessa, eivät aakkosellisessa järjestyksessä).

Fakta tietysti on, että tilaa ja hyllymetrejä kuuluu, kun pelejä kertyy enemmän. Mokomat keräävät myös pölyä, joten pölyhuiskaa saa heilutella niiden kohdalla säännöllisesti. Toisaalta siivottava on joka tapauksessa.

Mikäli ei välitä pelikoteloista hyllyissään tai vaikkapa hyllyistä lainkaan, digitaaliset pelit ovat erinomainen valinta. Yleinen tilanpuute voi myös olla aiheellinen syy siirtyä pääasiassa digitaalisten pelien hankkimiseen. Ne voivat olla hyvä idea myös silloin, jos puoliso kammoksuu asunnosta löytyviä pelaamisen merkkejä (tosin PC:tä tai konsolia onkin sitten vaikeampi piilotella puolison silmiltä tai vierailta).

Omistaminen


Fyysinen peli antaa minulle  fiiliksen, että todella omistan pelin ja se on minun ikuisesti (ellei joku tietysti sitä minulta varasta).  Kaikki eivät kuitenkaan tarvitse fyysistä esinettä tunteakseen omistavansa jotain. Digitaalisten pelien kohdalla omistaminen voi silti olla kysymysmerkki, sillä periaatteessa palvelu, josta sen on hankkinut, voi sen myös poistaa valikoimistaan. Jos näin käy, on mahdollista, ettei pelaaja enää pysty omaa digitaalista kopiotaan pelaamaan. Henkilökohtaista kokemusta minulla ei tällaisesta ole, mutta puhetta on kuulunut, että Steam on joitain pelejä poistanut käytöstä kokonaan. Käsittääkseni näihin poistoihin on ollut painavat syyt, mutta en ole niihin sen tarkemmin perehtynyt, koska ne eivät ole minua tosiaan koskettaneet.

Se, mikä on fyysistä, voi myös rikkoutua ja tästä on harmillisesti kokemusta. Final Fantasy X:n olen joutunut ostamaan uudestaan, koska edellinen levy naarmuuntui ilman omaa syytäni käyttökelvottomaksi. Folkloresta taas joku kotibileiden sankari rikkoi keskiympyrän siten, ettei PS3 enää pysty sitä pyörittämään. Tietäisinpä vain, kuka vieraista oli asialla, varmasti vaatisin korvausta. En ollut edes ehtinyt pelata peliä loppuun, kun tämä tapahtui! Grrrr!

Digitaalista peliä ei kukaan kotibileissä riko eikä se katoa pelaajan kokoelmasta, vaikka sen poistaisi pelilaitteelta. Sen voi ladata uudestaan ja palata sen pariin. Joitain digitaalisia pelejä voi myös pelata useammalla koneella ja tallennuksetkin saa pilveen, jolloin pääsee jatkamaan siitä, mihin edellisellä laitteella jäi.

Fyysisen pelin joku voi rikkomisen lisäksi konkreettisesti varastaa, digitaalisen kohdalla temppu ei onnistu ihan noin vain. Tosin käyttäjätilille voidaan murtautua ja salasana vaihtaa, mikä ajanee saman asian kuin fyysisten pelien pölliminen. Usein näihin käyttäjätileihin on kytketty myös pelaajan luottokortin tiedot, joten menetys voi kasvaa huomattavasti suuremmaksi kuin jos varas iskee fyysisen pelin kimppuun. Toki pankki tulee näissä jutuissa vastaan ja asian saa yleensä selvitettyä, mutta ylimääräistä vaivaa korttitietojen vääriin käsiin joutumisesta joka tapauksessa tulee.

Keräilijän versiot


Nykyisin monista peleistä julkaistaan Collector's Editioneita eli keräilijän versioita, jotka sisältävät paitsi pelin, myös jotain ylimääräistä. Nämä pelin lisukkeena tulevat esineet voivat olla esimerkiksi taidekirjoja tai -kortteja, patsaita tai figuureja, avaimenperiä, pinssejä, pelimusiikkilevyjä, t-paitoja... vaihtoehtoja on lukuisia. Periaatteessa mikä tahansa fanitavara on mahdollista ympätä keräilijän versioon.

