Dark knightista paladiniksi

Aloitin melkein pari viikkoa sitten Final Fantasy IV:n taas alusta. Olen pelannut sitä kerran joskus vuosia, vuosia sitten, mutta silloin en innostunut tarinasta kovinkaan paljon. Viime vuonna pelailin DS-versiota sen sijaan kovinkin ahkerasti (on muuten melkoista silmäkarkkia se, ainakin minusta). Pelisessioni jäi kuitenkin kesken, kun Final Fantasy XIII ilmestyi ja tempaisi minut pauloihinsa.

Viimeisen vuoden aikana olenkin pelannut lähinnä kolmeatoista. Satunnaisesti on myös muita Finaleita tullut tahkottua sekä parissa peliporukassa vielä joitain tiettyjä. Tällä hetkellä on muutaman ihmisen kanssa Final Fantasy IX:n läpipeluu menossa sekä jokusen japaninryhmäläisen (nykyisten, vanhojen ja parin "ulkopuolisenkin" :D) kanssa Final Fantasy X. Ehkä noistakin pelisessioista voisi joskus kirjoitella jotain...

Mutta jospa sitten menisin asiaan. Heti kärkeen pelissä tuli After Yearsin videopätkä, joka oli kieltämättä  innostava. En kuitenkaan hypännyt suoraan jatko-osaan, koska en ole koskaan nelosta loppuun asti pelannut. Kun nyt sitten taas aloitin alusta, täytyy myöntää, että olin yllättävän hukassa. Olin tottunut DS:n grafiikoihin ja paikat näyttivätkin yhtäkkiä erilaisilta, joten hain hetken suuntaa ihan tosissani. Myös ääninäyttelyn puuttuminen tuntui alkuun kummalta, mutta siihen kuitenkin tottui pian. Grafiikat ovat myös samalla tavalla söpön pehmeät kuin ykkösen PSP-versiossa.

Olen pelaillut aika hitaasti nyt. After Years meinaa kovasti houkuttaa, koska haluaisin nähdä jotain uutta. Toisaalta kannattaisi vain tahkota peliä nyt nopeasti eteenpäin, niin pääsisin tapahtumiin, joita en ole vielä nähnyt. Tällä hetkellä vain sekä Final Fantasy XII ja Tactics houkuttelisivat kovasti, mikä vaikeuttaa nelosesta innostumista.

Tällä hetkellä olen siis juuri ohittanut kohdan, jossa Cecil muuttuu dark knightista paladiniksi. Sivumennen sanoen paladinin asu on paljon tyylikkäämpi kuin se peltikypärä ;D Muistan ensimmäisen kerran tuossa kohdassa, kun ensin innostuin Cecilin levelien noustessa huimaa vauhtia, sitten tajusin, että kappas, herrahan putosi takaisin ykköslevelille ja kirosin raskaimman kautta. Tällä kertaa en ollut levelittänyt Ceciliä niin paljon kuin viimeksi, joten en sylkenyt jutulle... olinhan osannut siihen varautua.

Nyt jännittelen sitä, kuinka paljon grindaamista on luvassa. Toivon, ettei sitä tarvitsisi tehdä kauheasti, että pääsisin juonessa joutuisasti tosiaan eteenpäin. Tarkoitus on pelailla joka ilta vähäsen ennen nukkumaanmenoa :)

Peli sinänsä ei ole vielä herättänyt mitään suuria tunteita. Rydian katoaminen ja Palomin ja Poromin kohtalo aiheuttivat kyllä melkoisen tunnemyrskyn aiemmin, mutta tällä kertaa sitäkään ei ole luvassa, kun jo hieman tietää, mitä tuleman pitää. Lupaan joka tapauksessa palata tämän aiheen pariin viimeistään siinä kohtaa, kun pääsen hieman pidemmälle ja itselleni uusiin tapahtumiin.


