Pelikoukussa torneista huolimatta

[Tämä blogaus voi sisältää spoilereita FFXIII-2:sta, lukeminen omalla vastuulla.]

Eilisen seitsemän tunnin pelisession voi tiivistää alipeleihin ja torneihin. Sain auki Kasinon, jossa kävin hieman hurvittelemassa. Toisin sanoen osallistuin chocoboajoihin ja leikin yksikätisen rosvon kanssa. Fiilis oli kuin Golden Saucerissa, jossa sivumennen sanoen en edes kauhean hyvin seiskaa pelatessa viihtynyt.

Samaan aikaan Kasinon kanssa avautui myös Akatemia 400 AF. Koska en jaksanut tuhlata rahojani, suuntasin tulevaisuuteen (vai menneisyyteen? Kasino sijaitsee tuntemattomassa ajassa...). Ikävä yllätys Akatemiassa oli, että tekoäly bongasi Serah'n jo haihtuneen l'Cie-merkin ja muutti puolet asukkaista Cieth'ksi tarkoituksenaan ilmeisesti tappaa Serah ja Noel. Cieth't vain kävivät myös viattomien sivullisten kimppuun.

Hyvin pian tämän jälkeen myös Caius ilmestyi kaupunkiin, ja häntä saikin jahdata ympäriinsä. Valitettavasti kiinni häntä ei saatu vaan sen sijaan päästiin mähisemään raivostuttavien hirviöiden kanssa. Mokoma usutti ne Serah'n ja Noelin kimppuun ja jätti vielä Yeulinkin yksin Akatemiaan, mistä Noel oli äärimmäisen vihainen ja hämmentynyt. Yeul puolestaan väitti, ettei Caius edes ollut koko kaupungissa... minkä jälkeen myös minä olin jokseenkin häkeltynyt.

Jotta soppa olisi vielä sekavampi Caius muisti ennen katoamistaan mainita tappaneensa jo Serah'n ja Noelin  aiemmin suuressa tornissa (hei, hoi, nyt hälytyskellot soikoon!). Hän oletti kaksikon olevan elävä paradoksi, joka on tuhottava.

No, Akatemia jäi taakse, kun Caiusta ei sieltä löytynyt. Sain huomata, että aikajanalle oli ilmestynyt kaksi uutta sijaintia: Augusta Tower 200 AF ja Augusta Tower 300 AF, jos oikein muistan. Menin ensin jälkimmäiseen enkä saanut mitään aikaan, joten päädyin tutkimaan ensimmäistä. Aikani siellä seikkailtuani sainkin käsiini avaimen, jolle ei ollut käyttöä tuohon aikaan. Se toimikin sitten sata vuotta myöhemmin. Ilmeisesti avain oli sitten paradoksi? Ehkä, en tiedä, näissä jutuissa on hitusen vaikea pysyä välillä perässä.

Ravasin siis saman tornin kahteen kertaan kahdessa eri ajassa ja aivan peräkkäin. Taisteluja pukkasi ihanasti parin askeleen välein eikä niitä oikein päässyt karkuunkaan. Olen edelleen sitä mieltä, että satunnaistaistelujen tuominen takaisin on tyhmin idea ikinä. Järkyttävä määrä satunnaistaisteluja ahdistavassa tornissa sitten on taas suoranaista piinaa jo.

Tornin huipulla (ja sinne kiivetessäkin) selvisi toki liuta asioita. Ensinnäkin Noel ei olekaan ollut tulevaisuudessa täysin yksin. Hän on ollut Yeulin, näkijän, suojelija yhdessä Caiusin kanssa. Cauis kuitenkin jätti kaksi muuta tuntemattomasta syystä eikä Noel kyennyt yksin suojelemaan Yeulia, joka sitten ilmeisesti menehtyi hänen toimintansa takia. Yeulin kuoleman myötä Noel havahtui Valhallasta ja törmäsi Lightningiin, mistä voidaan tosiaan päätellä, ettei hän kovin pitkään tulevaisuudessa aikaa täydellisessä yksinäisyydessä viettänytkään. Jätkä on hieman vedättänyt Serah'a... joka ei muuten tähän asiaan takertunut ollenkaan.

Tornissa oleillut Yeul puolestaan kertoi Caiusin olevan ikuinen. Mies on saanut Jumalattarelta (Etrolta?) osakseen kirouksen elää ikuisesti tehtävänään suojella Yeulia, näkijää. Valitettavasti Caius on joutunut myös monesti todistamaan Yeulin menehtymistä, kun aikajanaa ja historiaa on vääristelty. Aikajanan ja historian vääristyminen ovat ilmeisen kohtalokkaita tapahtumia Yeulille, minkä vuoksi Caiusin tavoitteena on estää historian vääristyminen.

Vaikka voisi kuvitella, että Serah'n ja Noelin aikasurffailu on Yeulin kuolemien takana, kyse on muusta. Historia vääristyi, kun Cocoonin putoamisen hetkellä joku, jonka olisi pitänyt selvitä, katosi. Suomeksi: Lightningin mystinen joutuminen Valhallaan vääristi historian. Serah'n ja Noelin tehtävä onkin nyt ilmeisesti korjata tämä vääristymä.

Valitettavasti tornin huipulta löytyi myös ihmisten (Hopen) valmistama fal'Cie, joka oli tekoälyjen avulla murhannut sekä Hopen että Alyssan vuonna 13 AF. Augusta Tower on puolestaan paikka, josta voi tarkkailla kaikkia aikoja. Niinpä tuo fal'Cie on ilmeisesti ryhtynyt vääristelemään historiaa oman mielensä mukaan. Tosin sekään ei tainnut olla syyllinen kaikkeen, sillä kun olento oli voitettu, se vain katosi ja sen katoaminen loi rinnakkaistodellisuuden eli Akatemia 4XX AF:n (kun nollat korvataan X:llä, kyse on rinnakkaistodellisuudesta, jossa aika on sama kuin aiemmassa), jossa fal'Cieta ei koskaan ollutkaan (kait). Sivumennen sanoen tapa, jolla fal'Cie voitettiin oli varsin odottamaton. Taidan jättää sen kertomatta, saatte pähkäillä sen itse tai luntata jostain läpipeluuoppaasta, jos ette keksi.

Tällä hetkellä olen tuolla Akatemiassa jälleen, vuodessa 4XX AF. Yllättäen Hope ja Alyssa saapuivat ottamaan Serah'n ja Noelin vastaan. Odotan nyt mielenkiinnolla, miten he selittävät hengissä olemisensa. Edellisestä kohtaamisestahan on kulunut vaivaiset 390 vuotta. Tämä juttu selvinnee minulle tänään... jos nyt ehdin kaksikolle juttelemaan. Löysin nimittäin Akatemiasta triviapelikoneen, jota jäimme miesystävän kanssa tahkoamaan läpi eilen illalla ties kuinka pitkäksi aikaa. Kymmenen kysymyksen oikein saamiseen menee yllättävän kauan... ja vastaavia koneita on Akatemiassa vielä monta. Jostain syystä ne olivat kovin koukuttavia, joten voipi olla, että niihin tulee jokunen pelituntikin jopa uhrattua.

Mutta niin, nyt saa naputtelu riittää. Siirryn hakkaamaan ohjaimen näppäimiä x)

//edit

Sokerina pohjalla vielä N:n tiivistelmä FFXIII-2:sta:

"kaikilla on HP ja taikajana ja noelilla vielä vonkausvana"
Jokainen voi tahollaan miettiä, mitä tämä tarkoittaakaan ;D

Ei kommentteja