Kun viime kesänä aloin jälleen pelata Final Fantasy XIV:ää, oli Heavensward-lisälevy ilmestynyt juuri edellisessä kuussa. Osa tuttavista olikin jo tuolloin juossut läpi kaiken uuden sisällön ja jakeli auliisti näkemyksiään. Itselle meinasi sen sijaan iskeä epätoivo. Heavensward tuntui kovin kaukaiselta enkä vielä oikeastaan edes miettinyt sen hankkimista.
No, lopultahan sitten sain Heavenswardin täysin yllättäen kätösiini ja siitä asti olen sitä kohti sinnikäästi pyrkinyt. Minun pelaamistyylilläni matka on kuitenkin ollut varsin pitkä, joten lisälevyn sisältö aukeni vasta huhtikuun alussa.
A Realm Rebornin pääjuoni oli ihan mielenkiintoinen ja piti suurimman osan ajasta otteessaan. Sen sijaan sen ja Heavenswardin välinen lisäsisältö alkoi puuduttaa hyvin äkkiä. Voin uskoa sen toimineen, kun lisäjutut ovat tulleet yksi kerrallaan, mutta kun ne kaikki tarpoi putkeen läpi, ei toistuvaa kaavaa voinut olla huomaamatta.
Toistokaan ei välttämättä ole paha asia, jos se tehdään tyylillä ja sen saa tuntumaan mielekkäältä. Tällä kertaa se ei siltä tuntunut. Lisäsisällön pääjuoni ei kiinnostanut juuri yhtään. Sen sijaan vapaaehtoiset dungeonit kaveriporukalla vedettynä olivat jutun suola, samoin Hildibrand-sivutehtävät. Niitä haluaisin pian lisää!
Pääjuoni koostui siis useimmiten erilaisista juoksupoikahommista, kunnes lähdettiin kaatamaan seuraavaa primalia, jonka jokin taho oli päättänyt kutsua maailmaa kauhistuttamaan. Hermoilin primal-taisteluita melkoisesti, koska Titan on jättänyt ikuiset traumat, mutta ne menivät lopulta ihan kivasti. Juonisisältö niiden välillä ei kuitenkaan erityisemmin jaksanut kiinnostaa, vaikka kaikki puhekuplat kiltisti luinkin.
Kun Shivakin oli kaatunut, päästiin vihdoin asiaan ja juoni alkoi taas tuntua kiinnostavalta. Varsinainen pelaaminen katkesi pitkiin välivideoihin, joiden ajaksi saattoi uppoutua täysin tarinaan ja nauttia hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta. Tapahtumat eivät sinänsä olleet nautittavia tai edes kivoja, mutta kiinnostavia kylläkin. Voisi sanoa, että juoni muuttui yhdessä hetkessä puuduttavasta intensiiviseksi ja siihen jaksoi taas paneutua.
Tuon huiman jakson jälkeen juoni hieman tasoittui, mutta jatkui kuitenkin laadukkaana. Silti minulle iski pieni puutumus. Törmäsin ensimmäistä kertaa eläessäni pelissä tilanteeseen, etten olisi vain jaksanut juosta juonen perässä. Se on muuten hämmentävä tunne se! Olen aina innostunut peleissä pääasiallisesti juonesta, mutta tällä kertaa muut asiat alkoivat vetää enemmän puoleensa. Mitä minulle on tapahtumassa?
Siispä ryhdyin machinistiksi ja aloin treenata hahmoani uusille työurille. Kovin pitkällä en tässä urakassani ole, koska pelaamista on rajoittanut niin palkka- kuin kirjoitustyöt ja aivan erityisesti ne palkalliset kirjoitustyöt. Mutta hitaasti hyvä tulee, eikös se niin mennyt? Machinistiin olen joka tapauksessa kovasti tykästynyt ja haluan pelata sitä hahmoluokkaa.
Valitettavasti pääjuonta en kuitenkaan voi machinistina edistää. Siihen on pakko käyttää level 57 monkiani, mikä ei ole sinällään huono vaihtoehto... olen ehkä vain hitusen leipääntynyt siihen ja tarvitsen vaihtelua.
Onhan se silti vähän hassua juosta machinistilla pelin alkupään dungeoneja ja koluta vanhoja tuttuja karttoja fatejen toivossa, kun olisi Heavenswardin uudet alueetkin tutkittavana ja tarinaa seurattavana. Silti pyssyttely tuntuu nyt vain mielekkäämmältä, joten siihen on sitten tullut keskityttyä silloin, kun pelaamaan olen ehtinyt.
Toisaalta mikäpä kiirus tässä olisikaan. Juonta ehtii kyllä paahtaa eteenpäin sitten, kun siltä tuntuu. Pelaaminen on harrastus, jonka on tarkoitus viihdyttää ja olla mukavaa. Tässä valossa kannattaakin tehdä pelissä juuri niitä juttuja, jotka tuntuvat tällä hetkellä mielekkäiltä. Muita ehtii sitten joskus myöhemmin.
PS. FFXIV-lanit ovat taas tulossa loppukuusta. Niitä voi seurata ainakin Twitterin välityksellä (twiitit näkyvät myös blogin sivupalkissa). Saattaapi olla, että raapustelen niistä blogiinkin jokusen sanan sitten jälkikäteen.
Ei kommentteja