4 kommenttia

  1. Minä taas en tiedä, miten osaisin suhtautua DS-version 3D-grafiikkaan ja ääninäyttelyyn. xD Pariin otteeseen olen kuitenkin pelannut vanhemman version (tosin vain kerran aivan loppuun saakka). Ääninäyttely varsinkin hirvittää, kun hahmoista olen vuosien varrella ehtinyt kehittää omat näkemykseni.

    Complete Collectionia olen minäkin nyt pelaillut. Ajattelin ensin aloittaa nelosen uudestaan, mutta sen verran tuoreessa muistissa peli on, että siirryin lopulta suoraan After Yearsiin. Olen ehtinyt pelata jo Ceodoren, Rydian, Yangin sekä Palomin tarinat, ja nyt on menossa Edge. En nyt tiedä, olisiko jatko-osaa välttämättä tarvittu, mutta hauskaa tietysti saada tietää, mitä tutuista hahmoista on pelin jälkeen tullut. Kannattaa kyllä pelata nelonen loppuun ennen siirtymistä jatko-osaan, sillä niin peistä saa paljon enemmän irti.

    Nelosessa Cecilin muuttuminen paladiniksi oli ensimmäisellä pelikerralla kyllä todella ärsyttävää... xD Myöhemmin minäkin olen jo tietysti osannut varautua siihen, ja aika nopeasti Cecilin tasot kuitenkin nousevat.

    VastaaPoista
  2. Jos alkuperäiseen on tottunut, niin DS:n grafiikat ja ääninäyttely voivat kyllä hämätä pahemman kerran. Eikä se suurinta laatua kyllä ollut, ainakin Annan ääni tökkäisi pahasti. Mutta siihen tosiaan ehti tottua, joten alkuun oli outoa pelata ilman ääninäyttelyä.

    Pelaan kyllä nelosen loppuun, ennen kuin siirryn After yearsiin. Kun nyt saisi tuon Tacticsin vain hetkeksi pois takaraivosta, niin tilanne olisi ehkä vähän helpompi. Pitänee ajatella, että pääsen nelosen helpommin läpi kuin sen :D

    Ensimmäisellä pelikerralla taisin levelittää Cecilin jonnekin levelille 32, joten paladiniksi muuttuminen totisesti otti päähän. Tällä kertaa ei sitten niin isoa mokaa päässyt käymään, kun tosiaan oli osannut jo varautua x) Ja kyllähän sitä leveliä tosiaan tulee suht nopeasti.

    VastaaPoista
  3. Auttaisiko keskittymistä, jos pitäisin suuni kiinni noista Ivaliceen sijoittuvista peleistä? :D

    Pitäisi itsekin palata joskus nelosen pariin, sitä on kuitenkin tullut aloitettua pariinkin kertaan. En tosin koskaan päässyt paljoakaan sitä alkupään muurahaisleijonaa pidemmälle...

    VastaaPoista
  4. Älä pidä! Niistä on kiva päästä juttelemaan jonkun kanssa :D Alan olla hiljalleen sitä mieltä, että Ivalice taitaa olla suosikkini fantasiamaailmoista... tai ainakin Final Fantasy -maailmoista. Sen takia se kai niin kovin vetää puoleensa.

    Itsekin jumahdin nelosessa aika alkuun, kun pelasin silloin kauan sitten emulaattorilla. En tiedä, ovatko nämä uudet versiot sitten vähän helpompia, mutta ainakaan en ole yhtä pahasti jumittunut.

    Pelailin nyt nelosta vähän eteenpäin. Seuraavaksi olisi edessä inhokkini magneettiluola ja Zotin torni (tai jotain sinnepäin), mutta ehkä jaksan ne kahlata läpi, jotta pääsen pelissä eteenpäin :D Nyt vain loppui PSP:stä akku, joten tuli pakko tauko.

    Mutta niin, höpötä niistä peleistä niin paljon kuin ikinä jaksat. Minusta on vain kivaa, että joku toinenkin on innostunut niistä ^^

    VastaaPoista