Monet näistä versioista sisältää myös digitaalisia lisäjuttuja, vaikka itse pelin ostaisi fyysisenä. Keräilijän version ostamalla saattaa saada vaikkapa erilaiset vaatteet pelin päähahmolle, paremman aseen, ylimääräistä musiikkia tai kokonaisen peliosion, jota ei ilman saa. Toisinaan tällaisia kaupitellaan myös tavallisen version yhteydessä, mikäli pelaaja varaa pelinsä ennakkoon. Tällaista Day One eli ensimmäisen päivän versiota ei kuitenkaan pidä sekoittaa huomattavasti kalliimpaan keräilijän versioon.

Jos on kovasti tällaisen keräilytavaran perään, fyysinen peli saattaa olla juurikin oikea valinta. Toisaalta se taas lisää tavaran määrää kotona ja vie tilaa muilta asioita, mutta kaikessahan on kyse priorisoinnista. Keräilijän versiot ovat myös usein kovin arvokkaita, joten niitä himoitsevan täytyy olla valmis heittämään reilusti euroja tiskiin.

Myös digitaalisiin peleihin on toisinaan saatavilla keräilijän versioita. Niiden mukana tulee usein pelin sisäistä tavaraa, esimerkiksi niitä varusteita. Myös musiikkia voidaan tarjota digitaalisena versiona, samoin taidekirjoja. En tiedä, onko jonkin digitaalisen pelin mukana tarjottu fyysisiä keräilyesineitä.

Saatavuus


Kun esine on fyysinen, se voi myös konkreettisesti loppua. Peliä saattaa tulla kauppoihin rajoitettu määrä, joten jokainen halukas ei välttämättä saa sitä, ainakaan heti julkaisupäivänä. Joskus pelejä tulee kauppoihin myöhemmin lisää tai joku tuo pelaamansa pelin kierrätettäväksi.

Kivijalkakauppoja on ainakin suurimmissa kaupungeissa, mutta ihan joka pikkukylästä ei välttämättä löydy pelikauppaa. Citymarketien ja Prismojen valikoima taas ei välttämättä jokaista pelaajaa riitä tyydyttämään, vaikka sellainen puoti lähinurkilta löytyisikin.

Verkkokauppoja on jonkin verran ja niiden tarjonta on yleensä kohtalaisen monipuolinen. Valitettavasti peliään joutuu tilauksen jälkeen kuitenkin odottelemaan ja saattavatpa nuo joskus kadotakin matkalla, jos Postilla on ongelmia toimituksen kanssa.

Kun pelin voi ostaa digitaalisena suoraan netistä, se on käytännössä heti ostotapahtuman jälkeen käytettävissä. Tosin oikeasti siihen, miten pian peliä pääsee pelaamaan, vaikuttaa pelaajan nettiyhteyden nopeus, koska peli on usein ladattava ensin laitteelle. Vahvasti kuitenkin veikkaisin, ettei niin hidasta nettiyhteyttä ole juuri kellään, että se Postin toimitusajoille häviäisi.

Hinta


Monet uutuuspelit ovat arvokkaita. Se ei ole mikään salaisuus. Kun pelille tulee lisää ikää, sen hinta yleensä laskee hieman. Tosin jos peli säilyttää suosionsa, hinta voi myös pysytellä korkealla, ja luonnollisesti vanhoista klassikkopeleistä voi joutua pulittamaan kolminumeroisia summia, kuten mistä tahansa muustakin keräilyesineestä.

Yleisesti ottaen käytettyjä pelejä saa kuitenkin edullisemmin kuin pakasta vedettyjä. Liikkeestä ostettuna käytetyn pelin hinnasta tietysti osa menee kaupalle, mutta silloin voi olettaa kaupan edes jollain tasolla tarkistaneen pelin kunnon. Kun taas ostaa käytetyn pelin suoraan toiselta kuluttajalta, ei voi koskaan olla täysin varma, saako ehjän vai risan tuotteen. Hinta voi kuitenkin olla edullisempi kuluttajien välisessä kaupankäynnissä.

