sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Pelaajan bullet journal

Kalenterituunaus ja bullet journalit ovat olleet melkoinen hitti viime vuosina. Itse olen tykännyt koristella kalentereitani jo vuosia ja toisaalta joskus menneisyydessä (ajalla ennen kuin kaiken sai helposti netistä) tein myös pelivihkoja täynnä peleihin liittyvää tietoa. Kalenterimanian Facebook-ryhmää selatessa törmäsin keskusteluun, jossa pohdiskeltiin pelaajan bullet journalia eli bujoa, joka käytännössä yhdistää nämä kaksi asiaa.




Mikä ihme se bujo sitten oikein on? Se on hyvin henkilökohtainen omiin tarpeisiin sopivaksi tuunattu kalenteri, jonne voi kirjoittaa tapaamisten ja menojen lisäksi muistilistoja, erilaisia elämäntapaseurantatietoja (trackereita) ja vaikka ihan vain koristella sivuja omaksi huvikseen. Bujoja on yhtä paljon erilaisia kuin on harrastajiakin. Siispä pelaajallakin voi aivan hyvin olla oma bujonsa!

Pelipäiväkirja syntyy


Minä haalin muistikirjoja pöytälaatikkoon luultavasti enemmän kuin yhdelle ihmiselle on terveellistä, joten yhden bujon sijaan minulla on monenlaisia vihkoja eri tarpeisiin. Minulla on kalenteri, joka on lähellä bujon alkuperäistä ideaa, mutta sen lisäksi minulla on blogihommiin varattu erillinen vihko, johon teen postaussuunnitelmat, listaan ideat ja kerään tilastoja. Minulla on myös vihko, joka sisältää erilaisia tarinaluonnoksia, joista osa johtaa johonkin ja osa jää pöytälaatikon uumeniin.

Nyt alkoi kuitenkin tuntua, ettei tämä vielä riitä, ja niinpä päätin ryhtyä jälleen rakentamaan omaa pelipäiväkirjaa. Täysin bujoilua tämä touhu ei minulle ole, mutta liipannee likeltä.

Aloitinkin nyt sopivasti Final Fantasy IX:n pelaamisen yhteydessä tämän päiväkirjahommankin. Se sopii myös nostalgiahengessä, sillä muinoin minulla oli FFIX:lle omistettu vihko, johon olin kirjannut erilaisia ohjeita, tietoa hahmoista ja kopioinut tekstejä pelimaailman kylteistä (fanifiktion kirjoittamista varten).

En aio kirjata pelistä kaikkea tuota samaa, minkä olen jo joskus kirjoittanut, mutta teen silti muistiinpanoja. Ehkä ne auttavat myös tuottamaan entistä parempi postauksia. Se jää tosin vielä nähtäväksi.

Päiväkirjan koristelut ovat vielä vähän vaiheessa. Toivonkin, että conien taidekujat tarjoavat sopivia tarroja sivujen koristeluun, mutta luultavasti piirtelen myöhemmin itsekin jotain, vaikka piirustustaitoni eivät kummoiset olekaan.

Pelipäiväkirjan sisältö


Listat


Kuten sanoin, sivuni eivät ole (vielä) kovin koristeellisia vaan hyvinkin pelkistettyjä, mutta se muuttunee aikanaan.

Ensimmäiseksi listasin kaikki FFIX:stä löytyvät trophyt vihkoon. Tarkoitus on merkitä päivämäärä aina trophyn viereen, kun sellaisen itselleni saan. Kyllä, tämä sama tieto löytyy konsolin omasta trophy-kategoriasta, mutta halusin silti tehdä oman listauksen. Olisinpa tajunnut tämän jo The Zodiac Agea pelatessani!

Minulla on myös oma listaus tehdyille sivutehtäville, joita ei tosin tässä vaiheessa ole kertynyt mainittavan paljon. Ehkä pelin loppua kohden sekin listaus tulee pitenemään.

Mietin vielä, mitä muita asioita pelistä olisi kiva listata. Jostain syystä tykkään listoista todella paljon, joten näitä on ehdottomasti kehiteltävä lisää. Kommenttiboksiin voi heitellä ajatuksia. Mitä sinä listaisit, jos lähtisit toteuttamaan tällaista päiväkirjaa?

Hahmosivut


Listojen lisäksi tein pelin päähahmoille omat sivut, joissa ei toistaiseksi tosin ole muuta kuin hahmon nimi ja kuva (ja moogle-washiteippiä reunassa). Näille sivuille on tarkoitus koota ajatuksiani hahmoista lyhyesti. Tätä sisältöä voinkin sitten varmasti hyödyntää myös blogipostauksia kirjoittaessa.

Nyt hahmosivuilla on listattuna ainoastaan FFIX:n hahmoja, mutta aion tehdä samanlaiset myös seuraavista peleistä, joihin tartun. Siispä luvassa on ainakin Star Ocean: The Last Hopen, Xenoblade Chronicles 2:n ja Secret of Manan -hahmosivut. Sormet jo syyhyävät niidenkin pariin, mutta ehkä ihan vielä ei kannata aloittaa.

Juuri nyt toivoisin osaavani piirtää paremmin, koska olisi ihana luonnostella kuvia hahmoista tekstin sekaan. Valitettavasti en ole sitä taitoa jaksanut aikuisiällä enää harjoittaa tarpeeksi, joten kaikki piirtelyni ovat kömpelöitä räpellyksiä. Jos vuorokauteen saisi enemmän tunteja, harjoittelisin varmaan piirtämistäkin paljon aktiivisemmin kuin nykyään.

Voi kuitenkin olla, että uskaltaudun vielä pelipäiväkirjan sivuille piirtelemään. Eihän niitä tuotoksia tarvitse välttämättä esitellä kenellekään muulle!

Seuranta


Päätin tehdä vihkoon myös seurantaa/tilastoja. Tällä hetkellä minulla on oma seurantajana pelitunneille ja oma Zidanen levelille (kaikille hahmoille en viitsi tehdä omia). Näihin voi varmasti keksiä paljon muutakin seurattavia asioita.

