Lisää juttua hahmoista

Edelleenkään minulla ei ole suurempaa sanottavaa Tales of Xillian juonesta. Se ei ole varsinaisesti tempaissut mukaansa, muttei se kyllä mikään huonokaan ole. Sitä seuraa ihan mielellään. Ja kyllä, iltaisin on ollut sellainen fiilis, että voisi pelailla, jos vain aikaa olisi. Tämä viikko on nyt sen verran hektinen, että pelitunnit jäävät luultavasti aika vähiin.


Pelissä oli jo aiemmin pyörähtänyt outo tyttö outoine lemmikeineen. Hän kiinnitti heti huomioni ja minusta oli tosi tympeää, ettei kartalla voinut ns. mennä taaksepäin ja pelastaa häntä saman tien. Jos tuossa kohdassa olisi ollut valintatilanne, olisin varmaankin valinnut pelastusoperaation toteuttamisen.

Noh, Elize ja Teepo saatiin sitten kuitenkin myöhemmin mukaan matkaan, kuten olin jo hiljaa mielessäni arvellut. Tähän mennessä esitellyistä hahmoista heistä olen pitänyt ehkä eniten. Siis joo, tykkään Alvinista, hänessä on kivaa asennetta. Elize silti sai mielenkiintoni heräämään paljon voimakkaammin.

Tytöstä ja hänen taustoistaan ei ole vielä kerrottu paljoakaan, mikä voi johtua siitä, etten ole vielä pelissä kovin pitkällä (olen tällä hetkellä lähdössä Shariltonista). Odotankin mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää, sillä jotain mystistä ja salaperäistä Elizessä on.

Ja Teeposta nyt puhumattakaan :D En totisesti tiedä, mikä Teepo oikein on, mutta ehkä sekin matkan aikana selviää. Voin kuvitella, että joskus Teepo olisi ärsyttänyt minua todella, todella paljon, mutta nyt huomaan, että pidän hänestä. Teepon jutut ovat typerällä tavalla hauskoja, mutteivät kuitenkaan ääliömäisiä. Hän on selkeästi comic relief -hahmo, mutta uskon, että taustalla voi olla jotain syvempääkin.

Juonesta riippumatta haluan siis tietää, mikä on Elizen ja Teepon tarina. Voi olla, että jokin muukin koukku löytyy, mutta ainakin tässä on tarpeeksi syytä paneutua peliin vielä lisää. Ostopäätöskin on jo tehty, sen toteuttaminen vain odottaa vielä palkkapäivää (sori, joudut siis hetken vielä odottamaan peliäsi takaisin, I-chan).

Pakko vielä mainita, että Teepo on sen verran herttainen, että hänet haluaisi halirutata lyttyyn. Oma Teepo minulle joululahjaksi, kiitos ;D (Ja nyt sitten varmaan pelin lopussa selviää, että Teepo onkin oikein pahisten pahis...)

Ei kommentteja