Hintaeroja voi olla fyysisten ja digitaalisten pelien välillä. Äkkiseltään luulisi, että digitaalinen peli on automaattisesti fyysistä halvempi, mutta aina näin ei suinkaan ole. Ei pidä käsittää väärin, se voi olla halvempi, mutta mistään automaatista ei ole kyse. Useamman kerran olen PlayStation 4 -pelien kohdalla törmännyt siihen, että tulee edullisemmaksi tilata peli verkkokaupasta tai käydä kivijalkakaupasta hakemassa fyysisenä, vaikka laskee hintaan mukaan posti- tai matkakulut, kuin että ostaisi digitaalisen PS Storesta. Tämä onkin hieman hämmentävää, koska fyysisen pelin mukana saa kuitenkin pelikotelon ja -levyn, digitaalinen on pelkkiä bittejä laitteen sisäisessä muistissa. Miksi bitit ovat kalliimpia kuin valmistuskuluja aiheuttavat konkreettiset esineet?

Oma tapani


Nihkeilin alkuun digitaalisten pelien suhteen enkä niitä ostellutkaan. Sittemmin kantani on lientynyt, mutten ole täysin niiden kannalle kuitenkaan kallistunut. Se, kumman version ostan, riippuukin useammasta tekijästä.

Pelistä itsestään


Mikäli peli kuuluu minulle tärkeään sarjaan, esim. Final Fantasyyn, haluan sen fyysisenä hyllyyni. Tästä on muutamia poikkeuksia. Dissidioista en ole kumpaakaan hankkinut fyysisenä, samoin sarjan kaksi ensimmäistä osaa puuttuvat. Digitaaliset versiot löytyvät kyllä ja ehkä joskus ne fyysisetkin ostan keräilyn vuoksi. Final Fantasy XIV:stä A Realm Reborn on minulla fyysisenä PS3-versiona, mutta PS4-versioon vaihto oli digitaalinen operaatio. Samoin Heavensward-lisälevy on minulla vain digitaalisena. Jos Stormbloodin hankin, se tulee suurella todennäköisyydellä olemaan digitaalinen. Myös joitain uusiksi ostettuja vanhempia sarjan osia olen hankkinut digitaalisena uudemmille konsoleille, mutta eipä niitä fyysisinä saisikaan.

Pelialustasta


PC-pelit ovat minulla poikkeuksetta digitaalisena. Kovinkaan montaa en omista, mutta ne vähät on hankittu Steamistä. PC-pelien kohdalla en ole oikeastaan koskaan edes miettinyt fyysisiä versioita, mutta se voi johtua myös siitä, etten pelaa PC:llä kovinkaan paljon.

Käsikonsoleilla minulla on sekä fyysisiä että digitaalisia pelejä. Jälkimmäisten etu on se, ettei tarvitse raahata pelikoteloita matkassa, mikäli reissuun haluaa useamman kuin yhden pelin. Erityisesti PSP:n kohdalla tämä on hyödyllistä. 3DS:lle minulla on itse asiassa erillisiä pikkukoteloita mukaan otettavia pelejä varten ja ne matkustavat turvallisesti konsolin kotelossa, joten digitaaliset pelit eivät ole välttämättömyys. Molempia on kuitenkin tullut myös sille konsolille osteltua.

Saatavuudesta


Kaikkia pelejä ei edes saa fyysisenä versiona tai se ilmestyy vasta myöhemmin. Life Is Strangea saa nykyisin myös levyllä, mutta jos sen halusi pelata episodien ilmestymisaikaan, oli se hankittava digitaalisena. Sama pätee tänä syksynä ilmestyneeseen esiosaan. I am Setsunaa ei sitäkään saanut fyysisenä, joten ostin digitaalisen. Saman yhtiön uusi peli Lost Sphear taas tulee fyysisenä myyntiin ainoastaan Square Enixin omaan kauppaan, joten taidan senkin ostaa digitaalisena. Minulla on vähän huonoja kokemuksia toimituksista kyseisen kaupan kohdalla, vaikkakin ne taitavat johtua enemmän kuriiriputiikista kuin kaupasta itsestään.