Seuranta toimii samalla periaatteella kuin perinteisen bullet journalinkin kohdalla. Kun etenemistä tapahtuu, väritetään janalta yksi palikka. Seurannan toki ei ole pakko koostua janoista vaan sen voi tehdä vaikka Sphere Gridin (FFX) muotoon, jos haluaa kehitellä hieman monimutkaisemman systeemin itselleen.

Näissä omissani jaoin sekä pelitunnit että levelit viidellä. JRPG:t ovat sen verran pitkiä (ja levelit kipuavat 99 asti), ettei ole järkeä piirtää jokaiselle tunnille omaa nappulaa. Jos taas pelaa huomattavasti lyhyempiä pelejä, voi toisenlainen ratkaisu olla parempi. Pelipäiväkirjassakin siis pätee sama periaate kuin tavallisessa bujossa: jokainen luo siitä omannäköisensä.


Mitä muuta?


Olen kirjoittanut päiväkirjaan myös ihan sellaisia perinteisiä päiväkirjamerkintöjä. Niiden sisältö on vain liittynyt pelattavaan peliin eikä arkiseen elämääni. Uskon, että niitä voi olla hauska lueskella jälkeenpäin, ja niissä on sekin hauska puoli, ettei niitä tarvitse pohtia sisällöntuottamisen näkökulmasta samalla tavalla kuin blogia. Tykkään kyllä blogin kirjoittamisesta, mutta välillä tekee hyvää, että voi höyrytä ihan vain omassa pienessä kuplassaan miettimättä, millaisen reaktion kirjoitetut lauseet jossakussa toisessa mahdollisesti aiheuttavat.

Pelipäiväkirjaan tai pelaajan bullet journaliin voi laittaa myös seuraavia asioita:

  • Erilaiset saavutuslistat
  • Ratsulistat, jos pelissä voi keräillä erilaisia ratsuja
  • Ammattiseurannat, jos pelissä voi kehittää erilaisia ammatteja
  • Kykypuu, jos pelissäkin on sellainen
  • Keräiltävien esineiden listat. Voit myös keksiä esineille symbolin, jonka värität aina, kun saat esineen kerättyä
  • Karttoja
  • Pohjapiirroksia
  • Hahmojen sukupuita
  • Pelissä tarvittavia koodeja
  • Muita peliohjeita

Osa yllä mainituista löytyy toki pienellä hakemisella suoraan Internetin ihmemaasta, mutta silti voi olla hauska koota kaikki tieto itselle yhteen paikkaan juuri itseään miellyttävään muotoon. Vihkoon voi yksinkertaisimmillaan vain kirjoittaa asioita tai jos tykkää askartelusta, jokaisesta sivusta voi tehdä pienen taideteoksen. Sinä päätät.


Peliharrastajan tavallinen bullet journal


Eikö erillinen pelipäiväkirja kuulosta innostavalta ajatukselta, vaikka kalenterituunaus sinällään voisi ollakin kivaa? Ratkaisu voikin olla bullet journal, jonka koristelut ovat peliaiheisia.

Aloitan oman varsinaisen bujoni (tähän asti olen tuunannut tavallista kalenteria) ensi vuoden alusta, joten omaa kuvamateriaalia ja kokemuksia minulla ei ole kerrottavanani, mutta apua löytyi, kun vähän huutelin Twitterissä. Minnake suostui ystävällisesti jakamaan muutaman kuvan, joista näkee, miten hän on pelaajan bujoa lähtenyt toteuttamaan.


Kuukausiaukeaman koristelu

 


Perinteisessä bujossa on usein kuukausinäkymä, johon voi koota kuukauden menot yms. tärkeät asiat. Samalle aukeamalle mahtuvat myös kuukauden erilaiset seurantatiedot. Minnakeen lokakuun kuukausiaukeamaa ovat päässeet koristamaan Link ja joukko kanoja. Liekö tässä ollut inspiraationa The Legend of Zelda: Breath of the Wild?


Viikkonäkymä



Bujoon kuuluvat myös viikkonäkymät, jotka voi toteuttaa samaan tyyliin kuin tavallisessa kalenterissa... tai sitten voi olla luovempi ja koristella ne oman mielensä mukaan. Minnake on selvästi jatkanut Zelda-teemaa tällä aukeamalla. Onpa muuten söpöjä Korokeja!


Peliaiheinen sisältö



Tavalliseen kalenteriin ei juuri ylimääräistä sisältöä mahdu, mutta bullet journalissa on se mahtava puoli, että sinne voi laittaa mitä vain. Minnake onkin kirjannut itselleen ylös The Legend of Zelda -pelisarjan aikajanan ja tehnyt myös muistiinpanoja Ocarina of Time -blogipostausta varten. Tästä on tosiaan tarkoitus ottaa itsekin opiksi ja hyödyntää oman pelipäiväkirjan sisältöä postauksia kirjoittaessa. Sitten kun vielä oppisi tekemään ne muistiinpanot ajallaan...

Pari muuta esimerkkikuvaa






Pelaaja voikin koristella bujonsa monin eri tavoin. Minnake näyttää suosivan piirtämistä, mutta tarrat ovat myös toimiva vaihtoehto. Sellaisia saa usein conien taidekujilta tai niitä voi myös tilata vaikkapa Etsystä.

Kiitokset


Tätä postausta ei olisi syntynyt ilman Kalenterimanian Facebook-ryhmässä käytyä keskustelua. Iso kiitos siis kaikille keskusteluun osallistuneille!

Lisäksi haluan antaa erityiskiitoksen Minnakeelle, joka antoi blogissa käytettäväksi kuvia omasta bullet journalistaan. Minua kyseiset kuvat ainakin inspiroivat todella paljon. Toivottavasti sinuakin!

Lue myös


5 vihjettä aikuisen pelaajan joululahjaan
Päivä GameXpossa
Pelaaja sisustamassa 2

Harrastatko sinä bujoilua? Tai onko sinulla jonkinlainen pelipäiväkirja? Vai tuntuuko tällainen puuhaaminen aivan liian työläältä?

