Level up!

Nyt on aika jatkaa taas tätäkin sarjaa. Listalla on paljon mielenkiintoisia hahmoja, joten tätä on oikeasti kiva kirjoitella. Nyt kun pelirintamallakin on selän takia ollut hyvin hiljaista, on jäänyt paljon aikaa pohdiskella kaikenlaista... myös hahmojen olemusta :D

Caius Ballad (Final Fantasy XIII-2)

Jahas. Tämän herran olen tainnut mainita jo aika turkasen monessa postauksessa, joten voisin veikata, että monella on vähintäänkin jonkinlainen käry ajatuksistani. Caius ei todellakaan nouse suosikkilistani kärkipäähän.

Kun näin ensimmäisen kerran kuvia Caiusista, hän toi mieleeni Dum spiro, speroon luomani oman hahmon (Oerba Yun Blade). Siis ulkoisesti, vaikken Bladella ollut ajatellut aivan yhtä jykevää leukaa. Tämä havainto oli vähintäänkin pysäyttävä, mutta myös herätti uteliaisuuteni. Onneksi Caiusin tausta ei kuitenkaan ollut lähelläkään Bladen taustaa, joten en ainakaan voi väittää Square Enixin harrastavan ajatustenryöstöä ;D

Caiusin todellisesta luonteesta ei juuri tiedetty mitään ennen peliä. Tai sitten olin onnistunut autuaasti missaamaan maininnat. Yritin pitää itseni mahdollisimman tarkkaan pimennossa, joten tällainenkin vaihtoehto on täysin mahdollinen. Ehkä ihan hyväkin, etten saanut herrasta tarkempia tietoja, jolloin vältyin ennakkoluuloilta.

Alkuun Caius oli minusta ihan cool, tykkäsin jopa hänestä hieman, vaikka jonkin pelilehden arvostellussa hänet luokiteltiin "Sephirothin metsästä karanneeksi kaheliksi serkuksi" (tai jotain sinnepäin). Jälkikäteen ajateltuna kuvaus on varsin osuva. Siinä missä Sephiroth on oikeasti cool, Caius kajahtanut kusipää.

Okei, Sephirothilla naksahti myös. Hän sekosi ja halusi tuhota maailman, joten siinä mielessä nämä kaksi pahista eivät niin kamalasti eroa toisistaan. Sephirothilla taustalla saattoi olla myös Jenova-solujen vaikutusta muiden tekijöiden lisäksi eli hänellä on tavallaan syynsä (en silti hyväksy hänen tekojaan). Caius puolestaan haluaa tuhota maailman suojellakseen Yeulia, joka taas ei tällaista pelastusta halua.

Minun teoriani on, että Caius todella joskus rakastí Yeulia ja haluaa pitää tämän elossa. Ainakin alun alkaen kyse on ollut rakkaudesta, mutta kenties myöhemmin lukuisten Yeulien menetyksen jälkeen, hänen psyykensä on yksinkertaisesti kärsinyt liian suuret vauriot eikä hän enää erota oikeaa väärästä. Rakkaus on vääristynyt joksikin aivan muuksi, jonkinlaiseksi pakkomielteeksi. Mistäpä kukaan meistä tietää, mitä ihmiselle oikeasti tapahtuisi, jos menettäisi rakkaansa yhä uudestaan ja uudestaan ja itse joutuisi vielä elämään tuhansia vuosia? Kyllä siinä voi alkaa pollassa viirata.

Periaatteessa tuon ajatuksen pohjalta voisin vielä pitää Caiusista. Hän on kamala hirviö, mutta hänellä on syynsä niin kuin on Sephirothillakin. En kuitenkaan voi sietää häntä. Tätä on vaikea selittää, mutta oikeasti Sephirothin ylimielisyys on kiehtovaa, Caiusin ainoastaan ottaa päähän. Häntä ei jaksa kuunnella, puolittain tekisi mieli heittää häntä ohjaimella, jotta mokoma idiootti hiljenisi. TV on kuitenkin sen verran kallis, että taidan jättää moisen tekemättä.