Hinnasta


Pelit ovat arvokkaita, joten myös hinta voi vaikuttaa valintaani. Tähän mennessä se on kuitenkin vaikuttanut niin, että olen ensin ajatellut ostavani digitaalisen pelin, sitten käynyt PS Storessa katsomassa sitä ja järkyttynyt hinnasta. Kun digitaalisen pelin hinta on sama tai korkeampi kuin fyysisen, kallistun helposti sen fyysisen kannalle. Saanhan mukaan kotelon ja levyn, joten samalle tai vähemmälle rahalle tulee enemmän vastinetta.

Jokainen tekee omat ratkaisunsa


Nämä ovat taas niitä kysymyksiä, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta. Yhdet suosivat digitaalisia versioita, toiset taas fyysisiä ja kolmannet vielä luovivat vaihtoehtojen välissä sulavasti. Syitä tähän on varmasti yhtä monia kuin pelaajiakin.

Kuulostelin jo pikkuisen ihmisten ajatuksia Twitterin puolella, mutta nyt haluaisin kuulla aiheesta lisää. Jätäpä siis kommenttia ja kerro, miten juuri sinä suhtaudut tähän vaativaan valintatehtävään.

Lue myös


Kuka määrittää, mistä peleistä saa tykätä?
Steamin kesäale ja ihana hamstraamisen tarve
Peliharrastus ja rahankäyttö

Kumpia versioita sinä ostat mieluummin, fyysisiä vai digitaalisia? Millaiset asiat valintaasi vaikuttavat?

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Naiset japanilaisissa roolipeleissä 2: Agnes Oblige

Kirjoittelin hiljattain naisista japanilaisissa roolipeleissä. Kyseessä oli lukijan toivepostaus ja nyt sille toivottiin myös jatkoa, jossa keskityttäisiin yleisen linjan sijaan yksittäisiin naisiin japanilaisissa roolipeleissä. Toiveita on toisinaan kiva toteutella, joten päätin tähänkin ehdotukseen tarttua.


Luvassa on jonkinlainen määrä naishahmopostauksia, mutta tarkkaa lukua en lähde tässä kohtaa arvailemaan. Kirjoittelen näitä sen verran kuin hyvältä tuntuu ja omaa mielenkiintoa riittää. Pyrin myös valitsemaan sellaisia naisia, joista en ole kirjoittanut kovin montaa postausta tai joista ei ole ollut ihan lähiaikoina juttua muissa yhteyksissä. Näin ollen esimerkiksi Final Fantasy XII:n ja Final Fantasy IX:n naiset jääkööt kyseisten pelien päiväkirjoihin.

Nyt on siis vuorossa ensimmäinen postaus ja sen aiheeksi valitsin Bravely Defaultin Agnes Obligen.

Tuulen temppelineito Agnes


Agnes on yksi Bravely Defaultin neljästä pelattavasta hahmosta. Pelaaja ohjastaa alkuun Tiziä, joten häntä voitaisiin periaatteessa pitää päähahmona, mutta Agnesin tarinallinen rooli nostaa mielestäni hänet lähemmäs tätä titteliä. Toisaalta voidaan myös sanoa, että kaikki pelattavat hahmot ovat päähahmoja.

Agnes on valittu Tuulikristallin temppeliin temppelineidoksi, jonka tehtävä on suojella kristallia. Pelin alussa kristalli kuitenkin joutuu pimeyden valtaamaksi ja tappaa kaikki temppelin akolyytit, jotka suojelevat Agnesia. Tapahtuman seurauksena Agnes lähtee temppelistä tutkimaan maailman ja kolmen muun kristallin tilannetta.

Pelin alkaessa Agnes on hiljainen ja varauksellinen muita hahmoja kohtaan. Hänessä on myös marttyyrin vikaa eikä hän haluaisi ottaa ketään matkalleen mukaan, vaikka on selvää, ettei hän tule pärjäämään yksin. Hän toistelee "en voi hyväksyä tätä" milloin mihinkin asiaan ja saattaa jopa vaikuttaa tylyltä ja kylmältä. Itse kuitenkin uskoisin, että kyse on enemmänkin arkuudesta ja epävarmuudesta, mutta myös toisaalta siitä, että Agnes on kasvanut palvelemaan kristallia ja saattaa jopa itse nähdä itsensä enemmän työkaluna kuin persoonana ja toisaalta myös uhrina, jottei muiden tarvitsisi uhrautua. Hänessä on päättäväisyyttä, mutta samaan aikaan myös hellyyttävää kömpelyyttä.

