Paradoksaalisia loppuja

[Tämä blogaus spoilaa FFXIII-2:n paradox endingeja, lukeminen omalla vastuulla.]

Kiitokset vain sille henkilölle, joka minulle vihjaisi paradox endingeistä. Tähän mennessä olenkin onnistunut hankkimaan niitä 3/8 eli tekemistä vielä riittää. Nuo kolme oli hankittavissa suhteellisen pienellä vaivalla, vaikkakin aikaa niihin tuhrautui jonkin verran. Ihan mahdottomia ne eivät sentään olleet.

Loput vaativat muutaman taistelun uudelleen läpäisyä. Osa näistä tuotti päänvaivaa jo valmiiksi, joten hieman epäilyttää, saanko noita loppuja hankittua. Ainakin tähän mennessä monet paradox scopen kanssa vedetyt taistelut ovat olleet huomattavasti haasteellisempia kuin alkuperäiset.

Ensimmäisenä hommasin lopun, jonka saa New Bodhumissa, kun suostuu Lightningin pyyntöön jäädä sinne viettämään suloista loppuelämää yhdessä rakkaan isosiskon ja miehenkörilään kanssa.

Kyseinen loppu ei ollut mitenkään erityisen mielenkiintoinen. Jotenkin en jaksa uskoa, että edes Serah on niin naiivi, että pystyisi loputtomiin uskottelemaan itselleen valheessa elämisen olevan aitoa onnea. Silti hän sanoi olevansa onnellinen, ja tätä auvoisuutta varjosti vain sellainen pikkuseikka, ettei hän kyennyt muistamaan ystävää menneisyydestään. Hän tiesi, että kyseessä oli joku tärkeä, muttei kyennyt palauttamaan tämän kasvoja mieleensä. Tjoo, aika kliseistä perussettiä. Toisaalta odotukseni eivät kovin korkealla olleetkaan.

Seuraavaksi kävin sulkemassa alkuperäisen New Bodhumin (3 AF) ja jouduinkin pelaamaan pelin alkupuolen uudestaan. Se oli yllättävän tympeää, ei juuri innostanut. Onneksi matkalla vastaan tulleet Gogmagogit ja Atlaksen ensimmäinen mättö eivät lukeutuneet näihin tuskaisen vaikeisiin taisteluihin. Tämä loppu siis löytyi Bresha Ruinseilta (5 AF) ja sitä varten sai tosiaan hetkisen pelailla. Lopun sai, kun pieksi Atlaksen uudestaan, mutta tällä kertaa ei saanut käyttää konetta, joka olisi hidastanut hirviötä.

Ensimmäinen yritys meni luonnollisesti turpakeikaksi, mutta otin siitä opikseni. Seuraava oli hidasta nitkutusta, mutta pysyinpä ainakin hengissä toisin kuin Atlas. Hieman kikkailua paradigmojen kanssa operaatio kyllä vaati... ja aikaa. Taisteluun tuhraantui 20 minuuttia.

Tämä taistelusessio heittikin voiton jälkeen Serah'n ja Noelin Archylte Steppelle tuntemattomaan aikaan. Siellä oli ties kuinka monta Atlaksen näköistä hirviötä, jotka olivat käytännössä valloittaneet Pulsen ja pistäneet siinä sivussa kaiken matalaksi. Sinne tuo kaksikko sitten päätti jäädä taistelemaan jättejä vastaan pelastaakseen tulevaisuuden. Jeij, mielekäs kohtalo.

Kolmannen lopun sain Academia 4XX AF:sta. Se oli ehkä tähän astisista vaihtoehdoista paras ja melkeinpä sanoisin, että olisin tykännyt tästä enemmän kuin varsinaisesta lopusta. Tosin se olisi pedannut paikkaa FFXIII-3:lle, mikä ei välttämättä olisi ollut kovin hyvä asia.

Tässä lopussa Serah ja Noel antavat Alyssalle kivet, joilla uusi Cocoon saadaan leijumaan. Kiitokseksi Alyssa tarjoaa artefactia, jolla saa uuden portin auki. Kun tämän tarjouksen hylkää, Snow ryntää paikalle sotilasjoukon kanssa ja käskee pidättää Alyssan. Tyttönen on kuulemma saanut artefactin Caiusilta ja toimii yhteistyössä tämän kanssa. Tämä juttu oli niin hatusta vetäisty, että laski pisteitä tämän lopun osalta. Alyssa ei koskaan pettäisi Hopea, eikä Caius puolestaan toimisi yhteistyössä yhtään kenenkään kanssa.