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Final Fantasy IX -päiväkirja osa 2: Kun peli alkaa

Pääsin vihdoin aloittamaan Final Fantasy IX:n pelaamisen. Tässä postauksessa vertailen tunnelmia ensimmäiseltä pelikerralta ja tämän uuden version aloittamisen väliltä. Tule ihmeessä jakamaan kommenttiboksiin omat fiiliksesi myös!


Veden vaiston raakaversio valmistui keskiviikkona 29.11. ja starttasin Final Fantasy IX:n samana iltana. On aika vaikea edes sanoin kuvailla tunnetta, joka pelin alkuvideon pyöriessä iski. Se oli jonkinlainen kotiinpaluu (samalla tavalla kuin Final Fantasy XII:nkin kohdalla), lämmin tuulahdus menneisyydestä. Menneeseen ei yleensä voi palata eikä ole täydellisesti mahdollista palauttaa niitä fiiliksiä, jotka puskevat päälle, kun johonkin juttuun tutustuu ensimmäistä kertaa. Yritän silti niitäkin vähän tonkia tämän pelipäiväkirjan aikana.

Kun kesätyörahoilla Final Fantasy IX:n ostin...


Kun käynnistin Final Fantasy IX:n ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa, oli loppukesä. Olin aiemmin pelannut Final Fantasy VII:ää ja VIII:aa, joista tykkäsin paljon, seiskasta tosin enemmän kuin kasista. FFIX:stä olin nähnyt kuvia ja lukenut Pelit-lehden arvostelun. Näiden pohjalta olin varovaisen skeptinen, koska peli vaikutti todella erilaiselta kahteen edelliseen verrattuna. Epäilin, tykkäisinkö siitä lopulta ollenkaan.

Alkuvideo lähti pyörimään ja värit iskivät silmille. Ne olivat sävyltään lämpimämpiä kuin FFVII:n tai FFVIII:n metallisen kylmät maailmat. Imeydyin fantasiamaailman syövereihin luultavasti noin puolikkaassa sekunnissa, mutta saattoi se käydä pikkusen nopeamminkin. Kukapa näistä tietää?

Värien ja maailman lisäksi kiinnitin huomiota hahmoihin. Erityisesti prinsessa Garnet näytti minusta hyvin sievältä ja mielenkiintoiselta, mutta pian innostuin myös pelin hännällisestä pääsankarista, Zidanesta, ja uskomattoman söpöstä mustasta maagista, Vivistä.

Tässä vaiheessa ymmärsin, ettei pelin hahmokaarti koostu pelkistä ihmisistä. Ajatus oli minusta kiehtovan jännittävä ja jäin odottamaan innolla, millaisia loput hahmot mahtavatkaan olla. Näin jälkikäteen voin sanoa, etten joutunut pettymään. Liekö missään muussa Final Fantasyssa yhtä vähän ihmisiä pelaajan tiimissä kuin FFIX:ssä?

Muistan, että ensimmäinen harmistus iski kohdalle, kun näin pelin harmaat puhekuplat ja valikon. Tosin aika äkkiä löysin mahdollisuuden vaihtaa värin siniseksi ja sillä on menty siitä asti. En vain tykkää niistä harmaista vaan ne on jokaisella pelikerralla pakko vaihtaa pois. En toisaalta koe, että minulla olisi kovin kummoinen visuaalinen silmä, mutta värijutut ovat silti vakava asia. "Vääränlainen" värimaailma on omiaan saamaan minut kääntämään katseeni toiseen suuntaan niin pelien, tv-sarjojen, elokuvien kuin sarjakuvienkin kohdalla. 

Kun masentavasta harmaasta oli päästy eroon, pääsin tutustumaan peliin itseensä paremmin. Seikkaileminen Alexandrian kaduilla oli sydäntä sykähdyttävää, mutta vasta Evil Forestissa minusta tuntui, että peli todella alkoi. Yhtäkkiä löysin itseni vaikeuksista. Taistelut eivät olleetkaan niin helppoja kuin olin kuvitellut. Eteneminen oli hidasta ja erityisesti pomo-ottelut aiheuttivat minulle harmaita hiuksia. Esimerkiksi ensimmäistä Black Waltzia vastaan sain taistella useita kertoja eivätkä ne kaksi muutakaan helpolla hoituneet. Kaikkein useiten minulla lattiaa pyyhki kuitenkin Beatrix, ennen kuin tajusin, mikä oli paras taktiikka hänestä selviytymiseen. En sano voittamiseen, koska... noh... pelaa niin tiedät.

Myöhemmin peli alkoi sujua paremmin, mutta se ei olekaan tämän päivän aihe.

Tuttu ja turvallinen sisältö uudessa kuoressa


Sitten voidaankin palata vanhojen muistelusta hieman tuoreempiin kokemuksiin. Näistä ei nimittäin ole kuin viikon verran. 

Skeptisyyteni on luonnollisesti aikaa sitten valunut viemäriin, sillä FFIX:ään tarttuessani tiedän saavani laatua. Suurin jännitysmomentti liittyikin enemmän siihen, miten tämä remaster-versio on toteutettu ja kuinka hyvin se toimii. En ole puhelimelle peliä hankkinut enkä Steam-versiota kokeillut, joten sinällään kokemus oli minulle uusi.

Ensimmäisenä kiinnitin jälleen huomiota hahmoihin. Oli ihanaa nähdä rakastamansa hahmot entistä paremmin ja yksityiskohtaisemmin. Jos The Zodiac Agea pelatessa tuli kummallinen tunne, että "tältähän peli on aina näyttänyt" (minun päässäni), nyt oikeasti vaikutuin. Rakastan kaikkia pieniä juttuja, joita en ole aiemmin hahmoista yhtä tarkasti nähnyt. Huisia!

Taustat sen sijaan ovat samat kuin aiemmin ja näyttävätkin paikoin vähän suttuisilta. On sääli, ettei niitä ole voitu päivittää samalla tavalla kuin hahmomallejakin, mutta voin kuitenkin elää asian kanssa. Edelleen värimaailma miellyttää minua todella suuresti.

