Kameran kanssa Eorzeassa

Moni ilta on venähtänyt pitkäksi miehen kanssa yhdessä Eorzean maisemia kolutessa. Jopa siinä määrin, ettei yksinpelini ole edistynyt lähes ollenkaan. Matkan varrella on tullut myös nappailtua jokunen kuva, joita ajattelin nyt esitellä. Suurimman osan kuvia on ottanut mieheni, koska hän pelaa peliä PC:llä. Grafiikat ovat siis paremmat ja kuvakaappausten ottaminenkin vähän helpompaa kuin PS3:lla ;D

Ul'dah

Kun vaimo on shoppailemassa grindaukseen sopivia kuteita, mies istuu epäilyttävän näköisenä kaupungilla odottamassa.

Eorzean taivasta vasten kehtaa poseerata.

Öistä majakkaa piti jäädä hetkeksi ihan tuijottelemaan, hienolta näytti.

Sitten taas hetki istuskeltiin ja ihmeteltiin Black Brush Stationilla.

Harry Potter -lasit ovat kuuminta muotia Eorzeassa?

Yritin olla sulttaani, kunnes totesin, ettei turbaanit vaan ole minun juttuni.

Hottis merirosvokapteeni, johon olisi mieluusti tutustunut paremmin, mutta nainen ei valitettavasti suostunut keskustelemaan kenenkään (tai ainakaan minun) kanssa.

Ja välillä toisinpäin... vaimo odottaa, kun mies päättää puhua ihan jokaiselle kaupungissa.

Okei, ostihan se aika siistin kaavunkin siinä ohessa...

Omat vaatteeni eivät olleet niin edustavat, mutta suojasivathan ainakin hyvin.

Tässä tehdään taikoja!

Ja sitten palataan yhdessä kotiin.


Chocobolla ratsastaminen on myös validi liikkumisvaihtoehto :)

Metsästä löytyi söpöjä keijukaisia.

Mies sen sijaan löytyi myöhemmin kapakasta istumasta <_<

Upea maisema, josta piti räpsäistä kuva.

Olen aivan varma, että tuo mölli vielä havahtuu ja käy päälle!

Camp Drybonessa tapahtui jotain kummallista... mitä? En tiedä vieläkään.

Upea maisema jälleen

Löysin oluttynnyrin ja päätin hyödyntää sitä.

Ja sitten mentiin taas!

Eorzean Hunks esittäytyy!

Hottis yellowjacket kissatyttö <3

Limsa Lominsaa iltasella

Kovan kohtalon kokenut linna?

Laiturilla oli (lähes) alaston kalastaja :D

Päivän päätteeksi istuttiin kapakassa.

Ja sinne se mies taas karkasi, kun vaimo oli jo mennyt majatalohuoneeseen nukkumaan...

Loppuun vielä tyylikkäimmät poseeraukseni. Pitihän nekin toki ikuistaa :D

2 kommenttia

  1. Aaaarrrrhhhh ihania kuvia!! <3 Haluisin iteki jo hommata ton, mutkuuuuuun..... Vähän ahdistaa kuukausimaksu. :( Miten te pelaatte sun miehen kaa? Pelaatteko kahella pleikalla vai pc ja pleikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuukausimaksu oli se, mikä itselläkin aiheutti nieleskelyä. En tykkää siitä edelleenkään, mutta onneksi sen voi katkaista, jos jossain kuussa ei huvitakaan pelata. Tietysti jos sen on maksanut, niin 30 päivää on taas pelattava tai "raha menee hukkaan".

      Kuukausimaksu ei ole ihan kamalan iso (perusmaksu vajaat 11 euroa kuussa), mutta toki rahaa sekin. Jos ostaa peliaikakortteja, hintaa tulee yhdelle kuulle hieman enemmän, mutta silloin ei tarvitse laittaa joka kuussa tililtä menevää suoraa veloitusta.

      Minultahan meni vasta nyt ensimmäinen kuukausimaksu (ekat 30 päivää ovat ns. ilmaisia eli pelin mukana tulee sen verran peliaikaa). Tällä kertaa ei vielä kirpaissut, mutta voi olla, että kun on pääjuoni pelattu, pidän jonkinlaisen tauon.

      Mietittiin ensin kahdella pleikkarilla pelaamista, mutta päädyttiin sitten PS3 + PC -yhdistelmään, koska PS4:ää meille on myöhemmin tulossa vain yksi kappale. Minä pelailen pleikalla, kun en PC:llä tykkää. Mieheltä tietokoneella pelaaminen sujuu oikein hyvin.

      Käytännössä sitten huudellaan olohuoneesta makkariin, mitä seuraavaksi tehdään ja miten nyt olisi hyvä toimia. Sekin on ihan kätevää, ei tarvitse leikkiä kuulokkeiden ja mikkien kanssa. Jos joskus pelaa isommalla jengillä, pitää niitäkin varmaan harkita.

      Poista