Tarinan edetessä Agnesin suhde toisiin hahmoihin kehittyy positiivisempaan ja läheisempään suuntaan. Erityisen hyvän suhteen hän luo Tiziin, jonka nimeää luotetuimmaksi kumppanikseenkin. Tämä suhde saa vielä uusia käänteitä pelin jatko-osassa Bravely Secondissa, mutta jätettäköön ne käänteet tästä postauksesta pois. Edeaan ja Ringabeliin Agnesin suhde ei ole yhtä läheinen kuin Tiziin, mutta sekin kasvaa alun epäluuloisuudesta kohti aitoa ystävyyttä.

Omat ajatukseni Agnesista


Pidin Agnesin ulkoisesta olemuksesta kovastikin, kun näin ensimmäiset kuvat Bravely Defaultista. Niiden perusteella oletin, että Agnes saattaisi nousta suosikkihahmokseni pelissä, mutta toisin kuitenkin kävi. Agnesin persoona ja puhetyyli ärsyttivät minua alusta loppuun enkä koskaan oppinut todella tykkäämään hänestä. 

Nyt kun pelin pelaamisesta on aikaa, pystyn kuitenkin suhtautumaan häneen neutraalisti. Ymmärrän myös, miksi hän on alussa sellainen rasittava marttyyri kuin on, joten en sanoisi häntä kuitenkaan huonoksi hahmoksi. Hän ei vain satu olemaan minun makuuni. Tästä huolimatta annan Agnesille pisteitä siitä, että hän sinnittelee lähes mahdottoman tilanteen läpi ja onnistuu sellaisessa, jossa hän ei ole koskaan aiemmin onnistunut. Hänessä on sitkeyttä, uskallusta ja voimaa.

Valitettavasti Bravely Secondissa minulle tuli Agnesista vähän tyhjäpäinen vaikutelma. Hänen hahmonsa tuntui typistyneen pariin ominaisuuteen, mutta tähän voi vaikuttaa sekin, etten vieläkään ole pelannut peliä loppuun enkä siten nähnyt kaikkea hänen osaltaan. Voikin olla, että loppupuolella hänellä on vielä toisenlaistakin roolia varattuna. Tällä hetkellä fiilikseni on kuitenkin se, että kaikesta huolimatta pidin Agnesista enemmän Bravely Defaultissa.

Lue myös


Naiset japanilaisissa roolipeleissä
Turinoita sohvan pohjalta

Mitä sinä pidit Agnesista? Lukeutuuko hän omiin suosikkeihisi?

http://www.pelit.fi/

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Final Fantasy IX -päiväkirja osa 1: Vihdoin uusiksi!

Final Fantasy IX räjäytti pankkini 2000-luvun alussa. Nyt se on tekemässä saman vuonna 2017. Suorastaan kihisen innosta päästä jälleen kokemaan yhden kaikkien aikojen suosikkipeleistäni. Luonnollisesti haluan sinut lukijani mukaan tälle upealle matkalle.


Syksyn superyllärinä Square Enix päätti julkaista Final Fantasy IX:n PlayStation 4:lle. Kyseessä on pelin sama versio, joka on aiemmin julkaistu mobiilialustoille ja Steamissä. Jos siis omistaa jo pelin jommassa kummassa noista, ei sitä välttämättä kannata enää pleikkarille lunastaa.

Minun historiani Final Fantasy IX:n parissa on pitkä. Se oli kolmas Final Fantasy -sarjan peli, johon tartuin. Sitä ennen olin pelannut FFVII:ää ja FFVIII:aa, kuten varmaan moni ikäisenä FF-sarjan fani. Tykkäsin kummastakin sarjan aikaisemmasta osasta todella paljon, mutta jokin FFIX:ssä sai minut rakastumaan vielä syvemmin.