Kun pääsin tallustelemaan Vivillä Alexandrian kaduille, olin jonkinlaisessa hurmoksessa, mutta utelias jännittyneisyys, joka uuden pelin kanssa valtaa, oli luonnollisesti poissa. Sen sijaan pohdin, vienkö isoäidin säästöt (kyllä, olen törkimys ja vein ne), käynkö loottaamassa Hippaulin kortit nyt vai myöhemmin (jätin myöhemmäksi) ja yritänkö heti naruhyppelyä (yritin, huonolla menestyksellä). Päässä pyöri monia kysymyksiä, jotka koskivat lähinnä sitä, mitä teen samalla tavalla kuin aina tätä peliä pelatessa ja mitä erilaista minun pitäisi kokeilla.

Taistelut toivat pienen epämiellyttävän yllätyksen mukanaan: mobiilialustalle suunnitellut valikot. Itse asiassa nyt kun mietin, myös pelin muut valikot on luultavasti siirretty suoraan mobiilista tähän versioon, mutta ne eivät häirinneet minua samalla tavalla kuin taisteluvalikko.

Syy lienee selvä, kun vilkaiset tuota vieressä olevaa kuvaa. Pelkät valikot vievät kolmasosan ruudusta taistelun aikana. Koska nykyiset tv:t on melkoisen kookkaita, voin varmuudella sanoa, etten todellakaan tarvitsisi näin jättimäisiä valikoita. Okei, usein kitisen siitä, etten näe pelata PS4:llä ilman silmälaseja, mutta tämän pelin kohdalla ei todellakaan tarvitse! Tosin mieluummin ottaisin ne vähän pienemmät valikot. Tällaiset pikkuasiat kielivät käännöksen laiskuudesta, mutta siitä huolimatta olen iloinen, että hankin pelin.

Olenkin siis edelleen innostuneen hurmoksen vallassa. Viikonloppuna ja maanantaina en päässyt itsestäni riippumattomista syistä pelaamaan ja tunsin suorastaan, kuinka sormia syyhytti. The Zodiac Agen pohjalta tiedän jo, että kuumin innostus menee aikanaan ohitse ja pelin ikävämmät puolet alkavat tökkiä poskeen naureskellen mennessään, mutta en halua murehtia niin pitkälle tulevaisuuteen. Nautin tästä olosta nyt ja annan palaa pelin parissa!

Lue myös


Final Fantasy IX -päiväkirja osa 1: Vihdoin uusiksi!

Millaiset fiilikset sinulla oli, kun pelasit ensimmäistä kertaa Final Fantasy IX:ää? Entä tämän uusion parissa?

http://www.pelit.fi/

PS. Toisessa blogissani on menossa kirja-arvonta, jossa voi voittaa omakseen painetun Tulen tahdon (Kristallin lapset #2). Olet tervetullut osallistumaan arvontaan!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Project Octopath Traveler -demo testissä

Ensimmäinen kokemukseni Switchin käytöstä oli hitusen yllättäen Project Octopath Travelerin demon parissa. Demo paljastui mielenkiintoiseksi ja vaikuttaa paljon synkemmältä kuin osasin odottaa.


Kuten aiemmin kerroin, meille kotiutui Nintendo Switch GameXpossa pyörähtämisen myötä. Olen aika pitkälti PlayStation-tyttöjä, mutta jotain tulee Nintendonkin laitteilla pelailtua. Switchin peleistä minua kiinnostaa erityisesti Xenoblade Chronicles 2, joka muuten ilmestyi perjantaina, mutta huomioni on saanut myös tuloillaan olevan Project Octopath Traveler. Sillä ei taida vielä olla edes julkaisupäivää, mutta demo kuitenkin ilmestyi hiljattain Switchille.

Demo olikin kaikin puolin kiva juttu. Se tarjosi kurkistuksen tulevaan peliin, mutta minulle myös oikean ensikosketuksen tähän konsoliin. Voin jo nyt sanoa, että tykkään Switchin ohjaimista sata kertaa enemmän kuin Wiin tai Wii U:n. Silti pro controller olisi ihan unelmavimpula, mutta ne ovat melkoisen arvokkaita, joten...

Yllättävää synkkyyttä ja mielenkiintoista taistelua


Demossa on mahdollisuus pelata kahdella eri hahmolla: Primrosella ja Olbericilla. Varsinaisessa pelissä on vielä kuusi muuta pelattavaa hahmoa.

Pelasin Primrosen tarinan alun, mutta Olbericin osuus on vielä toistaiseksi pelaamatta (koska FFIX vei mennessään). Aloitin demon pelaamisen englanninkielisellä ääninäyttelyllä, mutta vaihdoin sen japaniin. En sano, että enkkuäänet olisivat olleet kökköjä, mutta jostain syystä Primrosen ääni ei kuitenkaan miellyttänyt minua englanniksi. Japaniksi sen sijaan se tuntui toimivan, joten pelailin sitten sillä kielellä demon loppuun. Voi olla, että testaan saman jutun Olbericillakin.

Primrosen tarinan alku on varsin synkkä ja käsittelee teemoja, jotka eivät sovi lapsille eivätkä välttämättä kaikille aikuisillekaan. Väkivallan uhka on taustalla koko ajan eikä setti muutenkaan ole kevyttä. 

Toki pelin visuaalinen ilme pitää huolta siitä, ettei graafista väkivaltaa nähdä eikä voi esimerkiksi sanoa, että paljasta pintaa suoranaisesti vilahtaisi (jos ei taidekuvia hahmoista lasketa). Toisaalta kuitenkin myös se, ettei kaikkea esitetä suoraan verkkokalvoille, voi olla raskasta käsiteltävää. Ainakin minulla on sen verran mielikuvitusta, että se kyllä täyttää visuaaliset aukot. En siis tosiaan suosittelisi tätä peliä perheen pienimmille.

