Kun kahdesta tulee yksi

Blogi on ollut taas hiljainen. Tämä johtuu siitä, että olen kirjoittamassa yhtä pitkää postausta, joka ei siis vielä ole valmis, ja siitä, että Tracon söi ison osan ajasta menneinä viikkoina. Viime viikko menikin sitten melkein koomatessa ja koneella tuli istuttua todella vähän.

Edellisestä postauksesta vielä sen verran, että kiitos kysymysten esittäjille. Vastaukset niihin tulevat tässä syksyn aikana. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsen työstämään vastauksia vasta lokakuun alkupuolella, joten jos joku mattimyöhäinen haluaa vielä kysymyksen esittää, sen ehtii kyseiseen postaukseen heittää ;)

Sitten itse asiaan. Cosplay-postaus tulossa, ei sentään puhuta pelien hääpareista. Tein Traconiin yhden pelihahmopuvun, joten siitä olisi tarkoitus höpötellä ja spämmätä kuvia. Tällä kertaa kyseessä ei ollut Final Fantasy -puku, vaikka niitä olen enimmäkseen tehnytkin.

Jo heti kesän Desuconin jälkeen havahduin siihen, että Bioshock Infinitessä on aika kivan näköinen tyttönen: Elizabeth. Alkuun puku kuitenkin tuntui mahdottomalta tehdä, mutta se vain pyöri ja pyöri mielessäni, kunnes ratkaisutkin alkoivat muodostua. Eniten huolestutti korsetti, mutta loppujen lopuksi ongelmia aiheutti ihan toinen kohta puvussa.

Puvussahan siis on sininen hame ja valkoinen alushame (jotka eivät nyt kuvassa erotu kovinkaan hyvin :P). Lisäksi siinä on valkoinen korsettija sininen bolero ja kaulassa inhottava pitsinen kaulakoru. Sanon inhottava siksi, että kaikki tuollaiset korut ahdistavat minua todella paljon. Tuntuu kuin kuristuisin niihin, vaikka ne eivät kireällä olisikaan. Jostain syystä näitä on osunut  nyt aika moneen pukuuni aiheuttamaan ahdistusta (esim. Ruby ja Eleyna).

Korsetti mietitytti minua pitkään, kunnes tosiaan sain älynväläyksen ja tajusin, ettei minun tarvitse tehdä sitä alusta loppuun itse. Kaapistani löytyi eräs vaatekappale, joka lojui tarpeettomana, koska olin korvannut sen toisenlaisella.

Palasin siis Rubyn vanhan korseletin kimppuun. Teinhän sen uudestaan tämän vuoden kesä-Desuun. Ostin kyseisen korseletin (alun perin mustan) Hennes & Mauritzista syksyllä 2005 ihan muuhun kuin cosplay-käyttöön. Jossain vaiheessa normaalielämässä ei kuitenkaan tuollaiselle vaatteelle ollut enää käyttöä, joten se päätyi sitten osaksi Rubyn pukua.

Tuolloin ompelin sen päälle ruskeaa samettia, mutta nyt purin kyseisen kankaan irti (oli muuten tuskaa) ja korvasin sen valkoisella puuvillalla. Irrotin myös hakaset, joilla korseletti kiinnitettiin edestä. Ruskean nyörin korvasin mustalla. Lisäksi ompelin vinonauhasta korsetin raidat ja pitsiä yläreunaan. Hommassa oli paljon käsin piiperrettävää, mutta sain sen kuitenkin tehtyä.

Kiinnitykseen oli tarkoitus käyttää nappeja, mutta en muistanut ostaa sopivaa lankaa kiinnityslenkkien tekemiseen. Tämän huomasin conia edeltävänä iltana, joten hätävararatkaisuksi tuli tarranauha. Napit toki jäivät korsettiin, mutta todellisuudessa se oli kiinni tarranauhalla. Tämä ratkaisu pitää kuitenkin seuraavaksi kerraksi korjata, sillä se ei ollut kaikkein toimivin.

Pukuun sopiva hame löytyi kirpputorilta. Siitä vain piti irrottaa päälikangas ja jättää alushame päällimmäiseksi. Onneksi ratkaisu toimi. Valkoinen alushame minulta jo löytyikin, mutta pidensin sen helmaa lisäkankaalla, johon tein myös kunnon rypytyksen, jotta varsinaisen hameen helma nousisi mukavasti.

Kuten jo aiemmin sanoin, ongelmat aiheutuivat jostain muusta kuin korsetista, vaikka olin sen osalta ollut huolissani. Nimittäin sinistä boleroa ei meinannut löytyä mistään. Tai siis ei löytynyt. Lopulta jouduin tyytymään hätävararatkaisuun...

Cossasin vuosi sitten Desuconissa Alice Alice: Madness Returns -pelistä. Nyt kyseisen puvun mekko joutui saksien käsittelyyn ja siitä tehtiin bolero. Kaikkein kaunein vaatekappale siitä ei syntynyt, mutta se ajoi asiansa. Ongelmaksi tosin muodostui Traconin aikana kankaan hengittämättömyys. Käsivarteni hikosivat antaumuksella ja puku tuntui tästä syystä ahdistavalta (Liekö tällä ollut osuutta melkein pyörtymiseeni Desussa?).

Joka tapauksessa bolerokin tuli kursittua kokoon ja tuhosin vielä yhden vanhan paidan kaulakorua varten. Sitten puku olikin käytännössä valmis. Kengiksi valikoituivat nuo samat, jotka esiintyvät Alicen cossissakin.

Haluan cossata Elizabethia vielä uudemman kerran. Sitä ennen kuitenkin on saatava korsetin kiinnitys toimimaan ja löydettävä jostain oikeasti sininen bolero. Toista kertaa en halua tuskailla aukeilevan tarranauhan ja aivan liian hiostavan hihaviritelmän kanssa, kiitos.

Niin ja tähän loppuun onkin sitten hyvä liittää se varsinainen kuvaspämmin. Elizabeth, olkaa hyvät.


Kuva: MK

Kuva: MK

Kuva: MK

Ei kommentteja