Pidän edelleen pelin hahmoista ja tarinoista, mitkä ovatkin minulle ne tärkeimmät elementit. FFIX:ssä ovat kuitenkin muutkin asiat kohdallaan: rakastan sen maailmaa, visuaalista ilmettä, kehityssysteemiä, taisteluita ja musiikkia. Peli imaisi aikoinaan minut täydellisesti mukaansa fantastiseen tarinaansa, jonka haluan elää läpi yhä uudestaan ja uudestaan.

Useasti ostettu, hurjasti rakastettu


Final Fantasy IX on niin hyvä, että se on talouteemme hankittu jo neljästi. Tämä ostos PS4:lle oli siis viides. Kalliiksihan peli on siis tullut, mutta mitään en kadu. Huomioitakoon tässä kuitenkin, että sekä puoliso että minä olemme hankkineet kumpikin pelin kahdesti ennen kuin edes tapasimme toisiamme, joten suoranaisesti ei ollut tarkoitus ostella sitä neljää kappaletta.

Ensimmäisen kerran hankin FFIX:n PlayStationille 2000-luvun alussa. Olin lueskellut siitä Pelit-lehdestä, mutten ollut aivan varma, tykkäisinkö pelistä. Sen maailma ja tarina vaikuttivat kovin erilaisilta aiemmin pelaamiini Finaleihin verrattuna. Minulla oli kutina, ettei teiniangstia olisi tarjolla samalla mittakaavalla ja jostain mystisestä syystä tämä sai minut epäröimään. Lopulta en kuitenkaan pystynyt hillitsemään uteliaisuuttani vaan hankin pelin itselleni.

Noh, niinhän siinä kävi, että muutaman ensimmäisen tunnin jälkeen olin pahasti koukussa ja täysin lääpälläni Zidaneen. Hinkkasin peliä lopulta useaan otteeseen PS1:llä ja vähän myöhemmin PS2:lla, jolla onneksi pystyi vanhoja pelejä pelaamaan uudestaan. Olinkin tosi pettynyt, kun minulle selvisi, ettei hankkimani PS3 suostunut enää ykkösen pelejä pyörittämään (huhu kertoo, että joillain on sellainen yksilö, joka tähän kykenee).

Myöhemminhän FFIX tuli PlayStation Storeen ja ostinkin sen, mutta päädyin ostamaan sen PSP:lle luomalleni tilille (minulla kävi moka ja edelleen minulla on kaksi tiliä, joista toista käytän PS3:lla ja PS4:llä, toista PSP:llä). Melkein nolottaa myöntää, että se on edelleen ainoa kyseisellä konsolilla loppuun asti pelaamani peli. PSP:llä pelaaminen on jokseenkin epämukavaa, joten muut ovat jääneet sen takia kesken.

Puoliso hankki oman kappaleensa FFIX:ää niin ikään alkuperäisenä versiona, joskin sen verran myöhemmin, että hän on pelannut sitä PS2:lla. PlayStation 3:n valtakaudella hän osti sen myös Storesta, joten nykyisin pystyisin sitä pelaamaan tuolla PS3:llakin. Itse asiassa joskus vietimmekin flunssaviikon vierekkäin sohvalla rykien ja FFIX:ä pelaten. Tosi romanttista ja sillein.

Miksi vielä uusiksi?


Ihana PS4-teema, joka tuli peliostoksen mukana
Niinpä! Ei olisi iso vaiva napata PS3:n ohjainta käteen ja laittaa peliä pyörimään. Sen sijaan olen kuitenkin kuumotellut jo hyvän tovin Steam-versiota, mutta lykännyt sen ostamista siinä toivossa, että peli tulisi PS4:lle. Hyvä, että odotin, koska pelaan mieluummin konsolilla kuin PC:llä.

Koska minulla on kuitenkin peli pelattavana konsolimuodossaan, ei tuo perustelu taida olla täysin riittävä. Avataanpa tätä siis vielä himpun verran lisää. Halusin nähdä uudet, terävämmät hahmomallit ja välivideot. Pinnallista ehkä, mutta pelin hitusen paranneltu ulkoasu kuitenkin kiehtoo. Vanha toimii pienellä PSP:n näytöllä kyllä, mutta ison TV:n kanssa on vähän ikävä, vaikkakin peli on ikääntynyt hyvin.