Mitä visuaaliseen puoleen muuten tulee, tykkäsin siitä kovasti. Se ruokkii sopivasti nostalgian nälkääni tuodessaan mieleen vanhemmat JRPG:t. Ainakin Primrosen osuudessa värimaailma oli hyvinkin ruskeansävyistä ja onkin mielenkiintoista nähdä, tuleeko tämä olemaan koko maailman yleisilme vai vaihteleeko värien käyttö sen mukaan, kenen hahmon tarinaa seurataan ja missä ollaan.

Myös taistelut olivat tuulahdus menneiltä ajoilta, mutta silti otteeltaan tuoreita. Vaikeustaso tuntui aika tiukalta, mutta toisaalta olenkin viime aikoina pelaillut vanhoja, tuttuja pelejä, jotka osaan ulkoa etu- ja takaperin, sekä uutuuksia helpolla vaikeustasolla. Ei ihmekään, jos jokin uusi ja ihmeellinen tuntuu hitusen hankalalta. 

Taisteluissa on mielenkiintoinen mahdollisuus boostata omia iskujaan. Systeemi toi mieleen Bravely Defaultista tutun Brave ja Default -kikkailun, mutta onnistui silti olemaan omanlaisensa. Tämä ominaisuus tuonee taisteluihin taktista elementtiä olematta silti liian taktinen, jotta minunkinlaiseni laiskanpulskea pelaaja jaksaa vielä innostua. Hyvältä siis näyttää toistaiseksi.

Jokaisella hahmolla on ilmeisesti omat kykynsä ja taitonsa, joita pelaaja voi hyödyntää. Ainakin Primrosen kohdalla näytti siltä, että hänen taidoillaan voi myös sahata omaa oksaansa, jos ei ole varovainen. Hahmon taitoja voi ja oikeastaan pitääkin käyttää pelissä etenemiseen ja pulmien ratkaisemiseen. Kovin syvällisesti tähän ei kuitenkaan demossa paneuduttu.

Ilmesty toki mutta älä liian pian!


Demossa minua viehätti erityisesti sen visuaalinen ilme, mutta myös tarina vaikuttaa kiinnostavalta. Tietenkään isosta kokonaisuudesta minulla ei ole vielä minkäänlaista käsitystä, mutta näyttäisi siltä, että luvassa on synkkiä ja aikuisille suunnattuja teemoja. Toivon mukaan niitä myös käsitellään niiden vaatimalla vakavuudella. Tämä ei tarkoita, ettenkö silti kaipaisi peliin huumoriakin. Sitä saa toki olla.

Pelistä jäi kivan odottava tunne demon jälkeen. Toivon silti, että julkaisu venyy pitkälle ensi vuoteen, koska minulla on jo pitkä lista muuta pelattavaa ja alkuvuodesta sitä on tulossa lisää. Kesä tai syksy voisi olla minun kannaltani optimaalinen tilanne.

Hassua, että joskus minusta tuntui, ettei pelattavaa ole tarpeeksi. Nyt on taas on se fiilis, että mielenkiintoisia japanilaisia roolipelejä tunkee sisään ovista ja ikkunoista. Project Octopath Traveler on ehdottomasti yksi niistä!

Lue myös


Ys VIII:n demo yllätti positiivisesti
Pikainen kurkistus Tales of Berseriaan
Final Fantasyn suloinen maailma

Oletko sinä kokeillut demoa? Herättikö se kiinnostuksesi?

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

5 vihjettä aikuisen pelaajan joululahjaan

Joululahjojen hankkiminen voi joskus olla kinkkistä ja mieli tekisi sortua siihen perinteiseen konvehtirasiaan, vaikka toisaalta olisi kiva hankkia jotain spesiaalimpaa. Jos perheestä löytyy aikuinen pelaaja, häntä voi ilahduttaa harrastukseen liittyvällä lahjalla.




Pelit ja konsolit ovat tunnetusti kalliita, joten kaikkien joulubudjettiin ne eivät yksinkertaisesti mahdu. Onneksi kuitenkin pelaajalle voi antaa myös jotain hitusen persoonallisempaa. Listaan alle neljä kauppaa, joista voi etsiä pelaajalle lahjoja, ja lisäksi tarjoan kaksi kirjalistaa, joista voit yrittää bongata pelaajallesi luettavaa.

1. Fangamer - Videopelipaitoja, -kirjoja ja -printtejä


Fangamer on verkkokauppa, joka tarjoaa monenlaisia pelaajalle sopivia tuotteita. Tiedätkö pelaajasi suosikkipelin? Ehkä siitä löytyy paita tai hieno printti seinälle kehystettäväksi. Mahdollisesti tarjolla voi olla siihen liittyvä kirjakin.

2. Boss Fight Books - Mahtavia kirjoja klassisista videopeleistä


Boss Fight Books  tarjoaa nimensä mukaisesti peliaiheisia kirjoja. Kirjat käsittelevät videopeliklassikoita ja valikoima kasvaa hiljalleen. Ne voivat sisältää pelintekijöiden haastatteluja, mutta myös pelin taustoihin liittyviä tarinoita. Kirja voi olla hyvä lahja pelaajalle, joka haluaa tietää suosikkipelistään vielä hieman lisää.

3. Storenvy  ja Etsy - Persoonallisia fanituotteita


Storenvystä löytyy kaikenlaista muutakin kuin peliaiheisia tuotteita. Voit siis etsiskellä sieltä joululahjat halutessasi vaikka koko suvulle. Jippo on, että nämä tavarat ovat indiebrändejä, joten niitä tuskin löydät suurempien kauppojen valikoimista.

Peliaiheiset tuotteet löydät parhaiten kirjoittamalla hakukenttään pelin nimen. Sitten vain selaamaan, mitä kaikkea on tarjolla. Voit löytää vaikkapa peliin liittyviä koruja, tarroja, vaatteita, printtejä jne.

Etsy on pitkälti samankaltainen kuin Storenvy. Tuotteet ovat persoonallisia ja monet käsityönä tehtyjä. Peliaiheiset tuotteet löydät samalla tavalla kuin Storenvystäkin. Itse olen ostanut täältä Final Fantasy -henkisen kristallikaulakorun ja nyt haaveilen moogle-korvakoruista.