Kaikkein pahinta Caiusissa kuitenkin on se, että hän oikeasti onnistuu siinä, mitä on tekemässä. Pelaaja yrittää kaikkensa, mutta on tuomittu epäonnistumaan maailmanpelastustehtävässään. Caius nauraa päin näköä ja toteaa...



Mitä tahansa Serah ja Noel tekevät, Caius on ennakoinut kaiken satoja (tuhansia?) vuosia aikaisemmin. Hän tietää kaiken ja pystyy torjumaan jokaisen liikkeen tai vähintäänkin kääntämään sen omaksi hyödykseen. Hän tietää oman ylivoimaisuutensa ja osoittaa päähahmoille (pelaajalle!) tämän olevan pelkkä typerys, jonka teoilla ei ole minkäänlaista merkitystä. Lisäksi hän on taistelussa raivostuttavan haasteellinen voitettava ja aiheuttaa kirosanaryöpyn toisensa jälkeen (tai sitten olen vain huono), puhumattakaan siitä, jos hänen kanssaan taistelee paradoksilopun toivossa.

Minulle pelaajana Caius onnistui kasvattamaan pyhän vihan itseään kohtaan. Myös avomieheni kärsi samanlaisista fiiliksistä, vaikkei itse edes pelannut kyseistä peliä... pelkkä vierestä seuraaminen riitti. Tämä pyhä viha olisi ollut ok, itselläni se ainakin antoi suuresti pontta viimeisen taistelun kanssa tahkoamiseen. Se oli silkkaa tuskaa ja kiroilua ja uusia yrityksiä yöunien kustannuksella. Minä kuitenkin naiivisti kuvittelin vaivan olevan arvossaan. Odotin pelin loppua palkintona tuntien tuskaisesta työstä ja monista Caiusia vastaan käydyistä taisteluista. Mitä sain? Sitä itseään niskaan.

Väitän, että Caiusin (tai oikeammin Final Fantasy XIII-2:n) suurin vika on, ettei pelaaja saa palkintoaan. Ei, lopun ei tarvitse olla hattarahuuruista, vaaleanpunaista onnea. Serah'n kuolema olisi ollut hyväksyttävissä oleva menetys. Caiusin voitto ja maailman tuhoutuminen ei ollut, ei minusta. Odotin puhdistumista sisälläni kytevästä vihasta, mutta sitä ei tullut. Viha paloi entistä voimakkaampana.

Siksi heitän lisää väitteitä ilmaan. Caiusin ehdottomasti paras puoli on Lightningin DLC. Oikeasti se DLC on hanurista, kun samaa taistelua väännetään uudestaan ja uudestaan sen 50 kertaa. Mutta kun Caius todella alkoi saada turpaansa, koin äärimmäisen suuren tyydytyksen. Kun vihdoin voitin taistelun ja sain salaisen lopun, suorastaan pyöristelin tuossa tyytyväisyyden tunteessa. Valitettavasti sitä lopulta laimensivat uutiset Lightningin paluusta, mutta ei mennä siihen, se on toinen tarina.

Siinäpä taas kerran tuttua tarinaa turhautumisestani, johon pääsitte tutustumaan jo, kun pelasin FFXIII-2:sta läpi. Pitäisi kai sanoa, että Caius on hyvä (merkityksessä "hyvin tehty") hahmo, koska hän on onnistunut herättämään minussa melkoisen läjän tunteita. Vihaan vain edelleen kyseistä herraa sen verran paljon, etten taida olla kypsä myöntämään moista.

Mitenkäs te? Onko lukijoiden joukossa Caiusin faneja?
__________________

Sarjassa tulossa
- Lani (FFIX)
- Leblanc (FFX-2)
- Serah (FFXIII, FFXIII-2)
- Paine (FFX-2)
- Snow (FFXIII, FFXIII-2)
- Beatrix (FFIX)
- Auron (FFX)
- Rydia (FFIV)
- Faris (FFV)
- Edward (FFIV)
- Edge (FFIV)