Sitten on ne ekstrajutut, jotka pelin mukana tulevat. Trophyt houkuttelevat minua. Olen näköjään löytänyt niiden viehätyksen vasta nyt, kun ne on kytketty suosikkipeleihini. Pelissä on niiden lisäksi vielä joukko huijauksia, joilla pelaamista voi huomattavasti helpottaa. Levelit saa nostettua tappiin, rahat ja terveyden voi säätää loppumattomiksi tai vaikkapa kytkeä satunnaistaistelut pois päältä (ilmeisesti muitakin juttuja on). Näistä jutuista minua kiinnostaa ehkä eniten juuri satunnaistaisteluiden poisto. Tykkään kyllä FFIX:n taistelusysteemistä, mutta joissain tilanteissa satunnaistaistelut vain ärsyttävät. Kun haluaa saada jotain tehtyä tai edettyä nopeasti, parin askeleen välein laukeavat taistelut korpeavat. Näissä tilanteissa onkin oivallista, että ne voi kytkeä pois ja palauttaa taas myöhemmin.

Tällä hetkellä minulla on sellainen olo, että haluan pääasiassa pelata pelin ilman huijauksia omin voimin (tuota satunnaistaistelujuttua saatan kyllä silti käyttää). Huijaukset kuitenkin tarjoavat myöhemmin oivan keinon juosta pelin tarinapuoli läpi ilman grindaamista tai vaikeuksia. Toisinaan on sellainen fiilis, että haluaa kokea pelistä vain tarinan, ja tässä tapauksessa se on nyt helposti järjestettävissä.

Joka tapauksessa edellisestä kerrasta FFIX:n parissa on niin kauan, että nälkäni vaatii jotain enemmän kuin pelkän tarinan. Haluan koko kokonaisuuden.

Mitä luvassa blogin puolella?


Koska villissä nuoruudessani en ollut bloggaamisesta kuullutkaan ja kirjoittelin peleistä vain päiväkirjaani, on nyt aika ottaa vahinko takaisin. Olen tänä vuonna kirjoittanut useamman osan The Zodiac Age -päiväkirjaani ja nyt voin ottaa toisenkin suosikkipeleistäni samanlaiseen syväkäsittelyyn. Olen miltei hysteerisen innoissani.

Aion kuitenkin vielä hetkeksi hillitä itseni. Minulla on tällä hetkellä Kristallin lapsien kolmannen osan kirjoittaminen meneillään eikä sen vuoksi kalenteriini todellakaan mahdu kolmatta keskeneräistä peliä (FFXII:n ja Ys VIII:n lisäksi). Siispä minulla on nyt tavoitteena paukuttaa tuon käsikirjoituksen ensimmäinen versio kasaan syksyn aikana ja sen jälkeen saan tarttua Final Fantasy IX:ään. Lähettäkää siis minulle paljon tsemppienergiaa kirjoittamiseen! (Otan vastaan myös potioneja, ethereitä, elixirejä ja erityisesti kupopähkinöitä.)

Koska päiväkirjan kunnolliseen käynnistymiseen menee vielä hetki, voit sinä lukijana nyt esittää toiveita sen suhteen. Kerro kommentilla, millaisia FFIX-postauksia juuri sinä toivoisit päiväkirjaan.

Todennäköisesti tulen kirjoittamaan postauksiin lyhyitä missä mennään -katsauksia, mutta haluan päiväkirjaan myös muuta sisältöä. Minulla on toki omat ajatukseni painotuksista ja mahdollisista teemoista, mutta haluan myös kuulla lukijoiden ehdotukset.

Avaapa siis sanainen arkkusi ja kerro minulle, mitä postauksilta toivoisit. Jos onnekkuuspisteesi ovat tarpeeksi korkeat, toive voi jopa toteutua.

Lue myös


15 vuotta myöhemmin...
Naiset Final Fantasy IX:ssä 1/3: Kuninkaalliset
Naiset Final Fantasy IX:ssä 2/3: Kunnialliset sotilaat
Naiset Final Fantasy IX:ssä 3/3: Rikolliset



http://www.pelit.fi/