4. Peleihin perustuvia kirjoja


The Witcher -kirjasarja

Andrzej Sapkowski

Witcher-pelejä on ilmestynyt kolme, mutta tarina alkoi itse asiassa kirjojen muodossa. Pelisarjan fani tutustunee mielellään myös alkuperäisteoksiin. Kirjoja on saatavana myös suomenkielisinä käännöksinä.

Mass Effect -sarjakuvat ja -kirjat

Useita kirjailijoita

Mass Effect -trilogia on hyvin suosittu scifi-pelisarja, vaikkakin tuorein peli Mass Effect: Andromeda on saanut osakseen rankkaakin kritiikkiä. Jos kuitenkin pelaajasi viihtyi esimerkiksi alkuperäisen trilogian parissa, voit kääräistä pukinkonttiin joko peleihin liittyviä sarjakuvia tai kirjoja. Nämä taitavat olla saatavilla lähinnä englanniksi.

Warcraft-kirjat

Useita kirjailijoita

World of Warcraft on menestynyt moninpeli ja pelisarjasta on tehty myös elokuva. Kirjoja löytyy lukuisia ja ne voivat olla pelin fanien mieleen. Itse en ole peliä pelannut, mutta lukaisin hiljattain elokuvan esiosan kirjana. Warcraft: Durotan onkin esitelty myös blogissa.

5. Suomalaista pelikirjallisuutta


Kaikki edelliset kaupat toimivat kansainvälisillä markkinoilla, joskin Storenvystä ja Etsystä saattaa löytyä myös suomalaisia myyjiä (ja ainakin jälkimmäisessä hakua on mahdollista rajata alueittain). Jos kuitenkin tuntuu, ettet halua shoppailla kaukomailta, voivat suomalaiset peliaiheiset kirjat olla hyvä vaihtoehto pukinkonttiin. Tässäpä siis muutama vinkki:

Commodore 64 - Tasavallan tietokone

Juho Kuorikoski

Commodore 64 sulatti monen 80-luvulla kasvaneen pelaajan sydämen. Huhut jopa kertovat, että se oli monen tuolloin kasvaneen pojan ensirakkaus, mutta kokemuksesta voin sanoa, että on meitä tyttöjäkin, jotka viihtyivät kyseisen pelikoneen äärellä. Tasavallan tietokone on kattava historiikki tämän kotimikron Suomen valloituksesta ja istunee 80-luvulla pelaamisensa aloittaneen nykyisen aikuisen makuun erinomaisesti.

Sinivalkoinen pelikirja

Juho Kuorikoski

Suomalainen peliala alkaa olla jo kolmekymppinen. Mikä olikaan kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen peli? Miten peliala Suomessa on kehittynyt? Miltä tulevaisuus näyttää? Tämä kirja vastaa edellä mainittuihin kysymyksiin ja avaa samalla suomalaisen pelialan tarinaa kattavasti. 

Kaikkien aikojen pelit

Aleksandr Manzos

Tämä kattava tietokone- ja konsolipelien perusteos käy pelejä läpi 70-luvulta alkaen aina tähän päivään asti. Kirja rakentaa pelimaailman kokonaiskuvaa, missä yhdet pelit viihdyttävät hetken, toiset tarjoavat ikimuistoisia tarinoita. Tieto on kääritty viihdyttävään pakettiin ja sopinee kaikille pelaamisesta kiinnostuneille.

Bonus: Kirjasarja JRPG-faneille


Viihdyn myös itse näppäimistöä takomassa ahkerasti enkä pelkästään blogia kirjoittamassa. Koska japanilaiset roolipelit ovat vieneet sydämeni, olen päätynyt kirjoittamaan Kristallin lapset -nimistä kirjasarjaa, johon olen pyrkinyt saamaan samaa henkeä kuin rakastamissani peleissä. Sarjaa ovat inspiroineet erityisesti Final Fantasy X, Bravely Default ja Tales of Symphonia.

Jos siis haluat piilottaa pukinkonttiin tietokirjojen sijaan suomalaista kertomakirjallisuutta, tämä voi olla hyvä vaihtoehto. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa löytyvät esimerkiksi Adlibriksestä. Ostoksille pääset kuvia klikkaamalla.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/maan-mahti-9789524983730   https://www.adlibris.com/fi/kirja/tulen-tahto-9789523390355

Lue myös


Mitä pelaajalle pukinkonttiin?
Rakas joulupukki...
Pukinkontista

Jäikö jotain puuttumaan? Listaa saa täydentää kommenttiboksiin!

http://www.pelit.fi/

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Naiset japanilaisissa roolipeleissä 4: Rorona, Totori ja Meruru

Tällä viikolla Level up!:ssa onkin hieman poikkeuksellista sisältöä. Blogissa ei ole aiemmin ollut vieraskynäpostauksia, mutta erilaisia juttujahan pitää totta kai kokeilla. Tällä kertaa näppäimistön takana siis hääriikin Emmi. Aiheena ovat silti tutusti ja turvallisesti japanilaiset roolipelit.

- Anna K.




Atelier-sarjan peleissä pääpaino on taistelun sijaan alkemiassa ja niiden tarinat ovat maanläheisempiä kuin jrpg:issä yleensä, mikä tuo mukavaa vaihtelua ainaiseen maailmanpelastamiseen. Peleissä esitellään myös liuta hauskoja hahmoja, ja tämän juttusarjan kannalta kiinnostavaa on, että pelien päähahmot ovat useimmiten tyttöjä. Tietämykseni sarjasta rajoittuu tosin vain PS3:lle, Vitalle ja PS4:lle julkaistuihin peleihin, joista olen itse pelannut Arland-trilogian (joka käsittää pelit Atelier Rorona, Atelier Totori ja Atelier Meruru). Tässä postauksessa keskitynkin tarkastelemaan lyhyesti trilogian kolmea päähahmoa, Roronaa, Totoria ja Merurua.