Pidätyksen jälkeen Snow kuitenkin jättää Noelin vartioimaan Hopea, joka on vaarassa tulla murhatuksi kolme päivää myöhemmin (Snow tietää tämän, koska on nähnyt tulevaisuuden). Itse sankari hyppää Shiva Sisterseistä muodostuneen, nyt aikamatkustamiseen kykenevän, moottoripyöränsä selkään ja lähtee yhdessä Serah'n kanssa etsimään kolmeatoista kristallia, joiden avulla on tarkoitus pelastaa tulevaisuus.

Alyssan kohtalo syletti, enkä voi edelleenkään uskoa, että hän tuollaiseen syyllistyisi. Sen sijaan muuten tuo loppu jätti ehkä tähän mennessä parhaan maun suuhun. Se olisi voinut olla "se oikea loppu". Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole.

Puhuimme myös miesystävän kanssa eilen illalla, että tuo loppu olisi oikeastaan voinut olla se, mistä peli olisi voinut alkaa. Oltaisiin unohdettu Caius ja typerä kikkailu ajan kanssa. Snow ja Serah olisivat voineet lähteä etsimään kristalleja tms. esineitä, joiden avulla Vanille ja Fang saataisiin pelastettua kristallipylväästä. Samoin etsintämatkalle olisivat voineet lähteä Hope ja Lightning sekä Sazh poikansa kanssa. Nämä kolme paria olisivat seikkailleet eri puolilla Pulsea esineitä etsien ja heillä olisi päässyt pelaamaan vuoronperään. Ajankohta olisi voinut olla esim. 5 vuotta XIII:n jälkeen, jolloin Hope ja Dajh olisivat olleet jokseenkin järkevän ikäisiä. Jälkimmäinen sen ikäinen, että olisi voinut osallistua tuollaiseen retkeen isänsä kanssa, edellinen siksi, että hänet olisi voinut jo turvallisesti parittaa Lightningille (miesystävän idea, ei minun).

Ja tuolla tavoin oltaisiin saatu paljon parempi peli kuin tämä todellinen versio. Squaren pitäisi ottaa meidät suunnittelemaan juonia ;)

Tässä kohtaa täytyy kuitenkin vielä mainita edes yksi hyvä puoli FFXIII-2:sta; se on tietyllä tavalla fanficcarin unelma. Aikakikkailu ja rinnakkaiset todellisuudet antavat loputtomiin mahdollisuuksia muokata tarinaa mihin suuntaan tahansa. Periaatteessa melkein mikä vain voi olla "kaanonia", koska kaiken voi perustella rinnakkaistodellisuudella tai eri ajalla.

4 kommenttia

  1. Spoilasin itteni just tuolla Alyssa-lopulla, kun menin lukemaan ensiksi jotain ficciä ja sitten tumblria. En tiedä, muistatko kohtaa, mutta siinä vaiheessa, kun Noel ja Serah hyvästelevät Hopen ja Alyssan, Alyssa jää jotenkin oudosti katsomaan Noelia. En tiedä, mitä sillä katseella haettiin, mutta itseäni se jäi ainakin hetkeksi kaivelemaan.

    -N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, mun mielestä Alyssa katseli siinä kohdassa Serah'a... :D Mutta joo, jäi kaivelemaan muakin ja kehittelin jo ficin tynkää Alyssasta ja Serah'sta.

      Poista
  2. En tarkkaan muista, kumpaa se katsoi. Voisiko riippua siitä, kumpi on leader? Musta tuntuu näin jälkikäteen, että Serahia ei edes näkynyt paljon koko pelissä. Vaihdoin Noelin heti leaderiksi ja pidin koko ajan, usein ruudussa näkyi sitten vain Noel ja Mog. :D

    -N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, voihan se tosiaan vaikuttaa. Itse kun tosiaan pelasin Serah'lla, kun sain sillä heiteltyä "parempia" potioneja x)

      Poista