Rorolina Frixell


Rorolina Frixell, tuttavallisemmin Rorona, on Arland-trilogian ensimmäisen osan päähenkilö. Hän opiskelee alkemiaa Arlandin mahtavimman alkemistin, Astridin, ohjauksessa ja työskentelee samalla tämän työpajalla. Astrid ei kuitenkaan ole erityisen hyvä opettaja saati ahkera työntekijä, minkä vuoksi hänen liikkeensä on sulkemisen partaalla. Hän jättää työpajansa oppilaansa hoidettavaksi, ja Roronan tehtäväksi jää liiketoiminnan pelastaminen. Pelin aikana Rorona kehittyy paremmaksi alkemistiksi ja auttaa taidoillaan kaupungin asukkaita monenlaisissa ongelmissa.

Luonteeltaan Rorona on hyväntahtoinen, mutta hieman kömpelö, eikä kaikki aina suju aivan suunnitelmien mukaan. Intoa hänellä kuitenkin riittää, eikä hän anna vastoinkäymisten lannistaa itseään.




Totooria Helmold


Totooria ”Totori” Helmold on Roronan ensimmäinen oppilas ja trilogian toisen osan sankaritar. Pelin alussa Totori on vasta opettelemassa alkemian alkeita. Hänen äitinsä oli kuuluisa seikkailija, joka katosi ennen pelin alkua, mutta Totori uskoo hänen olevan vielä elossa. Pelin tarina keskittyykin Totorin yritykseen löytää kadonnut äitinsä. Saavuttaakseen tavoitteensa hän ryhtyy itse seikkailijaksi ja käyttää alkemiaa apuna etsinnöissään.

Atelier Totori oli ensimmäinen peli, jonka trilogiasta pelasin, joten muistikuvani ovat hieman hatarat. Totori on jäänyt minulle mieleen herttaisena ja suloisena hahmona, ehkä vähän ujonakin. Kuten Rorona, myös Totori on hiukan kömpelö, eikä alkemia suju häneltä alussa aivan toivotusti. Hänen rauhallisen luonteensa perusteella voisi kuvitella, ettei seikkailijan ammatti sovellu hänelle, mutta alkemiataitojen kehittyessä hänestä tulee myös erittäin pätevä seikkailija.

Merurulince Rede Arls


15-vuotias Merurulince tai Meruru on Arlsin kuningaskunnan prinsessa, joka haaveilee alkemistin urasta. Hänen isänsä ei ole kovin tyytyväinen tyttärensä suunnitelmiin, mutta lopulta Meruru saa luvan opiskella alkemiaa Totorin opastuksella. Ehtona kuitenkin on, että Meruru käyttää taitojaan kuningaskunnan hyväksi. Pelissä hänellä on kolme vuotta aikaa kehittää pientä kuningaskuntaa ennen kuin sen on liityttävä osaksi Arlandin tasavaltaa.

Meruru on iloinen ja energinen prinsessa, joka haluaisi tylsän ja suljetun hovielämän sijaan seikkailla ja nähdä maailmaa. Pelin aikana hän oppii ottamaan enemmän vastuuta prinsessana ja osoittaa myös taitonsa alkemistina.

Summa summarum


Kuten edellisessä postauksen Estelle, myös Arland-trilogian tytöt ovat mielestäni piristäviä useimpien jrpg-hahmojen joukossa, sillä he edustavat hahmotyyppejä, joita harvemmin nähdään pelien päähahmoina. Heidän tyttömäisiä piirteitään ei ole lainkaan häivytetty, mutta heitä ei voi missään nimessä sanoa heikoiksi. Kaikki heistä kehittyvät tarinansa aikana ja ovat aktiivisia toimijoita, jotka pärjäävät omillaan. Pidän jokaisesta trilogian päähahmosta, mutta suosikkini on ehkä eloisa Meruru, tosin siihen voi vaikuttaa se, että olen pelannut Atelier Merurun useampaan kertaan yrittäessäni metsästää trophyja.

Trilogiamuodossa on parasta tuttujen hahmojen uudelleenesiintymiset ja pidemmän aikavälin käsittely. Hahmoihin muodostuu aivan erilainen suhde kuin yksittäisessä pelissä ja viittaukset edellisiin osiin ovat aina hauskoja. 

Päähahmojen ulkopuolelta haluan nostaa erityisesti esiin Estyn, joka esiintyy Atelier Roronassa sivuhahmona 26-vuotiaana ja myöhemmin Merurussa pelattavana hahmona 40-vuotiaana (olkoonkin, että vanhenemista ei heti huomaisi pelkän ulkonäön perusteella). Samaa olisin toivonut myös Roronan osalta, mutta valitettavasti Atelier Merurussa Astrid on juottanut Roronalle nuorennusjuomaa. Olisi ollut mukavaa tavata trilogian viimeisessä pelissä vanhempi ja kokeneempi Rorona, mutta sen sijaan pelaajalle esitellään 8-vuotias lapsi.

Trilogian naiskuvasta voi halutessaan löytää muitakin vähemmän mairittelevia seikkoja, mutta halusin keskittyä lähinnä positiivisiin asioihin. Jos söpöily ja arkipäiväiset puuhat eivät aiheuta allergiaoireita, voi pelisarjaa suositella hieman erilaisena kokemuksena muiden jrpg:iden joukossa.



Lue myös


Naiset japanilaisissa roolipeleissä
Naiset japanilaisissa roolipeleissä 2: Agnes Oblige
Naiset japanilaisissa roolipeleissä 3: Estelle Bright

Kuka näistä kolmesta on oma suosikkisi? Vai löytyykö paras tyttö kenties jostain toisesta Atelier-pelistä?

http://www.pelit.fi/

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Naiset japanilaisissa roolipeleissä 3: Estelle Bright

Tällä viikolla Level up!:ssa onkin hieman poikkeuksellista sisältöä. Blogissa ei ole aiemmin ollut vieraskynäpostauksia, mutta erilaisia juttujahan pitää totta kai kokeilla. Tällä kertaa näppäimistön takana siis hääriikin Emmi. Aiheena ovat silti tutusti ja turvallisesti japanilaiset roolipelit.

- Anna K.



Blogin varsinainen kirjoittaja lomailee, joten tuuraan häntä kahden postauksen verran. Ensimmäisessä vieraskynäkirjoituksessani käsittelen yhtä lempi(pää)hahmoistani, The Legend of Heroes: Trails in the Sky -trilogian energistä Estelle Brightia. Yritän olla spoilaamatta pelejä kovin pahasti, enkä mene yksityiskohtiin varsinkaan Trails in the Sky SC:n osalta.



Estellen tarina


Trilogian alussa Estelle on 16-vuotias Bracer-kokelas, jolta ei innokkuutta puutu, mutta taidoissa on vielä hiomista. Yhdessä adoptioveljensä Joshuan kanssa hän pyrkii saavuttamaan korkeamman arvoasteen Bracer-killassa, joka on pelin maailmassa toimiva poliisin kaltainen järjestystä ja turvallisuutta ylläpitävä järjestö. Trilogian ensimmäinen osa seuraa Estellen ja Joshuan matkaa kotimaansa Liberlin halki suorittamassa ylennykseen vaadittavia tehtäviä. Ensimmäinen osa toimiikin pitkälti prologina varsinaiselle tarinalle, ja sen aikana vasta esitellään pelin hahmot ja maailma.

Ensimmäisen osan lopussa Estelle ja Joshua joutuvat toisistaan erilleen syystä, jota en aio tässä paljastaa (se selviää pelaamalla itse ;D), ja valtaosa toisen osan tarinasta kertoo Estellen yrityksestä löytää kadonnut Joshua.

Kolmannessa osassa Estelle on pelattava sivuhahmo, joten hänen osuutensa tarinassa jää pienemmäksi. Pelin sivukertomuksissa kuitenkin valotetaan hänen menneisyyttään ja paikataan edellisten osien tarinan aukkoja. 

Estelle on rämäpäinen poikatyttö ja toimii välillä harkitsematta, mutta haluaa aina muiden parasta. Hän ei ole erityisen kirjaviisas (lukeminen on enemmän Joshuan heiniä), mutta ei hän missään nimessä tyhmä ole. Hän on sanavalmis nuori nainen, jonka lähes jokainen repliikki on puhdasta kultaa.

Tyttö, joka loistaa kuin aurinko



Estelle ei ollut minulle rakkautta ensisilmäyksellä, vaan hän muodostui suosikikseni pikkuhiljaa tarinan edetessä. Alussa ajattelin hänen olevan vain tavanomainen poikatyttö, mutta kuten parhaissa tarinapainotteisissa jrpg:issä, antaa hahmotyyppi vain pohjan, josta hahmo lähtee kehittymään. Lähes kaikista trilogian hahmoista paljastuu matkan varrella yllättäviäkin asioita, eikä juuri kukaan ole sitä miltä ensin näyttää. Estelle ei ehkä päähahmona tarjoa yhtä suuria yllätyksiä, mutta hänen kehityksensä on kuvattu erinomaisesti, eikä häneen voi olla kiintymättä matkan varrella.

Estelle on piristävä tuulahdus jrpg-päähahmojen joukossa. Hänessä on ehkä joitain samoja piirteitä kuin perinteisissä, usein miespuolisissa päähahmoissa, mutta pelatessani peliä ensimmäisen kerran pidin juuri tästä käänteisestä asetelmasta. Joshua toimii hienosti Estellen vastapainona ja täyttää useimmiten naishahmolle varatun lapsuudenystävän roolin. Pidin hahmojen välisestä dialogista, jossa Estelle on toiminnallisempi osapuoli, ja Joshua toimii järjen äänenä. Pelin edetessä Estelle kehittyy hahmona, mutta pitää kuitenkin perusluonteensa. Hän on voima, joka sitoo pelin hahmokaartin yhteen ja onnistuu vaikuttamaan usean hahmon elämään valoisalla persoonallaan. Myös Estellellä on tarinan aikana synkemmät hetkensä, mutta hän säilyttää aina toiveikkuutensa ja positiivisuutensa.

Entä jos Joshua olisikin päähahmo?


Estellen ja Joshuan tarinat nivoutuvat yhteen, ja Joshualla on lähes toisen päähahmon rooli. Kun pelin avattuja aarrearkkuja käy tutkimassa toistamiseen, niistä löytyy hauskoja viestejä ja kiinnostavia faktoja. Erään arkkuviestin mukaan Joshuaa harkittiin alussa pelien päähahmoksi, mikä herättää kysymyksen siitä, millainen tarina olisi, jos näin olisi tapahtunut.

Ensimmäisen osan juoni ei olisi välttämättä muuttunut paljonkaan, mutta toisessa osassa olisi seurattu enemmän Joshuan seikkailuja. Estellen hahmokehitys olisi jäänyt kovin pinnalliseksi, ja hänen roolinsa olisi typistynyt pitkälti päähahmon mielitietyksi. Luonteeltaan Joshua ei olisi ollut monien päähahmojen kaltainen kirkasotsainen rämäpää, mutta hän olisi saattanut jäädä pelaajalle etäisemmäksi kuin Estelle. Hän ei päästä ihmisiä yhtä helposti lähelleen, eikä siksi välttämättä toimisi muita hahmoja yhdistävänä tekijänä.

Estelle on tärkeä, joskaan ei ainoa syy sille, miksi pidän Trails in the Sky -trilogiasta niin paljon. On vaikea kuvitella millainen suhtautumiseni peleihin olisi, jos hän olisi pelkkä sivuhahmo. Varmasti pitäisin peleistä silti, mutta jotain hyvin oleellista jäisi puuttumaan.



Lue myös

Trails in the Sky - ensivaikutelmat
Naiset japanilaisissa roolipeleissä
Naiset japanilaisissa roolipeleissä 2: Agnes Oblige

Mitä sinä tykkäät Estellestä?


http://www.pelit.fi/